keskiviikko 9. toukokuuta 2018

And a man in a hamster wheel.

Ah, yksinoloa. Nautin siitä kun vielä voin. Kaunomieli lähti juuri ja eteisessä roikuin hänen käsivarressaan takiaisena, tuijotin helposti syyllistyvää lastani sulkeutuvassa ovenraossa hämmentyneen dementikon silmin ja yritin sinnikkäästi tunkea itseäni rappukäytävään pyjamahousuissani. Teen tuon lähes aina ja tälläkin kertaa Kaunomieli sähisi "mä vihaan sua" kun yritti painaa ovea kiinni siten, että sormeni eivät jää pahasti väliin. Meillä on omat häiriytyneet ja tärkeät rituaalimme.

Alan oppia joitakin normaaleja ajatusmalleja. Kuten sellaisen asian tajuaminen, että vaikka jonain päivänä olisin väsynyt, toisena todennäköisesti en ole. Tai että jonain päivänä kaipaan yksinoloa, toisena päivänä seuraa, ja osaan olla rauhallisesti yhdessä tunteista kerrallaan.

Olen välillä jo ehtinyt kyllästyä yksinoloon, sitä on ollut kertakaikkiaan runsaasti viime kuukausina. Nyt kuitenkin keitin nautiskellen kannullisen vihreää teetä, inkiväärillä ja sitruunalla, ja vetäydyin tähän sohvannurkkaani, jonne on alkanut jo muodostua muotoiseni kolo.

Kunhan Valssimies tulee takaisin, hän istuu tässä sohvan divaanipäädyssä, ja minä valtaan muun sohvan pää tai jalat hänen sylissään. Miellyttävä ajatus.

Katsoin juuri euroviisujen semifinaalin ensimmäisen osan. Se oli viihdyttävää, vaikkakin pienieleistä tänä vuonna. Eniten koin iloa ja hauskuutta sanoitusten käännöksistä. Ne oli ilahduttavasti käännetty todennäköisesti sana sanalta, vaikkakin kaikista sanoista ei varmaan oltu saatu selvää. Eri kulttuurien kielikuvat ja tavat ilmaista asioita erottuvat näin kaikessa rikkaudessaan, ja maailmankuva laajenee. Tänä vuonna lavaspektaakkeleissa oli kuitenkin harmillisen vähän tällaista:



Mietin, alkaisinko jättiurakkaan, ja kertoisin teille mitä ajatuksia kukin näistä esityksistä minussa herätti. Totta kai alan! En kyllä yhtään ole varma, pääsenkö loppuun asti.

Azerbaidžan

Voisi itsessään käydä viisuparodiasta, liikkaa-leimaa-viisutuotettuine sanoituksineen ja Loreen-ääntelyineen, mutta on sellaiseksi vähän liian laimea. Aiselin lannistunut ja apuapyytävä ilme, kun hän kädet alaviistossa, nyrkkiin puristettuina laulaa olevansa "stronger than cannonballs" on lopussa jo vähän surullista nähtävää.

Islanti

Poika laulaa "se voit olla sinä joka kärsii tänä yönä" ja hymyilee kuin sosiopaatti.

Albania

En pitänyt. Olihan se tavallaan bändi, ja olihan sillä artistilla ihan oikeita tatuointeja ja paljon niittejä ja rensseleitä, mutta jos tällä kosiskeltiin henkilöitä, jotka pitävät rock-musiikista, annan pakit.

Belgia

Tässä oli jotain aineksia sävelmässä, siinä, miten se erityisesti kertosäkeessä nousi synkän mahtipontiseksi. Ja tavallaan tykkäsi laulajan tyylistä. Jotain kovin ärsyttävää esityksessä kuitenkin oli, itsevarmuus välittyikin omahyväisyytenä. Se, että jokainen ele ja liike on näissä esityksissä niin harkittua ja harjoiteltua pilaa kyllä helposti alkujaan hyvänkin tulkinnan.

Sanat olivat joka tapauksessa niin käsittämätöntä, mitäänsanomatonta soopaa, ettei mitään tolkkua. Tuollaista varmaan saa aikaan kun antaa tekoälylle ohjeeksi luoda teksti, jossa on kivoja äänteitä joissa pääsee oikein venyttämään teennäistä brittiaksenttia mukatyylikkäästi.

Tžekki

Kääntäjä ilmeisesti kuuli väärin, että Lie olisikin Lay. Tämä herätti minussa tunteen: Kiusaannuin.

Liettua

Kertakaikkisen vastenmielinen, teennäinen esitys. Tuollainen "ääneni särkyy, kun olen niin herkkä ja hento ja suuressa mielenliikutuksessa" lakkaa tenhoamasta siinä vaiheessa kun henkilö ei enää ole uskottavasti 16-vuotias.

