perjantai 24. huhtikuuta 2015

T-paidassasi elämän tarkoitus.

Maanantaina siivosin pari tuntia keittiön kaappeja. Oikeastaan laatikostoja, en vielä ehtinyt kaappeihin. Tyhjensin pesin lajittelin, hävitin auttamatta vanhentuneita juttuja, laitoin uuteen järjestykseen. Täyttelin maustepurkkeja ja yhdistelin. Pitäisi tehdä sama kaikille kaapeille, tavarat ovat vähän sekaisin. Minulla on mm. kaappi, jossa säilytän astiapyyhkeitä, shampanjaa ja uuniperunoita (silloin kun jääkaappi on aivan liian täynnä).

Päätin taas kerran, että en käy ruokakaupassa enää ikinä, tai siis vasta kun oikeasti tarvitsee ruokaa. Että syödään nyt ensin nämä pois ennen kuin happanevat.

Olen onnistunut kasvattamaan tyttäreni naisiksi, jotka osaavat ilmaista ajatuksiaan sekä suoraan että epäsuorasti. Heistä tulee vielä joillekin onnenpekoille mainiot, pirskahtelevat ja pistäväkieliset puolisot. Harmi vaan, että keskivertomieheltä keskustelujen oleellinen asiasisältö saattaa jäädä hahmottamatta ajatusmallien ylenpalttisen maskuliiniseen stereotypiakäytökseen perinteisesti liittyvän konkretiataipumuksen takia.

Kuuntelin eilisen illan ajan hajanaisia kommnetteja, jotka tipahtelivat keskustelun lomaan kuin huomaamatta, tai rytmittivät kepeänä leijailevaa hiljaisuutta. Kuului myös vaimeaa kaapinovien kolinaa, ja sitä seuraavia alistuneita huokauksia.

Muun muassa tällaisia vaimeita ajatelmia oli ilmassa:

- Se maanantainen kaalilaatikko oli aika rasvaista, mutta ehkä se oli vaan se astian pohjalle valunut rasva joka vihdoin tuli näkyviin.
- Koulussa oli jotain perunaliusketta, joka maistui hassulta. Ja yksi lihapala. Tai luulen, että se oli lihaa.
- Ei se mitään, syön leipää. Ai, leipä on homeessa. Olikohan se jo aamulla? Söin sitä silloinkin. Ja eilen.
- En haluaisi syödä Skyriä tänään enää kolmatta kertaa, kun siinä on sitä makeutusainetta.
- En oikeastaan pidä sienistä. Tai pidän, mutten oikeastaan pidä niiden mausta.
- Olen kyllä oikeastaan allerginen tälle, mutta ei kai se niin paljoa haittaa.
- Ai, Keiju loppui. On tämä tavallaan ihan hyvää ilmankin.
- Ei mulla oikeastaan ole edes nälkä, vähän vain huimasi sen toisen tanssitunnin jälkeen.
- Se on jännä, että vaikka tuolla hyllyillä on tavaraa, niin oikeastaan siellä ei ole mitään syötävää.
- Voisi tehdä mozzarellatomaatteja. Mutta ei ole mozzarellaa.
- mä oon kyllä jo 18, mun pitäis oikeastaan osata ruokkia itseni.
- Meillä on kauniita astioita.

Tässä vaiheessa kaivoin pakkasesta Lidlin mozzarellatikkuja ja poltin ne karrelle, koska hellan ja sohvan väliin mahtuu muutakin kuin nyrkki.

Menin kauppaan klo 21.40. Lähikauppa on auki kymmeneen illalla.

Mutta on se hyvä, että elämälläni on tarkoitus. Entä, jos kukaan ei tarvitsisi minua?

Nyt on perjantai-ilta, olen tullut töistä, käynyt taas ruokakaupassa, tehnyt kattilallisen keittoa, pilkkonut vihanneksia laittanut peruna-pyyhe-shampanjakaappiin loput salaatit, että keitto mahtuu jääkaappiin, ja mietin, mikä on vialla. Mikä tämä tunne on? Kaunomieli huomautti, että täällä on siivottu “I have ho(o)vered over everything”, joten täällä on siistiä, ja tuntemani outo olo kulkee nimellä “vapaa-aika”.

Myös keittiö oli siisti, kunnes laitoin ruokaa, ja koska jaksan siivota keittiön kerran päivässä, jaksoin tehdä sen ruuan jälkeen, ja se on jälleen siisti. Olen myös armoton silmänpalvoja, joten saattaa olla, että siivosin sen ensisijaisesti siksi, että Diivalla oli ystävä kylässä.

