lauantai 13. elokuuta 2016

Cake by the ocean.

Sataa niin paljon, ettei tarvitse tehdä mitään. Kaunomieli on jossain etsimässä rakennuspalikoita omaan elämäänsä, siihen uuteen, jossa äiti ei ole enää niin paljon mukana. Diiva on juhlimassa aikuistumistaan ystävänsä kanssa. Tytöt olivat täällä yötä mutta lähtivät nyt. Olin leiponut ja täyttänyt heille kakun mukaan, ja kerroin, miten sen voi helpoiten koristella. Keitin aamulla kahvia ja puuroa ja paistoin pakasteesta karjalanpiirakoita. Kerroin, mistä kohtaa Alkosta löytää edullisimmat valkoviinit, ja että viintä ei voi ostaa Prismasta. Lainasin valkoisia paperilyhtyketjuja juhlatunnelman luomiseksi.

Nyt teen vain mitä huvittaa. Oikein nipistelee jalkoja mielihyvästä. Ehkä minua huvittaisi imuroida, jos oikein ajattelisin. Ajattelen kohta hetken oikein tarkasti. Sitten minua ehkä huvittaa laittaa saappaat ja sadetakki päälle ja mennä ostamaan kahvia ja omenoita. Sen jälkeen minua aivan ehdottomasti huvittaa saunoa. En ole ehtinut saunaan vuorollani kolmeen viikkoon, koska elämässä on ollut paljon hyviä asioita.

Saunan jälkeen ehkä katson Netflixiä. Koko illan.

Minulla ei ole motivaatiota laihduttaa. Haluaisin kyllä laihtua, mutta en löydä sitä kipinää ja innostusta, joka tarvitaan, jotta päätöksiin voi sitoutua edes kahden viikon ajaksi. Saan aikaiseksi vain sellaisia pienä räsähdyksiä, ehkä kuviteltuja välähdyksiä, hitusen rikinkatkua, mutta se haihtuu tunneissa. Olen käyttänyt kaikki sytykkeet, tikut ja askin kyljessä oleva rikkipaperi on kulunut lähes puhki.

Lisään siis elämääni hyviä asioita. Manteleita ja chiansiemeniä, koska ne eivät oikeastaan ole pahoja, ja Diiva syö niitä joka tapauksessa. Ehkä se, että saan monipuolisempaa ravintoa vähentää makeanhimoani. Ehkä. Lisään ihmisiä, musiikkia, tanssia. Se lisää hymyä, ja hymy kutsuu hyviä asioita luokseni. Onnellisuutta.

3 kommenttia:

  1. Prismasta saa kyllä viintä, tosin vain kaljanvahvuista. Sieltä oon viimeksi itelle ostanu :)

    VastaaPoista
  2. Ai, mä en ole kokeillut. Olen luullut, että ne ovat aivan alkoholittomia :-D

    VastaaPoista
  3. No se, minkä ostin, ei kyllä ollu suosittelemisen arvoista...

    VastaaPoista