Eilispäivän uutisii.

Yleisön ja artistin itsensä toiveesta mutta oikeastaan enimmäkseen siksi, että asia kiehtoo minua niin kovin, etten malta päätäni tyynyyn kallistaa, päädyin tutkimaan koneeni välimuistia onnistuneesti ja löysin kuin löysinkin aiemman postaukseni, jonka jo paniikissa luulin täysin upottaneeni suonsilmäkkeeseen betonisaappaat jalassa.

Kelaa koskevat "melko nokkelat" huomioni ovat joka tapauksessa jo kokonaisuudessaan hänen fb-sivuillaan. Tilanne näyttää suorastaan pahemmalta mitä onkaan, jos hukkaan todistusaineiston.

Oikeasti syy tähän takaisinvetoon on tietenkin se, että pidän tästä tekstistäni enemmän kuin monista aiemmistani, joissa enimmäkseen mutisen edestakaisen dementoituneesti hajanaisia asioita excel-taulukoista, mustista kauhtuneista t-paidoista, epäonnistuneista ruokalajeista ja laiskasta pyöräilystä. Että nyt kun täällä kerrankin on porstua pullollaan harvinaisia vieraita, olisi aiheellista pistää pöytä koreaksi, eikä minulla nyt ole tämän kummoisempaa pappilan hätävaraa kaapin perukoilla.

Mutta kyllä tämä suuri suosio nyt kihahti päähän ja kunnolla. Aivan varmasti nyt muistankin, että aiemmin päivällä Kari-Pekka Toivonen ihan selvästi veti vatsan sisään ja kipristeli pakaroitaan kävellessään terassipöytäni ohitse. Ihan varmasti on lukenut tätä blogia hänkin.

Jos oisin vesi joka virtaa.

Eilen maljani oli ylitsevuotavainen. Musiikillisesti. Kävin Koiteli Elää -festareilla (Suomen kaunein festari, väittävät, enkä tohdi väitä vastaan). Kiva konsepti. Otetaan yksi kauneimmista luonnonvaraisista koskista (ehkä kaunein), tehdään sinne keskelle saareen puusta esiintymislava, pystytetään vähän telttoja, tarjoillaan hitusen hintavaa juomaa ja hyvää festariruokaa, päästetään paikalle vain sopiva määrä ihmisiä, sammutetaan valot taivaalta ja sytytään paljon ulkotulia ja muuta tunnelmavalaistusta, kuten revontulia. Lisäksi ei ole liian kuuma eikä itikoita. Ja sitten sitä musiikkia. En nähnyt ihan ensimmäisiä esiintyjiä, mutta Silvennoisen, Anssi Kelan, Auroran, Vuoksen, Tuohimaan, Atomirotan ja CMX:n kyllä. Näistä olisin voinut antaa osan hulahtaakin reunan yli huomaamatta. Osan aikana joinkin kahvia, hirsisessä tuvassa, ja senkin katossa oli tähtiä.

Kela on jotenkin pelottava. Hän on siinä lavalla yksin ilman bändiä, leveässä haara-asennossa ja pyrkii epätoivoisesti täyttämään koko lavan ja tantereen äänellään, musiikilla ja hintelällä persoonallaan. Ihan hyvin se onnistuu hetkittäin, mutta toisina hetkinä on kuin katselisi näädän jonglööraavan leipäveitsillä jossain korkealla nuoraa pitkin yksipyöräisellä polkien.

Tuohimaa oli minulle uusi paikallinen tuttavuus. En ollut ainoa, joka analysoi tekstuurin "Viikate, Mokoma, Kotiteollisuus ja CMX goes Juha Tapio". Juhlasekoituksen aromi lähenteli jotain lauritähkämäistä. Hyvä ääni laulajalla, ja ihan kivan raskasta mättöä, mutta biisien sanoitukset kiskoivat kokonaisuuden kovin iskelmämäiseksi. Jäi vähän epäselväksi, mikä on heidän oma juttunsa. Ehkä vain minulle, lavan eteen oli tunkua.

Auroran biiseistä en tunnistanut yhtäkään, eikä väärin painotettu ja näin näppärästi jamaikaksi muutettu suomenkieli ole minun juttuni, mutta kokoonpano oli suloinen sympaattinen, melodiat kauniita, Aurora itse kaunis ja aito. Tähän lisätään pimenevä ilta, kosken tuoksu, puissa roikkuvat venetsialaislyhdyt ja akustiikkaa parantavat räsymatot - vieläkin nousee käsinahkoihin piikkejä pystyyn. Aivan ihana.



Myöhemmin vielä revontulia. Pelottavaa.

CMX oli hieno elämys (ja kolmas kerta tänä vuonna). Kun kappaleiden välissä tajusi olevansa ulkona, ilman kattoa, olo oli epätodellinen hyvällä tavalla. Ihanaa, että sain olla tuolla.