sunnuntai 24. elokuuta 2014

Arminia.

Armi on ihan tuossa naapurissa. Tai ainakin oli. Muhoksella oli kuulemma oikein ruuhkaa, mikä kuulostaa erikoiselta. Käyn joskus Muhoksella ruokaostoksilla ennen juhlapyhiä, kun kaikki muut ruuanjakelupaikat ovat aivan liian täynnä ostoskärryillä aseistettuja hysteerikkoja. Muhoksen molemmissa ruokakaupoissa on aina tilaa.

Mietimme hetken, mikä ihme sai 17-vuotiaan (tai ehkä jo 18-vuotiaan) Armin silloin aikanaan maailmanympärysmatkalle päästyään haksahtamaan suurinpiirtein ensimmäiseen tapaamaansa mieheen, ja menemään naimisiin heti paikalla. Toisaalta, jos Armi ei olisi mennyt naimisiin, vaihtoehtona olisi häälynyt paluu Muhokselle. Siihen se keskustelu sitten jäikin.

Kävin viime yönä katsomass stand-up -komiikkaa, aihealueena alapään asiat. Ainahan ne ovat, stand-up -komiikassa, mutta tässä oli oikein keskitytty. Hieman yksiulotteinen junttimiesnäkökulma, tuntui että olikohan hänellä ollut vaikea keksiä puhuttavaa ihan koko tunniksi. Mutta nauroin kyllä monta kertaa, myös takana istuvan vanhemman pariskunnan keskinäisille kommenteille. Jäin hieman laiskasti miettimään, onkohan tuo yksiulotteisuus sittenkään kovin kaukana keskivertotodellisuudesta. Toisaalta, pelkistetty suoraviivaisuus on sangen arvostettua. Ainakin skandinaavisessa arkkitehtuurissa. Pitänee joskus tehdä enemmän tutkimustyötä aiheen parissa.

*muokkasin tekstistä poish näytöksen nimen. Tajusin n. puolen eilisestä yleisöstä googlaavan netistä k.o. koomikon mainostamia t-paitoja. En ole ihan niin yleisönkipeä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti