Rutiinit ovat vaikeita. Tänä aamuna huomasin vessan peilistä, että minulla oli fuksianpunaista kynsilakkaa kuudessa ja puolessa kynnessä, ja siltä seisomalta liottelin kynteni poistoaineella melko puhtaiksi. Kynsinauhat kyllä vähän vieläkin näyttävät siltä, kuin olisin suolistanut jonkin siniverisen otuksen. Joutsenen tai aarnikotkan.
Sitten singahdin töihin, ja mustaa kahvia hörppiessäni tajusin, että olin unohtanut pestä hampaat. Rutiinini oli häiriytynyt kriittisellä hetkellä.
Olin menossa edustamaan orgnisaatiota, joka on ruokkinut minut ja lapseni usean vuoden ajan menestyksekkäästi, tilaisuuteen, jossa minun toimenkuvaani kuului hymyillä ystävällisen kutsuvasti. Kurvasin siis kodin kautta, kipitin portaat ylös, törmäsin hämmentyneeseen Kaunomieleen (olin kotona väärään aikaan), pesin hampaani melko raivokkaasti, kipitin portaat alas ja jatkoin matkaa työn suorittamisen paikalle.
Pitäisi hankkia varahammasharja töihin. Siellä on jo vararipsiväri, juuri tästä syystä.
Hymyilin. Olin ehkä vähän keskimääräistä proaktiivisempi, kun markkinoin harjoittelupaikkoja nuorille henkilöille. Muistan yhden, todella mieluisan kandidaatin epäuskoisen katseen, kun painoin sinnikkäästi käyntikorttiani hänen käteensä ja yritin yksitellen käännellä sormiaan sen ympärille. Ota yhteyttä. Lähetä CV. Tai tule suoraan haastatteluun. Ihan koska vain. Vaikka meille kotiin.
Tuollainen käytös on minulle epäluonteenomaista, mutta näköjään mahdollista. Onkohan riski, että vastaavat maneerit levittäytyisivät myös elämäni miestarkkailun osa-alueelle?
Kävin myös valtavan hienon keskustelun Pandojen halailusta. Ja vähän muustakin. Hyönteisten syömisestä, ranskalaisista autoista, suomalaisuudesta. Henkilö, jonka kanssa kävin tämän keskustelun, oli silminähden sellainen, että hän aiheutti henkistä allergiaa muissa messuhenkilöissä. Sen näki kehonkielestä. Minä olin kuitenkin hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Hän oli virkistävä keidas siinä ihmisautiomaassa. Voi olla, että jos olisin voinut tarkkailla itseäni lintuperspektiivistä, olisin havainnut muutoksia ihmisten kehonkielessä myös silloin, kun he olivat kontaktissa minuun.
Kävin fysioterapeutilla. Hän löysi niin kipeän kohdan olkapäästäni, että oikea käteni meni kerralla turraksi ja oikea korvani poksahti hetkellisesti lukkoon. Oloni oli vähän sumea, ja oksetti. Nyt olkapää on jo paljon parempi. Sen lisäksi, että minulla on pinteitä ja kireyksiä, olen hyvin yliliikkuva joistain kohdista.
Join kahvia seuralaisen kera. En ole tänään oikein ollut oma itseni, joten voi olla, että oikeasti minulla ei ollut niin hauskaa, kuin miltä minusta tuntui. Tai siis olen ollut oman itseni toinen ääripää, joka on melko kaukana keskiarvosta, ja vielä kauempana flegmatiasta. Toivottavasti en vaikuttanut aivan liian ylienergiseltä. Puhunut liian kovaa. Saatoin hyvin vaikuttaakin. Toistaiseksi ihmiset, joita olen tavannut ennalta sovittuna aikana ennalta sovitussa paikassa ovat aina halunneet toistaa tilanteen kanssani jollain tapaa. Minä en ole keskimäärin ollut ihan noin innokas. Tästä henkilöstä en nyt ole ihan varma, mutta asia selvinnee päivän-parin aikana. Ehkä hän ei pidä naisista, joilla on huonosti poistetut kynsilakat.
Ehkä minä en pidä hänestä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti