sunnuntai 9. elokuuta 2015

Please don't let me be misunderstood.

Tutkimukseni sukupuoltenvälisestä kommunikaatioyhteyden luomisesta jatkuvat empiirisinä. Tähän mennessä olen siis jo tutustunut alan kirjallisuuteen sekä haastatellut asiantuntijoita ja aiempien havainnointitilanteideni silminnäkijöitä. Havaintojeni mukaan olen tyly, ja osoitan mahdollisen kiinnostukseni olemalla vielä normaalia tylympi, mikä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä sekä sanallisessa että sanattomassa kommunikaatiossa.

Toinen mahdollinen impedimentti on se, että tilanteessa, jossa koehenkilöt ovat fyysisesti saamassa ympäristössä, kommunikaatioyhteyden luominen edellyttää katsekontaktia. Sen havaitsemista, luomista, ja säilyttämistä, jopa sekuntien ajan.

Rohkaisin eilen mieleni lähinnä kuivan chardonney-sauvignon blanc -rypälesekoituksen avulla, ja onnistuinkin lopulta säilyttämään katsekontaktin koehenkilöön C lähes kaksi sekuntia. Ehkä 1,8, mikä saattaa olla riittävä olosuhteiden ollessa muuten suotuisat, koska tämä aivan standardimittaiselta vaikuttava vastakkaisen sukupuolen edustaja pyrähti seuraani seuraavan mahdollisen tekosyyn turvin.

Tämän jälkeen esitin muutaman small-talk -tyyppisen kysymyksen, ja sain keskustelukumppanistani selville kaksi asiaa, joista minulla oli mielipide. Jatkoin kommunikaatiota menestyksekkäästi ilmaisemalla ylenkatseeni hänen harrastustaan kohtaan sekä solvaamalla hänen kotikaupunkiaan kolmella eri tavalla.

Ei sillä, että olisin varsinaisesti ollut edes kiinnostunut. Ei ollut minun tyyppiäni. Eikä minulla ole haku päällä. Ihan vain tieteen ja yleisen kiinnostuksen nimissä.

Syytän tapahtuneesta erästä miespuolista ystävääni, jonka kanssa solvaamme toisiamme kaikissa mahdollisissa tilanteissa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, ja tulkitsemme sen molemminpuolisen kiintymyksen osoitukseksi. Jokin tässä kohtaamisessa sai minut käyttäytymään kuin olisin hänen seurassaan.

En valita. Sain viettää illan jälleen parhaassa mahdollisessa seurassa, ja meillä oli hauskaa.

2 kommenttia: