perjantai 5. helmikuuta 2016

Take a look at me now.

Tänään olen ollut eilistä maltillisempi. Silmäni ovat punaiset, koska minulla on ehkä silmätulehdus, mutta unohdan sen aina, kun minun pitäisi tehdä asialle jotain. Olen kai vai niin tottunut siihen tunteeseen, etteivät kasvoni tunnu enää niin nuorilta.

Tänään on muutenkin ollut vähän homssuinen päivä. Huomasin töissä, että alushousuni olivat nurinpäin. Eihän se erityisen vaarallista ole, mutta näitä sattumuksia on nyt tullut sen verran monta, että aloin miettiä, pitäisikö minun ihan oikeasti alkaa käyttämään silmälaseja.

Kun mietin sitä oikein tarkkaan, lukulasini alkoivat tuntua väärän vahvuisilta ja sain vähän päänsärkyä. Söin särkyyn suklaata, ja mahaan tuli hassu olo.

En jaksanut mennä perjantailasilliselle. Luulen, että se oli oikea valinta. Menin ruokakauppaan ja ostin kärryllisen ruokaa. Sen lastaaminen jääkaappiin tuntui naurettavan raskaalta.

Huomenna saatan mennä metsään syömään pekoniin käärittyjä taateleita.

Miksiköhän pidän Rocky-elokuvista. Ne ovat niin monella tapaa vääränlaisia.

4 kommenttia:

  1. Olen aika varma, että Rocky-elokuvista pitäminen ei ole suuresti väärin. Syömisestä tuli mieleeni: kävin eilen ensimmäistä kertaa kuukauteen kaupungissa, ja melkein itkin, kun sain eteeni ihan hemmetin hyvän sienipastan. (Ja juustoa tottakai.) Ja sitten ihan oikeasti tirautin kyyneleen kun söin sen. Olikohan tässä joku pointti: ehkä se, että syöminen on tärkeää. Ja varsinkin hyvien asioiden syöminen.

    VastaaPoista
  2. Heh, mulla on joka päivä homssuinen päivä :) oon miettiny, jos ajais tukan pois, niin ainakaan se ei näyttäis matami Mimmin tukalta...

    VastaaPoista
  3. Rocky-elokuvat ovat niin joka tapaa vääränlaisia minulle. Tai siis ihan ok, mutta juuri minua ajatellen outo valinta. Aihepiiri ei juurikaan kiinnosta (urheilu, saati nyrkkeily), amerikanitalialaiset eivät kiinnosta, casting ei näissä kiinnosta, aikakausi... ohjaus ja käsis ovat ajoittain niin kömpelöitä...ja silti noista tulee sellainen keitos, että viimeistään lopputekstien aikana itken holtittomasti. Eikä se ole vain se musiikki.

    Olen alkanut monina päivinä kiinnittämään pinneillä otsahiukset pois kasvoilta homssottamasta. En olisi uskonut enää aikuisena koskaan tekeväni niin, mutta kai tuo on ihan ok näköistä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kynin omani eilen lyhyiksi. Eivät homssota ainakaan niin pitkällä kuin ennen. Siis etuhiukset... muut homssottaa kyllä edelleen pitkänä, enkä oo niitä harjannukaan eilisen jälkeen.

      Poista