maanantai 22. helmikuuta 2016

Behind blue eyes.

Tarvitsen uudet lasit. Minulla on täydentävä ikänäkö, eli sitä mukaa kun näköni iän myötä heikkenee, ne tavat joilla aivoni täydentävät silmieni puutteita, vastaavat entistä huonommin todellisuutta. Kun en näe jotain riittävän hyvin, en tajua tämän olevan asianlaita, vaan aivoni sepittävät minulle ajatuksiani ja oletuksiani vastaavan tarkan kuvan jota sitten tyytyväisenä luulen katselevani. Hence the väärinpäin puetut vaatteet, puutteelliset meikit, väärin tunnistetut julkkikset, vääränsisältöiset viestit väärille miehille. Valion uusi jugurttikausimaku "eroottiset hedelmät".

Enhän minä kyllä laseja käytä muuta kuin töissä, mutta olisihan se hyvä, että edes töissä käsitykseni maailmasta olisi jokseenkin asiallinen ja yleisesti tunnustettuihin aistihavaintoihin perustuva.

Juoksin äsken viisi optikkoliikettä läpi. Sitten ne yksi toisensa jälkeen sulkivat ovensa minulta. Olen ronkeli ja hankala asiakas optikkoliikkeille. Kaikissa kehyksissä on jotain vikaa. Liian pienet, liian kulmikkaat alaulkokulmat, liian eriväriset, liian keltaiset, liian pyöreät, liian pieni nenäaisa joka saa silmäni lähentymään toisiaan entisestään, liian suora otsalinja, liian kissamaiset, liikaa blingblingiä, liikaa väriä, liian pesukarhut.

Kuuntelin sivukorvalla myös muita asiakkaita, joilla oli monta omaa vastaavaa kompleksia. Myyjät alkoivat säälittää minua. Yritin uutta lähestymistapaa. Vastustaisin tarvetta kertoa jokaisen kehyksen kohdalla miksi juuri tämä ei sopinut minulle. Jos etsisin neulaa heinäsuovasta, en varmasti vaivautuisi selvittämään satunnaisille ohikulkijoille miksi juuri tämä korsi ei nyt mielestäni ole neula. Sanoin siis kahdeksantoista kertaa peräjälkeen vain "Ei nämä", "ei" tai "e", ja kuulostin ihan neljävuotiaalta joka ei syö pinaattia.

En muuten ikinä ole saanut niin hämmentäviä kehysehdotuksia. Värejä. Aivan liikaa, ottaen siis huomioon, että olin yltäpäältä pukeutunut mustiin, enkä näytä ristomattiratialta.

Syy, miksen ainakaan vielä löytänyt mitään tyrmäävän hyväntuntuista ja näköistä voi olla yksinkertaisesti se, että minua vähän iletti kun jouduin katsomaan rypistyviä silmiäni niin läheltä ja tarkkaan, ja oloni oli vähän nuhjuinen, pääkipuinen ja mahaakin kivisti. Lasit päässä näytän aina äidiltäni hitusen aiempaa enemmän.

Nissenillä oli telineellinen laseja, joissa kaikissa oli muovilinssissä tarra FOSSIL. Se tuntui jo vähän kettuilulta.

Mahan kivistys johtunee samasta ikinaisellisesta syystä kuin se, että Diiva riipoi sunnuntaina vaatekaappinsa sisällön lattialle, inventoi, viikkasi ja järjesti. Minä olin juuri hiljaa haaveillut tekeväni saman, mutta pesinkin ensin roskakaapin ja sormeni syyhysivät järjestää myös siivouskaappi. Kaunomieli ilmoittautui joukkoon, hänellä tuli valtaisi himo likvidoida kaapeistaan suuri määrä tavaraa lopullisesti. Siivosimme koko päivän suuremmin valittamatta. Nyt on matot tampattu, lattiat pesty ja tiskipöytä hinkattu. En vielä tehnyt vaatekaapille mitään, jätin sen vähän niinkuin palkinnoksi.

Saattaa olla, että paras tempo ja momentum on kuitenkin jo ohitettu, ja nyt on jo aika himmailla hetki ja sääliä itseään kivistävän mahan takia. Voisin ehkä myös katsella mainoksia ja itkaista vähän.

3 kommenttia:

  1. Lasien kanssa ei voi olla ronkeli, jos on sokea ilman ja jotkut prillit on nenälle saatava... tänään kyllä nojailin kauppakeskuksessa miestäni odotellessa ja totesin, että en näe nykyisillä (ei kovinkaan vanhoilla) laseilla enää lähelle enkä kauas, kun en pystynyt näkemään muutaman kymmenen metrin päästä ihmisten kasvonpiirteitä. Aiemmin lähelle katsominen helpottui ottamalla lasit pois, mutta nykyään sekään ei enää auta entiseen malliin. Adaptaatiokyky on pian mennyttä. Jos saan tikun sormeeni, on pyydettävä apua joltain jolla on vielä näkö tallella.

    VastaaPoista
  2. Evfa Attlingin mallistossa on nätit kehyksettömät. Tai oli monta vuotta sitten. Hankin ne työlaseiksi ku firma maksoi osan. Ei tullut käytettyä. Oon miettinyt, laitattaisiko niihin mun oikeat vahvuudet ja ottais käyttöön. Mut näillä silmäpusseilla on ehkä fiksuinta vaan pysyä pokissa.
    Niin että tehäänkö kauppaa?

    VastaaPoista
  3. :-D Sovittelin tänään taas viidetkymmenet lasit. Etsin mieluiten muovisankaisia, klassisia ja jykeviä mutta siroja, pyöreitä, mutta pitkulaisen kulmikkaita, mutta ei sillai sivuille leveneviä.
    Näköni muuten on melkolailla ennallaan, hajataitto vain on kadonnut. Se saattaa aiheuttaa päänsäryn. Joka tapauksessa vanhat lasit hajoavat käsiin, joten uudet tarvitaan.

    VastaaPoista