perjantai 12. helmikuuta 2016

Or is this the disease.

Nyt en ole ollut niin valtavan väsynyt kuin vielä kuukausi sitten. En ole ennen ollut kovin hyvä havaitsemaan tällaisia eroja. Olen jotenkin kussakin hetkessä kuvitellut, että vallitsevat olo- tai tunnetilani on jotenkin pysyvämpiä kuin ovatkaan, tai vaikka muistaisinkin, että joskus olen tuntenut toisin, en ole ollut kovin luottavainen siihen, että aaltoilu jatkuu, ja tulen palaamaan jonnekin vähän alemmas tai ylemmäs.Kirjoittaminen on auttanut tässä.

Tänään ei ole huvittanut olla aikuinen. Olen kulkenut vähän maan yläpuolella, musiikin tahdissa, koska päässäni on pauhannut kertosäe joka ei vain lopu, eikä se ole haitannut. Olin tunnollinen ja otin aina uuden asian hampaisiini ja yritin saada siitä valmiimpaa, mutta 62% sielustani istuskeli koko päivän jalat laiturin reunalla ja aina välillä varpaat viistivät vettä. Tai mossasin silmät kiinni numerobaarin pimeässä alakerrassa.

Karkasin vähän elämästäni. En ollut tänään juuri yhtään äiti. En mennyt kotiin, en laittanut ruokaa, en pessyt pyykkiä, en jutellut. Aamulla halasin kyllä tytöt, ja taisin laittaa jonkun Whatsup viestin. Istuin puistokahvilassa syömässä sitruunatorttua ja katselin ihmeissäni, miksi ohikulkevat nuoret naiset olivat niin tutun oloisia. Toisella oli kissankorvat jo toisella nuttura. Ne olivat tyttäreni, yhdeksältä illalla menossa elokuviin. Minä olin vielä ihan kakkukahvilla.

Sitä ennen olimme juomassa olutta. Ystäväni oli autolla ja hän joi yhden normaalin oluen, tunteja ennen kotiinlähtöaikaa, ja sitten seuraaavan lasin alkoholitonta. Kun toinen ystäväni ja miesraatini jäsen tajusi tämän, hän huusi "senkin kiero paskiainen". Suomalaiset suhtautuvat alkoholiin jännästi. Kun humaltuu seurassa johon luottaa, tuntee itsensä petetyksi, kun tajuaa, että muut ovat vain antaneet sen mielikuvan, että humaltuvat samassa vauhdissa. Mutta tuo oli kuitenkin ihan ystävällismielinen solvaus.

Miespuolinen henkilö vihjasi, että meidän pitäisi tavata, vaikkapa elävää musiikkia kuunnellen. Minä kiertelin henkisesti, mutta esitin sitten vastaehdotuksen. Mitä jos kävisimme kahvilla tai muulla lasillisella, josta sitten pakenisimme paikalta tahoillemme jonkin sopivan syyn nojalla (unohdin enoni hellalle), jonka jälkeen vaikenisimme iäksi? Hänen mielestään se kuullosti suunnitelmalta. Jos oikein ymmärsin, meille on nyt sovittuna 10 minuutin mittainen tapaaminen. En kyllä ole ihan varma.

Voi olla, etten kadota ajantajuani.

2 kommenttia:

  1. Tiedoksi... viimeisten tietojen mukaan Pride etc Zombies EI tule valkokankaalle Suomessa :-((( Dvd sitten myöhemmin.

    Huono asia :-(

    VastaaPoista
  2. Pöh. Tai sitten pakollinen kaupunkiloman paikka.

    VastaaPoista