Olen suorittanut kesää vallan esimerkillisesti. Olen juonut kuohuviintä eri lokaatioissa, syönyt mansikoita, kermavaahtoa, uinut erityyppisissä vesistöissä, kastunut sateessa, hikoillut, kiipeillyt puissa, kuunnellut elävää musiikkia, haistellut savua, pessyt mattoja, seikkaillut tuntemattomissa paikoissa, juonut aamukahveja ulkona.
Lisäsin kesän rastilistaani tapaamisen sovittuna aikana sovitussa paikassa ennalta tuntemattoman henkilön kanssa. Ihan vain sillä periaatteella, että asiat, joiden suorittaminen on minusta jotenkin hankalaa ja nurinkurista, ovat yleensä minulle hyväksi. Kuten salaatinsyöminen, venyttely ja hölkkääminen.
Istuimme kahvilassa vastatusten. Henkilö yritti röyhkeän tuttavallista katsekontaktia, suoraan silmiin. Vastasin jäätävimmällä baaritiskituijotuksellani. Sain katseestani viikonloppuna oikein kunniamaininnan n. 50-vuotiaalta, hurmaavalta HD-henkiseltä harmaakarhulta. Siis ei mikään nallekarhumies, vaan vähän sellainen vaarallisemman oloinen köriläs. Oli kuulemma puistattava mulkaisu. Tunnustan, että luulin flirttailleeni.
Nyt en edes luullut. Olin laskenut odotukseni tapaamita kohtaan niin alas, ettei minua edes hermostuttanut. Join viilennyttä kahvia ja jaarittelin niitä näitä asuntojen pohjaratkaisuista, autojen käyntiäänistä, vakuutusmaksuista. En osoittanut pienintäkään kiinnostusta herrahenkilön aloittamia keskustelunavauksia kohtaan. En kysynyt, mitä hän tekee työkseen, koska olinhan jo stalkkeroinut asian selville internetistä. Sitten kerroin, että minun pitää lähteä ruokakauppaan, koska jääkaappi on tyhjä, ja ikkunatkin pitää alkaa pesemään.
En usko, että olisin voinut yrittämällä yrittäen vaikuttaa kiinnostumattomammalta kuin mitä nyt vaikutin. En silti yrittänyt. Hän kertoi, ettei tässä elämänvaiheessa, tai ehkä enää koskaan, etsi mitään saman katon alle sijoittuvaa olomuotoa naisen kanssa. Olin auliisti ja vakaumuksella samoilla linjoilla, ja samalla mietin, että tuoltako minäkin aina kuullostan, onpa tylyä.
Ei hänessä mitään vikaa ollut. Jos tutustuisin, löytäisin varmasti vikoja.
Kävin kaupassa ja kotona tein vegaania lasagnea, koska punainen kastike uhkasi muuten jäädä käyttämättä. Siihen tuli hitusen liikaa juustontyyppistä valmistettä, mutta muuten luulen, että olen uuden ruokalajin jäljillä. Teen varmasti jatkossakin italiaistyyppistä pastaruokaa uunissa, mutta kunhan jätän turhan lasagnemaisuuden tavoittelun sikseen, maku tulee olemaan paremmin kohdallaan. Tavoite on tehdä hyvää kasvisruokaa, ei matkia ei-kasvisruokaa maun kustannuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti