Every time you go away, you take a piece of me with you.

I wish.

Oloni on keveämpi kuin muutamaan viikkoon. Siis mieleni on. Nyt kun mietin, niin on myös oloni.

Tähän ei ole mitään erityistä syytä. Olen kai vihdoinkin elänyt mukisematta läpi yhden aallonpohjan. Minä vain koen elämän tuolla tavoin, se aaltoilee, ja minä sukellan aallon mukana välillä alemmas, välillä keikahdan vaahdoten yli.

Muistan viime viikoista muutaman hetken, kun koin jonkinlaista epäsuhtaa tai tyytymättömyyttä. Nielaisin ja menin pois joko fyysisesti tai mielessäni. Otin seuraavan aiheen ja pureskelin eri hampailla. Katsoin Downton Abbeyta aika paljon. Ei ne asiat niin isoja olleetkaan. Nyt kun ne ovat vähän aikaa maatuneet matalassa suohaudassaan, ajattelen suorastaan kerettiläisesti, että entä jos jätänkin ne sinne. En ole tottunut ajatukseen, että jotkin rikokset vain vanhenevat.

Työpaikallani on sosiaalinen media käytävällä. Siihen seinälle voi kirjoittaa asioita anonyymisti. Kirjoittelemme viestejä toisillemme, vastailemme, keräämme tilastoja. Tänään joku haastoi olemaan syömättä yhtäkään suklaata ennen joulua.

Yllytyin heti.

Sitten tajusin, että eihän tämä näin toimi. Jos voin kuitenkin juoda kaakaota, voin siis syödä kaakaojauhetta. Joten voin syödä leivonnaisia, joissa on kaakaojauhetta. Joskus on vaikeaa erottaa, onko vaikkapa joku kuorrute tehty jauheesta vai oikeasta suklaasta. Voin siis syödä leivonnaisia, joissa on suklaata. Voin leipoa. Voin ostaa leivontasuklaata. Voisin vaikka leipoa Sacher-kakun, spesiaaliteettini, joka on kuorrutettu Fazerin sinisellä maitosuklaalla. Siis jos ehtisin. Aina ei ole aikaa leipoa, etenkään näin joulun alla, kun on joulukiireet ja kaikki.

Olen siis kokonaan ilman sokeria. Ei tämä muuten toimi. Vain jouluun asti.