perjantai 3. huhtikuuta 2015

Otsikko unohtui. Lisää kahvia, kiitos.

Välttelen maalitonkaa. Siksi taas täällä.

Tytöt lähtivät aamulla aikaisin, heräsin juomaan Diivan keittämän jo vähän kylmenneen aamukahvin. Tekivät itse eväsleivät junaan, pakkasivat, synkronoivat sellaiset tarpeet kuten shampoon ja hiushoitoaineen, eihän molempien tarvitse niitä ottaa. Täydellisen päteviä naisia. Kävivät siis eväskaupassa ja varasivat lippunsakin itse. Perhelipun, yhdelle aikuiselle ja yhdelle alaikäiselle. Tarvitaankohan minua oikeastaan enää mihinkään?

Nyt kun ikäkriisi, toinen aikuisiän ero ja muutto on selätetty, työuupumuksen uhka on hallinnassa samoin kuin Kaunomielen elämänyliherkkyys, voinkin siis alkaa kehräämään itselleni tyhjän pesän syndroomaa.

Pahasti näyttää siltä, että tämä avautumiskanavani on muuttumassa likasangoksi, johon sylttään tekstiä erilaisista asioista joista voin tuntea nihkeää masennuksensekaista harmistusta. Lähtökohta silloin ensimmäisessä versiossa oli se, että puhun kaikesta positiivisesti. Myös itsestäni ja ylipainostani, ja koitan suorastaan nauraa sen kuoliaaksi. Siis ylipainon.

Nyt olen satunnaisesti lipsahtanut jälleen lähelle alkuperäistä aihettani, painonhallintaan. Se ei hallitse elämääni, paino siis, mutta ehkä se on kuitenkin yksi näkökulma ja keino keskittyä itseen. Tehdä asioita kokeakseen enemmän hyvää oloaan itsestään.

Ehkä se ei ole siis niin kamalaa, painonhallinnasta länkyttäminen. Toisaalta tekisi mieli vaihtaa aihetta. Puhua vain vaatteista, koska ne ovat hauskoja ja ihania. Ketä se kiinnostaisi? Jotenkin kerettiläinen ajatus. Laittaisinko kuvia itsestäni? Tuntisinko itseni sitten vielä itsekeskeisemmäksi ja huomiohakuisemmaksi, mitkä ovat suuria syntejä suomalaisessa kulttuurissa, kun tämä omaan napaan tuijottaminen olisi todennettu visuaalisessa muodossa?

Tässä kokeeksi kuva sukistani, ei navastani.



Kuvassa myös rakkain räsymattoni (noita on onneksi pari), uudehko sohvani, Kaunomieleltä lainassa oleva pöydänkulma. Villasukkien käyttökertoja en laske, mutta Cubuksesta ostettuja joogahousuja olen käyttänyt 36 kertaa, ja niiden keskikäyttöhinta on 55 senttiä. Aika paljon kotivaatteelle/yöasulle. Ei näitä julkisesti voi pitää, vyötärökappale on kamala. Vyötäröäni pitää valitettavasti käyttää myös julkisesti.

Ruokablogia minun ei ainakaan kannata pitää. Sen lisäksi, että olen kunnianhimoton kokki, se olisi hankalaa. Kun ruoka on valmis, minulla on niin nälkä, etten ehdi ottaa kuvaa ennen kuin syön. En kärsi fotoreksiasta. Diiva ajoittain kyllä.

Lasteni elämä olisi kiinnostavampaa kuin omani, mutta he eivät taida innostus siitä, että raportoisin heistä tämän enempää.

Sisustuksesta olen myös jonkin verran innostunut, sattuneesta elämänmuutossyystä, mutta minä ja lompakkoni eivät jaksa jatkuvaa uuden tai vanhan hankintaa. Toisaalta meillä näyttää usein tältä:



Jotta olisin hyvä sisustusbloginpitäjä, minun pitäisi tiskata, siivota, järjestellä, ja nousta silloin tällöin sohvalta kuvan ottamista varten. Zoomata ja käsitellä kuvia. Tuntuu ajatuksena vähän vaivalloiselta. Valokuvaus ei ole minun juttuni.

Join jo kunnolliset aamukahvit. Kohta ei ole enää tekosyytä olla alkamatta maalaamaan.



7 kommenttia:

  1. Mie joskus koitan saaha hyvää kuvaa vaikka kukkakimpusta, niin hirveä homma olis ensin siivota sen ympärystä, että vois kuvata edes ylhäältä päin. Sivusta kuvatessa pitäs siivota puoli huonetta. Olen sitten alkanut antaa ryönän näkyä kuvissakin, tosin joskus täytyy pikkuisen rajata, kuten taannoin kun lapsen e-pillerilevy retkotti avonaisena kuvan reunassa...

    Oikein sympaattisen näköiset sukat :)

    VastaaPoista
  2. Mekin haluaisimme niin kuvata kotiamme, mutta jos poikkeamme kolmesta hyväksihavaitusta kuvauspaikasta, eksyy johonkin taustalle aina muovikassi, lattialle unohtuneet sukat tai omituinen tavarakasa, jota ei silmämääräisellä tarkastelulla aikaisemmin ole huomannut. Me epäilemme, että sisustusblogien väki ei asu niissä kalseissa valkoisissa kodeissaan lainkaan, koska mielestämme on mahdotonta elää niin, ettei missään olisi pinoa kirjaston kirjoja, kierrätykseen lähteviä tavaroita tai ilmaisjakelulehtiä.

    VastaaPoista
  3. Kohtalotovereita! Mietin jo, että jos harrastaisi ruokabloggailua inhorealisminäkökulmasta, ja ottaisi kuvan uunin pohjalle hiiltyneestä kakkutaikinarippeistä.

    VastaaPoista
  4. Mä oon miettinyt tota ruokablogihommaa silleen, että kun kaikki hehkuttaa et varmaan saan aina gourmet evästä kun asun kokin kanssa. Ni vois sit pitää sellaista reaaliaikaista blogia meidän jääkaapista, jossa pääosaa näyttelee pinaattiletut, lihapullat, pyttipannut ja muut eineseväät joita pääasiassa meidän kaapista löytyy.

    Mutta päädyin ylläpitämään gourmet-illuusiota enkä laita kuvia ollenkaan :)

    VastaaPoista
  5. Mä taasen olen sitä mieltä (ruuanlaitto-opiskeluni myötä) että sitä voisi ryhtyä pitämään erilaista ruokablogia. Sellaista missä tälläinen täystumpelo kertoisi mikä meni vikaan ja mitä kaikkea tulisi välttää ettei safka näytä haulikolla ammutulta karvalakilta ja ettei se maistuisi ikenet suuhun kuivattavalta tatinalta. Mulla on nimittäin aika paljon kokemusta aiheesta ja tästä syystä en laita kuvia tekemistäni jutuista. Ihan sen takai että haluan välttää väärinkäsityksiä, väärinkäsityksistä johtuvia oikeudenkäyntejä etc.

    VastaaPoista
  6. :-D Mä voisin ottaa tänne kuvia meidän villakoirista. Nekin näyttävät haulikolla ammutuilta karvalakeilta.

    VastaaPoista