Huomenna minulla on tiedossa sänkyhommia. Käyn katsomassa yhtä käytettyä sänkyä, ja ehkä ostan sen. Sitten, kun minulla on jälleen vähän leveämpi sänky kuin 80 cm, tunnen oloni taas vähän aikuisemmaksi.

Maskuliinisista stereotypioista. Minulla on ollut kaksi puolisoa, jotka eivät vieläkään tiedä mihin aikaan vuodesta perenna kukkii, ja minkä väriset kukat siinä on. Työkaverini puoliso lupautui kastelemaan naapurin amppeleita heidän poissaolonsa aikana, mutta ei kehdannut myöntää, ettei tiennyt, mikä pihan kasveista on amppeli.

Minä en joskus tiennyt mikä on paitsio, mutta opettelin sen. En vieläkään oikeastaan ymmärrä mikä on vahvistin.

Lisää maskuliinisista stereotypioista. Tämä sai minut äkillisen raivon valtaan

Ei siinä mitään, että ihmisillä on mielipiteitä. Jopa eriäviä kuin omani. Mieskommentaattoreiden kommentteja lukiessa kuitenkin törmäsin monta kertaa ajatukseen “en tiedä onko tuo blondi vai ei blondi, pitkä vai lyhyt, onko nuo hiukset auki vai kiinni kun ovat toiselta sivulta kiinni, kihara vai ei kihara, joten en pidä”.

Tuosta saa kuvan, että miehet pitävät naisen hiusmallista vain, jos he osaavat selkeästi lokeroida sen johonkin kateoriaan.

Mikähän tuossa näin ärsyttää. Ehkä se, että ajattelen tuon perusteella jonkun miehen ajattelevan “pidän blondeista”, ja naisen tavatessaan analysoivan tilanteen blondi –ei blondi –asteikolla, ja mikäli tilanne on epäselvä, jättävän ihmisen mahdollisen kokonaisviehättävyyden huomioimatta. Nainen muuttuu tuossa tarkastelussa yksiulotteiseksi hiusväritelineeksi. Enkä edes nyt puhu persoonasta tai älystä. Vain viehättävyydestä. Mies ei viehäty, jos nainen ei mahdu lokeroon.

Mutta onneksi huoleni on turha – ei sentään tarvitse olla blondi ollakseen viehättävä. Reportaasin lopussa Kim Kardashianilla todetaan olevan kauniit kasvot, jotka pääsevät kauniisti esiin, kun hiukset ovat siistillä poninhännällä.



Lisää maskuliinisista stereotypioista. Ja vähän feminiinisistäkin. Työpaikan kahvipöytäkeskustelu vaelteli jälleen aiheesta toiseen laiskan tempoilevasti, kiemurtelimme kieli keskellä suuta politiikan kiemuroissa ja olimme jälleen muita etevämpiä gastronomisesti. Mietimme myös ihmisen tyhjyyden ja irrallisuuden kokemusta nykyajan tulvaisan kulttuurin virrassa. Viikonlopun lähestyessä soppa hieman maustui ja tiivistyi.

Miespuolinen ystävä arvuutteli porukalta eilen, kuka on Kurko Äijä. Kuka on se vanha äijä, joka saa naisen kuin naisen polvet veteliksi, vaikka se ei olisi edes miehiin päin kallellaan? Näyttälijästä kyse. Viiden pisteen vihje: Tosi vanha ja kurttuinen. Aivan Kurko. En vieläkään tiennyt kestä kyse.

No Clint Eastwood tietysti. (Kirjoitin ensin Eatwood. Freudian slip.) Kaikki myönsivät, että on se Kurko Äijä. Toimii, aivan omaa luokkaansa. Ei ole iästä kiinni hurmauskyky. 90 and going strong. Käytiin läpi muitakin vanhenevia miesnäyttelijöitä, vertailtiin makutottumuksiamme. Jotkin nuorempana hurmanneet miehet ovat juuri nyt hankalassa siirtymävaiheessa, kuten Hugh Grant ja Tom Hanks. Tänään he ovat hitusen elähtäneitä, toistaiseksi parhaat vuotensa nähneitä (kukapa ei olisi) mutta saattavat vielä tehdä Sean Conneryt ja palata harmaina panttereina. (Nuo nimet eivät ole omalla listallani, toim. huom.)

Sitten, jotta keskustelu säilyisi vivahteikkaan tasapainoisena ja runsastanniinisena, siirryttiin miettimään Kurkoja Muijia. Kuka olisi yli 60-vuotias nainen, joka saa polvet kuin polvet veteläksi karismallaan. Diane Lockheart tietysti, Good Wifesta, sanoi yksi. Siinä vasta muija. Ei selvästikään ollut kaikkien makuun. Yritin muistella Jamie Lee Curtisin nimeä, muttei tullut mieleeni. Hän on kyllä vasta 56.

Naispuolinen ystäväni ehdotti Susan Sarandonia, siinä olisi uhkea ja rohkea naaras mihin tahansa makuun. Miehet vähän empivät. Vähän vaikea kuulemma ajatella tuollalailla Susanista, kun hän on niin arvostettu ja loistava näyttelijä. Että onko se oikein arvostavaa.

No just, puuskahdin. Kyllä minuakin kovasti, aina kun unelmoin Dirty Harrysta, häiritsevät ne Clintin ansioituneet näyttelijänlahjat. Tulevat niin ikävästi siihen väliin, ja vievät tosi vihlovasti huomiota hänen miehiseltä vetovoimaltaan.

Että näin. Kuinkahan ahtaisiin lokeroihin miehen pää on jaettu, jos samaan lokeroon ei mahdu Susan Sarandonin ammattitaito ja decollete.







6 kommenttia:

  1. Mä raivoilin kans eilen keskenäni tolle Iltalehden hiusjutulle. Kun ensinnäkin, miehille kelpaa oikeasti kaikenlaiset naiset, hittoja siinä ole tukan värillä tai laitolla merkitystä. Toisekseen, toimittaja oli selvästi haastatellut kahta kaveriaan ja sitten kehdannut kirjoittaa näiden mielipiteistä jutun lehteen, millaisista hiuksista miehet tykkää tai mitä inhoaa. Mun mielestä törkeää, Koska kuitenkin osa nuorista tytöistä/naisista varmaan alkaa tämmöisten takia kammoamaan vaikka niitä sivukampauksia, kun ne on miesten mielestä yök, vaikka todellisuudessa, jos nainen on muutoin kiinnostava, niin kyllä on miehelle ihan sama, miten päin tukka on. Muistan itsekin vielä ajan kun alle kakskymppisenä saatoin uskoa, kun lehdessä sanottiin jotain, että miehet tykkää vaikka punaisista huulista, niin ei kun vaaleammat huulipunat boikottiin ja punaisemmat kehiin. Tai uskoin, jos joku tuttu mies selitti, että nutturat on yök, että hiukset pitää olla auki tai max ponnarilla. Joo, se oli tietenkin hänen henk. koht. ihanteensa, mutta ei universaali totuus. Vaikka hän ei olisi nähnyt yhtään viehättävää nutturaa ikinä, joku muu mies voi hyvinkin olla ;) Onneks ne ajat on takana, että tarttis miettiä, mikä on miesten mielestä kaunista ja seksikästä ja tyylikästä ja ties mitä. Pitäkööt miehet mielipiteensä, minä haluan miellyttää itseäni ja jos se ei jota kuta miestä miellytä, niin voi voi...

    Sitä piti vielä sanomani, että jotkut oikeasti laajat kyselyt vaikka tuhansille miehille voisi jopa olla raportoimisen arvoisia vaikka niitä naisten hiuksia koskien, sellaisen lehtijutun voisi ehkä julkaistakin, ihan vain siksi, että laajalla otannalla voisi olla mielenkiintoista, miten se maku menee, kun ei välttämättä suosituimpia olisikaan ne yleiset stereotypiat, mitä pidetään kauniina. Mutta tuollainen parin kaverin haastattelu ja niiden mielipiteiden kirjaaminen lehteen on kyllä todella ala-arvoista journalismia. Huoh. Vaikka jostain kai toimittajankin on palkkansa saatava...

    VastaaPoista
  2. Muhun teki aikanaan suuren vaikutuksen lehtijuttu, jossa listattiin asioita ja tapoja, joita miehet pitävät seksikkäinä. Käsilaukun piti olla pieni, kaula-aukon suuri, hedelmien syöminen oli erityisen jees, ja kannattaa lipsautella kenkää pois jalasta ja takaisin ja hivellä muka huomaamattaan fallistisia esineitä. Siinä oli oikein tieteellinen ote.

    VastaaPoista
  3. Mutta naisethan laittautuukin toisia naisia varten, eikä miehiä. Paitsi jos oikein ovat semmoista vailla.

    VastaaPoista
  4. En ihmettele, tämän perusteella se tuntuukin paljon palkitsevammalta.

    VastaaPoista
  5. Kurkot äijät: Bruce Willis, Ken Watanabe (sama syntymäpäivä uin mulla mutta vuotta aiemmin)
    Kurkot muijat: Julianne Moore (mun ikäinen), Joanna Lumley

    Olen puhunut.

    VastaaPoista
  6. Nyt kun olen tunnustellut asiaa sydämessäni, niin luulen, että ilmielävä Sophia Loren (80 v.) vaikuttaisi ympäristöönsä samoin kuin Eastwood.
    Bruce toimii.

    VastaaPoista