perjantai 18. joulukuuta 2015

They paved paradise.

Muistin juuri, että siinä huoneessa, jossa olin panttivankina, on vieläkin syömättömiä simpukanmuotoisia suklaakonvehteja. Ja minä olen jo riistäytynyt vapauteen, enkä aio hetkeen palata tuohon skenaarioon. Enkä siltikään voi olla ajattelematta simpukanmuotoisia suklaakonvehteja.

Lähdin töistä ja heitin samalla kaverin hammaslääkäriin. Ajattelin, että ajan ihan vain pienen mutkan ja heitän hänet lähemmäs päämääräänsä, kun oli niin sakea lumipyrykin. Kaikki muutkin olivat liikkeellä samaan aikaan, ja kun yritin kurvata kotiani kohti, juutuin aina liikennevaloihin, joissa autot eivät liikkuneet minnekään. Tein pakon edessä kolme äkillistä suunnitelmanmuutosta, ja vietin lopulta vajaan kilometrin matkalla 38 minuuttia.

Ei minulla muuten olisi ollut kiire, mutta olin sopinut tapaavani kaksi ihanaa ihmistä lähikuppilassa epämääräiseen kellonaikaan, ja odotin sitä malttamattomana. Kun lopulta pääsin kotipihaan, joka on sellainen kapea, läpiajettava slotti jonka reunalla on vinoja parkkiruutuja, en riskeerannut enää yhtään vaan ajoin sisään väärästä päästä. Tämä tarkoitti, että minun piti ahtaissa olosuhteissa parkkeerata "talliin" vinoon ruutuun, ilman ruutuviivoja. Naapurin mersun viereen. Yleensä kierrän korttelin ja ajan nokka edellä.

Peruutin, justeerasin, peruutin, justeerasin, peruutin. Kahdesti nousin autosta todetakseni, että olin aivan liikaa naapurin ruudussa. Ihmettelin, miten se voi olla niin kamalan vaikeaa näinpäin. Lopulta jätin auton sikseen, jätin takapenkille uhkaavaan pikkupakkaseen jopa joulukukan, jonka sain yhteistyökumppanilta. Otin tietoisen paleltumisriskin. Ja jätin auton siihen, vaikka se näytti siltä kuin sen olisi parkkeerannut (äitini sanoin) pulloperse ankka.

Kipitin räntäsateen halki pubiin, näin en kaksi, vaan neljä ihanaa ihmistä, siirryin syömään mainiota pitsaa vielä yhden mainion lisäihmisen kanssa, katsoin kaksi tiernapoikaesitystä, ja tulin kotiin ihan hyvissä ajoin kaverin saunavuoron ansiosta. Huomatakseni, että toisen puolen naapurikin oli ajanut autonsa paikoilleen. Nyt tajusin, että olin yrittänyt talliparkkeerata autoni SAMAAN ruutuun naapurini kanssa, ja vain hienoisesti epäonnistunut siinä. Oma ruutuni oli siis käytännössä tyhjä.

Olen minä kyllä aika peto parkkeeraavaksi naiseksi. Ehkä ahma. Tai käki.



6 kommenttia:

  1. Opin juuri uuden sanonnan: pulloperse ankka parkkeeraa :D :D ai kauheeta.... :D

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä jotenkin kuvaava sanonta, vaikka en oikein tavoitakaan sen etymologiaa. Äiti etsiessään turhaan parkkipaikkaa ja huomatessaan huonoja ruutuunosumisia tuhahtelee "ja tuokin on parkeerannut autonsa kuin pulloperse ankka".

    VastaaPoista
  3. Viimeinen lause :D :D!!!

    *Hillitöntä räkätystä*

    VastaaPoista
  4. Mersu-naapurilla oli toivottavasti yhtä hyvä huumorintaju kuin teillä...oli käynyt aamulla jossain ennen kuin ehdin siirtämään autoni oikeille sijoilleen...noloa

    VastaaPoista