Mission impossible.

Mansikoiden syöminen – Checked.
Patiointi – Checked.
Teltassa nukkuminen, sekä pakkasella vähän aiemmin, helteellä, että ukkosella – Checked.
Sievät kananmunattomat ja maidottomat kuppikakut – Checked.
Pakollinen kuppikivi, museo, taidemuseo, eläintarha, huvipuisto ja shoppailu yhden päivän aikana – ehkä minimalistisesti – Checked.
Uiminen luonnonvedessä – Checked, Checked, Checked, Checked, Checked, Checked ja hmm… Checked.
Festarit – Checked.

Nyt sitten päästään niihin haastavampiin osioihin:

Kermavaahdon vatkaaminen helteellä vaahdoksi – Checked.
Laihtuminen kesäloman aikana – Checked.
Näyttäytyminen bikineissä (ei kokouimapuvussa) täpötäydellä rannalla – Checked.
Päivä kaupungin keskustassa hihattomassa (ei lyhythihaisessa) vilpoisessa kesämekossa – Checked.

Tuo viimeinen uroteko hämmentää minua vieläkin. Kokeilin kepillä jäätä jo aiemmin, huonoin tuloksin. Olin 32 asteen helteessä kävelykadulla, ja mietin mikä ei kuulu joukkoon. Ja sehän olin mina ja mummoneuletakkini, joka on maailman kevyin ja hengittävin olkavarsipiilotin mitä löytyä voi, mutta silti. Kellään muulla, siis kellään, ei edes sillä rollaattoria pukkaavalla hauraalla naisihmisellä ei ollut neuletta, takkia, pitkähihaista paitaa tai huivia hartioidensa peittona. Sulaa hulluuttahan se oli. Kuoriuduin siis turvarievustani, ja kävelin n. 300 metrin matkan, jonka jälkeen luikahdin porttikongiin pukemaan neuleen takaisin päälleni. En pystynyt.

Minusta tuntui, että pulleat olmikäteni vaativat kaiken huomion vastaantulijoilta, selkämuhkurani herättivät kauhun väreitä, ja olisin tuntenut oloni itsevarmemmaksi vaikka alastomana (uimahallin naistensaunassa), kuin siinä vallattomasti hulmuavassa kesäleningissä, jossa ei ole mitään optisesti harhauttavaa linjaa jakamaan keskivartaloani, joka tässä muodossa jatkui decolleteesta polviin, strategisesti eri vyöhykkeisiin.

Tuosta tappion karvaasta hetkestä on jo kolmisen viikkoa, ja kolmisen kiloa. Nyt sitten aamulla arvelin, että aika on kypsä uusintaerälle. Sama mekko, mutta vähän rokimmat gladiaattorisandaalit. Mallasin itseäni peilin edestä monesta kulmasta, vaihdoin liivit kahteen kertaan minimoidakseni selkämuhkurat, heiluttelin allejani edestakaisin ja litistelin käsiäni kylkiä vasten. Varmistuin siitä, että tiedän sataprosenttisella varmuudella itse miltä näytän, ettei mikään epärealistinen kauhukuva pääsisi romuttamaan itsevarmuuttani. Ei nämä kädet nyt niin kamalat ole. Enkä ole tänään turvoksissa. Enkä ole edes viime kesänä painanut näin vähän. Tai siis paljon, mutta painoin viime kesänä vielä enemmän. Hitusen.

Ja kas. Pikkulapset eivät parahtaneet itkemään. Kukaan ei osoitellut minua sormella kauhun ilme kasvoillaan. Securitaksen vartija ei pyytänyt minua poistumana Stockmannilta. Ohiajavat autoilijat muistivat pysähtyä liikennevaloihin. Se hälytysajoneuvokin ajoi pillit soiden ihan vain ohi.

Ja minulla oli oikein vilpoinen ja itsevarma olo, kun en hikoillut kuin piknikpaisti uunissa. Minulla ei siis ollut myöskään mitään litistäviä alusasusteita kiusanani. Ja sitä paitsi tatska näkyi elegantisti, mikä on harvinaista.

Vielä pitäisi käydä mustikassa, ja sitten alkaisi olla kesäloma suoritettu. Voisin oikein hyvin suorittaa toisen samanlaisen heti tähän perään.

Ai niin, meidän pihaan on muuttanut uusi orava. Ristin sen Jaskaksi. Vähän epäilen, että tämä Jaska on aika gansta, löysin nimittäin joko Rauhan tai Tarmon kuolleena autokatoksesta viime viikolla, ja epäilen suuresti täällä käydyn traagisen reviiritaistelum. Häiritsin hautarauhaa, koska paikka oli vähän hankalasti valittu, ja siirsin epäonnisen ja kovin kuivettuneen vainajan lumilapiolla raparperipensaan taakse. Kuivumisen takia en osaa arvioida, oliko kyseessä aiemmista oravistamme isompi (Rauha) vai pienempi (Tarmo). Kumpaakaan ei ole sen koommin näkynyt. Tämä uusi Jaska on paljon tummempi kuin Tarmo, mutta samankokoinen. Voihan se tietysti olla, että Tarmolle on tehty joku make-over, enkä vain tunnista häntä.

Toisaalta Jaska käyttäytyy eri lailla kuin Tarmo. Hän kyylää minua nurmikon seasta mahallaan maastoutuneena, ja palauttaa portaille Kaunomielen hänelle jättämät pistaasipähkinät, jos niiden kuori on liian tiukassa. Tarmo oli jotenkin sopuisamman oloinen.