perjantai 17. huhtikuuta 2015

Forget me not.

Minulla oli joku hauska juttu mielessä, mutta unohdin sen. Ehkä se palaa mieleen, kun alan nakutella jotain muuta yhdenjoutavaa.

Tein oikeaa ruokaa. Tai siis kaikenlaista hyvää, jolla tuli maha riittävän täyteen. Salaattia, kananfileitä, paistettuja sieniä, mozzarellatomaatteja uunissa, kermaviilikastiketta. Kaunomieli teki hienoja valkosipulibruchettoja. Minä unohdin lausua ne oikein: Brus-ket-ta, niin kuin Jyrki Sukula opetti, muistin vasta nyt. Lupaavaa kuitenkin, että tuokin asia palasi mieleeni edes nyt.

Ajatus, että söisin ison määrän sokeria tänä iltana ei kiehdo. Ei suklaalevyn eikä jäätelön muodossa. Lupasin kaappimiehelle, että leivon jotain ihan itse ja tuon sen sunnuntaina kahvipöytään, kun hän vaihtaa minulle kesärenkaat alle.

Zizzi lähestyi minua sähköpostitse, ja viestin innoittamana kävin sovittamassa sekä sisäänheittomekon (ovensuussa, hinta alle puolet muista mekoista) sekä kaikki muutkin uutuudet. Sieltä aina joskus löytää jotain täydellisehköä. Pidän erityisesti heidän paidoistaan, niissä on hihojen istuvuus mukavan väljä, ja saa minut tuntemaan itseni sirommaksi. Pukukopin peilistä löytyi myös tietoisuus siitä, että ne kaksi kiloa, jotka olen onnistunut kahmimaan takaisin, ovat aivan todellisia, joten sen keveyden tunteen silloin kaksi kiloa sitten täytyi olla yhtä konkreettinen. Olen aivan zen tämän asian kanssa. Kiloja tulee ja kiloja menee. Jaksan nykyään nousta portaita puuskuttamatta, ja se on jotain se. En ostanut sisäänheittomekkoa. Se ei ollut täydellinen. Minä kyllä olen, kunhan se oikea mekko osuu eteen.

Ostin tuulitakin. En ole varma, onko täydellisiä tuulitakkeja olemassa, tai haluaisinko olla ihminen, joka kokisi täysimittaista tuulitakkieuforiaa. Tämä oli musta, kahiseva, ja sen yläpuolella oli lappu -30%. Hintaa jäi 24 euroa, mikä on vallan kelpo hinta tuulitakista jota aion käyttää seuraavat 13 vuotta, kuten sitä edellistäkin. En kyllä käytä tuulitakkia kovin montaa kertaa vuodessa. Oli siinä myös neonpunainen vetoketju, joka ilmensi minun olevan naisellinen, urheilullinen, rohkea, hiphophenkinen ja mahdollisesti värisokea. Lindex.

En vieläkään muista sitä juttua.

Meren rannassa tuoksui siltä, että leskenlehdet ovat juuri puhkeamassa. En usko, että siellä oikeasti kasvaa leskenlehtiä, mutta en tunne oloani petkutetuksi.


Lisäys:
Nyt muistin. Haluan sellaisen trikoisen kapean maksimekon, siis trikoota nilkkoihin asti. Ihanan helppo ja vilpoinen kesällä, paitsi pyöräillessä ei helppo. Rinnassa pitää lukea "en ole ajanut säärikarvojani". Tai sama englanniksi.

2 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman trikoomekkojutun, sen jälkeen kun pienennytin tissit. Kesällä mukava, ja talvellakin sisävaatteena ja yöpaitanakin. Ihan ilman tekstiä kyllä...

    VastaaPoista
  2. Ai niin tissit. Pitkä kapea kokomekko ei näyttäisi minulla tyylikkäältä. Ehkä t-paita tuolla tekstillä yhdistettynä pitkään puolihameeseen? Sellainen löytyy jo. Mutta ei toimisi tuo teksti-idea siinä. PItää kehitellä.

    VastaaPoista