maanantai 17. elokuuta 2015

Tiedät kaikenlaista joutavaa.

Anteeksi Anssi Kela. Aina ei tule ymmärretyksi oikein, ja toisaalta myönnän olevani raaka ihmisiä kohtaan, jotka esiintyvät työkseen. Arvostan heidän rohkeuttaan ja ammatinvalintaansa, sitä että he haluavat ilmaista itseään niin rehellisesti. Välittää asioita.

Poistin tuon aiemman tekstin, koska säikähdin saamaani huomiota, ja tekstini tuntuikin äkkiä vähän epäreilulta sinua kohtaan. Pyrin kirjoituksissani olemaan omalla tavallani hauska, ja oletan, että ne, jotka ovat lukeneet tekstejäni pidempään osaavat lukea rivien välistä sen, että arvostan joka tapauksessa.

Mielestäni olet taitava muusikko. Moni ei täyttäisi sitä lavaa niin hyvin kuin sinä. Olen kuunnellut musiikkiasi melko paljon, erityisesti Nummela-levyn aikaan. Se tuo minulle mieleen tietyn ajanjakson ehkä enemmän kuin mikään muu musiikki siltä ajalta. Luulen kuitenkin, että nauttisin keikasta vielä enemmän, jos lavalla olisi samanaikaisesti enemmän muusikkoja jotta yhden miehen ei tarvitsisi tehdä koko urakkaa.

Ja ne revontulet olivat pelottavan upeat. Koko tapahtuma oli upea.

9 kommenttia:

  1. Toivottavasti lisäät vanhan kritiikin takaisin - näillä saatesanoilla se voisi hyvin toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni jo :-) En muuten itse ajatellut, että se oli kritiikkiä, enemmänkin vain huomioita. Musiikista, showsta ja suoritteesta on asiallista omata eriäviä mielipiteitä, mutta tällä kertaa koin, että saatoin nirhaista toista ihmistä hivenen persoonan puolelta - täysin sokkona.

      Poista
    2. Anssi Kelan huomio FB:ssä:

      "Yritin kommentoida tuonne blogiin, mutta kommentti ei tainnut mennä mihinkään. Minusta kirjoitusta ei olisi tarvinnut poistaa. En pahoittanut siitä mieltäni. Se oli sitä paitsi melko nokkelasti kirjoitettu, siksi sen linkkasinkin. En edes kokenut sitä erityisen negatiiviseksi. Siinähän sanottiin, että välillä keikka oli toiminut ihan hyvinkin."

      Poista
    3. Juu, ja kyllä se toimikin. Oli energinen show.

      Poista
  2. Heh. Mut ota siltä kannalta että lukijamäärät kasvavat? ;-) Munkaan mielestä se ei ollut kritiikki, ja oon aina vähän periaatteestakin kirjoitusten poistamista vastaan (vaikka oon kyllä joskus tehnyt sitä itsekin.. en montaa kertaa mut kuitenkin) mut ymmärrän myös äkkinäisen huomion painon. Tapahtuma kuulostaa hienolta, joku muukin (puoli)tuttu sitä kehui Fb:ssä. Pitää joskus käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kai jotenkin ollut ihan tyytyväinen siihen ajatukseen, että ei näitä juttuja oikeasti kukaan lue :-) My 15 minutes of fame... siinä se nyt meni.

      Poista
  3. Itselleni on joskus myöskin käynyt niin, että olen arvioinut jotain tapahtumaa/esiintyjää omassa pikku blogissani ja sitten PAM se arvion kohde onkin itse lukenut tekstin. Se on KAMMOTTAVAA! Vaikka arvio olisi ollut positiivinenkin, niin silti... ei sitä huomiota jotenkin kaipaa kuitenkaan niin suurissa määrin. Eikä varsinkaan tule mieleen, että joku oikeasti arvostettu esiintyjä lukisi tekstin, jos sitä nyt vähän kritisoi syystä tahi toisesta. Eikä niitä sanojaan tule edes asetelleeksi kovin diplomaattisesti ennen kuin ensimmäisen kerran sattuu kohdalle tällainen tapaus.

    Mutta se sun teksti oli kyllä hauska eikä lainkaan loukkaava ja kuten Anssikin sanoi (FB:ssä), että mieltähän saa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä nyt on ollut jännitystä elämässä!

      Poista
  4. No joo, Anssi Kela muuten keikkailee bändinkin kanssa. Tänä kesänä piitkän tauon jälkeen olivat Oulussa Rauhalan patiolla. Ja toimi!

    VastaaPoista