sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

The channel's changing.

Ensimmäinen pyöräilty viikko takana. Painoni on noussut kaksi kiloa. Kilo kumpaankin reiteen, oletan.

Kaikki etukäteen ostamani ruoka alkaa vihdoinkin mahtua kaappeihin. Keittiön pöydällä oli monta päivää röykkiö säilykkeitä, joita aina yksitellen sain sujautettua jonnekin vapautuvaan koloon.

Minä kävin tänään kaupassa pyörällä, reppu selässä. Lidlissä. Tarkoitukseni oli ostaa repullinen ruokaa. Tulin pois repun ja kahden sangoissa roikkuvan nailonkassin kanssa. Määrä oli silti mitätön verrattuna siihen, että olisin käynyt autolla kaupassa. Ostan mahdollisesti liikaa ruokaa. Se voi selittää myös ne kaksi kiloa, ja aika monta edellisistä.

Katson Netflixistä sarjaa "River". Tykkään miesnäyttelijästä, Stellan Skargårdista, vaikka hän näytteleekin usein psykopaatteja. Tai ehkä juuri siksi. Tässä sarjassa hän on ruotsalainen poliisi Amerikassa. Ihmettelen kyllä, miksi hänen nimensä on sitten River. Senhän pitäisi olla Å.

Sovittelin lukemattomia mekkoja. Kävin läpi yhden keskikokoista suuremman naistenvaateliikkeen kaikki kokoani oleva kotelomekot, leningit, ja muut soveltuvat ratkaisut. Se oli aika vapauttavaa. Koska kyseessä oli ihan perinteinen, tavallinen vaatekauppa eikä mikään ketjuliike, he olivat huomioneet sen että naisia on monenkokoisia ja muotoisia. Erityisesti tavallisia, vähän sieltä täältä pyöreitä suomalaisia naisia on viimeaikaisten tutkimusten mukaan vielä olemassa.

Kaikki, mitä erittäin ammattitaitoinen myyjä toi eteeni, sujahti päälle enemmän tai vähemmän ongelmitta. Koin olevani normaali, en täynnä ongelmakohtia, jotka eivät juuri tänä keväänä sovi trendinmukaiseen pukeutumsieen. Olen kyllä ankean talven jälkeen omituisen tuhdissa kunnossa, mutta vointini on ihan hyvä.

Eilen nilkkani olivat turvoksissa, ja illalla vasen teki kokonaan tenän. Sen päälle ei voinut laittaa painoa hetkeen, vaan jokin tuntui olevan rikki. Sitten se taas meni ohi. Minulla on sellaiset nivelet. Luulen, että oikeasti olen monesta kohtaa rikki, mutta en suostu uskomaan sitä, ja silloin kun en ole liian väsynyt, se onnistuu.

En lopulta kuitenkaan löytänyt mitään tuolta, vaikka olisin halunnut, koska se oli mukavaa ja myyjä oli niin ammattitaitoinen, mutta olen suuressa kiusauksessa ostaa Marimekolta pellavaisen väljälinjaisen kotelomekon. Valkoisella pohjalla mustia kuvioita. Se on kallis, mutta excelini mukaan sijoitus voisi olla kannattavampi kuin vastaavan hintaluokan strassi-röyhelö-höyhenviritelmä, koska tuota voisi myöhemmin käyttää myös ei-niin-paljon-höyheniä-vaativissa riennoissa. Tai jopa töissä. n. neljä kertaa vuodessa käytänkin hametta töissä. Ihan vain siksi, että todistan itselleni, etten ole kangistunut kaavoihini.

Miten häissä pitäisi pukeutua? Mielellään ainakin siten, että kun katsoo valokuvia viidentoista vuoden kuluttua, ei kaduta liikaa.

Tästä syystä olen luopumassa ajatuksesta hippityylisestä maksimekosta.

Ei siihen liittyen, mutta muuten. Diiva sanoi, että minun pitäisi tehdä jotain erilaista. Aloittaa uusi harrastus. Ottaa ripsenpidennykset. Tehdä jotain, mitä en yleensä tee.

Ärsyynnyin. Mutta hän on oikeassa. Olen järkevä, ja olen aidannut elämäni huolellisesti siten, että asiat sujuvat turvallisesti, että aikani ja rahani riittävät jotenkin, enkä joudu liian ahtaalle. Yritän jättää saumavaraa. En ota riskejä.

Juuri siksi olen pärjännyt. Tuo on jonkinlaista sinnikkyyttä, vallan hyödyllistä ja välttämätöntä. Mutta hyvin tylsää. Todennäköisesti tuo ajattelukaava on juurtunut niin syvään mieleeni, että toteutan sitä kokonaisvaltaisesti. En ota riskejä, en ole rohkea. En tee asioita, joita en yleensä tee.

Minulla on kyllä ihan riittävän pitkät ja kaartuvat silmäripset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti