torstai 17. joulukuuta 2015

The withered leaves collect at my feet.

Tänään mielessäni kävi monta pientä anekdoottia ja nyanssia, jotka olisin halunnut ripotella tänne kuin stösselit Pirkka-kuningatarkääretortusta ja vispautusvasta vaniljakastikkeesta askarrellun arkileivoksen pinnalle. Unohdin ne kaikki.

Työpäivä oli vähän turhauttava. Kiire tuli ihmeellisinä sylttyinä ja tukkuina. Haluaisin keskittyä tekemään ne asiat, joita olen suunnitellut, mutta olen loputtomiin jumissa hetkessä, jossa nakkaan ilmaan pallon toisensa jälkeen, ja kohta niitä on niin monta etteivät jonglöörintaitoni riitä moiseen.

Jäin panttivangiksi huoneeseen, jossa oli purkki Nutrilett-moccachoco-valmispirtelöä ja suklaarasia. Eikä minulla ollut lounaseväitä, enkä oikeastaan olisi ehtinyt niitä hankkiakaan. Hankin siis kirpaisevan kiihkeän sokerihumalan. Tässä tilassa päädyin maailman toiseksi pitkäveteisemmälle luennolle. Sain rytmihäiriöitä.

Kotona laitoin ruokaa, nopeasti. Tunnen edelleenkin jonkinasteisesti huijaavani, kun teen ruokaa einespussista, johon lisätään vain vesi. Lisäsin paria muutakin juttua, ja lämmitin Diivalle papukastiketta. Yritän ajatella, että se, että ylipäänsä laitan ruokaa jota syömme yhtäaikaisesti samanlaisilta lautasilta ruokapöydässä kerran päivässä on aika hieno saavutus. En välttämättä olisi arvannut teininä, että onnistuisin tuossa.

Sitten venyin ja vanuin hetken, havainnoin mieseläimiä ja uutta vastapäistä naapuria joka ei käytä sälekaihtimia. Siirsin sille ikkunalle isomman huonekasvin, koska minulla ei edes ole sälekaihtimia. Harvensin keittiösaksilla olohuoneen nurkan "Enchanted forrest"-osastoa. Minulla on huonekasvi, jonka pelastin paleltumiskohtalolta. Se on niin suuri, että se nielaisee sisuksiinsa n. kolme kuutiota huoneilmaa ja televisiomme. Arvostan sitä silti. Nyt siinä on kolmasosa vähemmän arvostettavaa. Pimeä vuodenaika tai muu mielenjärkytys oli saanut osan sen lehdistä näyttämään elottomilta.

Raivasin pikkutavaroita paikoilleen tai ainakin pois näkyvistä. Järjestelin kynttilänjalkoja ja jouluvaloja ja valokuvia ikkunalaudoille vähän eri järjestyksiin. Vaihdoin pöytäliinan. Olohuoneeni on oikeastaan ihan kiva, nyt kun se taas näkyy eri ajanvieteprojektien alta.

Kaunomieli oli menossa suihkuun pari tuntia sitten. Sen sijaan hän värittikin sellaista aikuisten värityskirjaa, hyvin huolellisesti, touhukkaasti ja määrätietoisesti. Koko kuvan. Ja sen jälkeen hän kutoi lapaseen peukalon. Sanoisin tuota mielenrauhaksi.

5 kommenttia:

  1. Se on hieno saavutus. Mie en oo siihen vielä päässyt - meillä porukka syö missä ja milloin kukakin. Siis "missä" tarkoittaa tässä esim. olohuoneen sohvaa, keittiön pöytää, tietsikkatuolia, ei suinkaan koko maailmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään aina. Mutta yllättävän usein kuitenkin.

      Poista
  2. Ihana ihminen!
    "jäin panttivangiksi huoneeseen jossa oli..."
    Juuri noin sen pitää mennä koska kyllähän ihminen vastustaa mutta ne olosuhteet.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastihan tahdonvoimani on rautainen. Se on se ympäristön lämpötila, joka saa raudankin sulamaan.

      Poista
    2. :D
      En pysty kommentoimaan...:D :D

      Poista