Olipa vapauttavaa päästä sanomaan tuo ääneen.

Israel

Verrattuna muutamaan aiempaan, tämä kuullosti biisiltä, joka on vielä melko lähellä alkuperäistä ajatustaan. Voisin kuvitella, että tämä biisi olisi tullut tehtyä ilman viisujakin. Netta on sympaattinen, mutta välillä näytti vähän eksyneeltä lavalla. Tykkäsin siitä kohdasta, missä hän lopussa lauloi oikein isolla volyymilla, se vaikutti aidolta.

Valko-Venäjä


Kummallinen pari-itsemurhamasokismiskitsoilu. Kovin vastenmielinen artisti ja biisi.

Viro


En edes lukenut sanoja vaan kuuntelin vain ääntä. Todella kaunis, harvinaisen lämmin sopraano. Kaunis sävelmä. Pidin kovasti, vaikka en ole oopperan ystävä.

Bulgaria


Väkinäinen, kömpelö tuotos. Sanoitus oli kovin morbidi.

Makedonia

Tämä oli videoversiona kovin hurmaava, mikä johtui kiehtovasta artistista ja musiikin intensiivisyydestä, mutta lavalla sama intensiteetti ei säilynyt. Biisin rytmi vaihtelee hurmaavan holtittomasti tämän tästä ja toteutuksessa on jotain hauskaa vapautta. Nyt lavalla tapahtui musiikin vaikeaselkoisuuden lisäksi aivan liikaa kaikkea. Asunvaihto! Väärinpäinpuetun, takaa liian lyhyen leningin alla olikin paljeteista tehty hyvin epäimarteleva nakupaita. Huomiotaherättävää mutta harmillisen homssuista.

Kroatia

Voimaballadinainen, mutta miellyttävällä itseironialla. Kiva twist, vaikka biisi ei ollut ehkä aivan tulkinnan suuruinen. Raikas toteutus, luotettiin artistiin. Harmi, ettei sillä pääse jatkoon viisuissa.

Itävalta

Hozierin jalanjäljissä hajutonta, ärsyttätöntä, tavallaan monen makuun melkein "oikeaa" musiikkia, jollaista saattaisi vahingossa kuunnella muulloinkin, kuin viisuissa. Tai ehkä sittenkään ei. Tämä biisi on vähän kuin lasi rasvastonta piimää kuudentoista erilaisen leimuavan shotin, ylimakean sateenvarjodrinkin ja ylikypsästä vuohemaidosta tuoreessa pötsissä käyttämällä valmistetun perinnejuoman jälkeen.

Biisin sävelkulussa on kaikuja 80-luvulta, jostain vähän synkästä hittibiisistä. Sellaisesta, jossa joku ei sitten vaan niin millään kumminkaan onnistu missään ja lopuksi joku kuolee. Ehkä jotain Sprinsteenia?

Kreikka


Tästä tuli mieleen joku Värttinän sävelmä. Jotenkin ankea.

Suomi


Ai että käy oikein kipeää kun katsoo kaikkea tuota epätoivoista kikkailua ja yliyrittämistä. Suurimman osan ajasta Saara huutaa, ei laula.

Armenia

Tämäkin huusi. Kuullosti paremmalta kuin Saara.

Sveitsi

Tässä oli jotain kivaa kertsissä. Jos tämä esitys olisi jossain Glee-tyyppisessä sarjassa tai elokuvassa, jossa tarinassa on tyttö, joka löytää oman identiteettinsä laulamalla rokkia, saattaisin liikuttua. Nyt en.

Irlanti


Bu-huu. Lopeta hyvä mies pillittämästä ja hyväksy tosiasiat. Ed Sheeran on niin tuottelias muusikko, että sinua ei tarvita.

Kypros

Eleni näyttää cyborgilta, mahdollisimman pitkä ja hoikka ja kiiltävä, mutta tietyistä osistaan mahdollisimman liikkuva. Karikatyyri pop-tähdestä valtavine huulinen jaa hiuksineen. Silti biisi on kummallisen rento ja miellyttävä. Lavashow on toimiva, sulavalinjaista, miellyttävästi liikkuvaa kiiltavää robottia ei voi muuta kuin tuijottaa hölmistyneenä. Persoona olisi tietysti ihan kiva lisämauste, mutta kyllä tuokin riittää voittoon.

Portugalin, Espoanjan ja Iso-Britannian edustuskappaleet olivat mitäänsanomattomia. Espanjan naispuolisella artistilla oli kaunis mekko.

Tämä oli minulle kovin viihdyttävää. Nuoriso-osasto on luvannut tulla viisuvalvojaisiin lauantaina.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti