Olin ilahtunut, kun olin pitkästä aikaa kaupassa, jossa oli hyvä valikoima tuotteita. Sellaisiakin ruokia, joita en ollut vielä nähnyt. Nyhtöpossua uudenlaisissa paketeissa. Useampaa lajia omenoita, myös Ida Redejä. Punaisia linssejä ja jättisäkkejä manteleita. Olen pitkän aikaa käynyt vain keskustan huonommin varustelluissa ruokakaupoissa, ja sitten yhden reissun Lidlissä, kun minulla oli tilapäisesti auto paikalla, mutta siellä ei ole laaja valikoima ylipäänsäkään. Mutta hyviä aurinkokuivattuja tomaatteja ja halpaa pekonia.
Työmatkapyöräilyn, yleisen autottomuuden ja lähikauppojen käytön jälkeen olen huomannut joitakin muutoksia. Syön herkkuja paremmalla omallatunnolla kuin ennen. En sen enempää kuin ennen. Syön enemmän eineksiä. Olen melkoisen nälkäinen päivisin, ja on paljon helpompi ottaa mukaan töihin mikroateria kuin askarrella aamuisin voileipiä. Enkä niin kamalasti tykkää voileivistä eväinä. Syötyäni pääsääntöisesti eväitä töissä yli 20 vuotta alan olla aika väsähtänyt ruispuikuloihin ja oltermanniin.
Toki otan evääkseni mukaan ihan oikeaa kotiruokaa, jos sitä sattuu olemaan jäänyt päiväruualta. Yleensä ei jää, koska olen iltaisinkin nälkäinen ja lisäksi alkanut oppia tekemään ruokaa sopivia määriä kahdelle lihansyöjälle ja yhdelle vegaanille. Toisaalta, Kaunomieli on alkanut viettää joitakin iltoja ulkoruokinnassa, jolloin en tee oikeastaan kuin vegaaniruokaa ja itselleni vaikka munakkaan. Ja sitten on vielä kaikenlaisia poikkeuksia, jolloin -hupsis- en laitakaan ruokaa lainkaan, vaan tiedotan, että jääkaappi löytyy todennäköisesti sieltä mistä ennenkin.
Olen aika väsähtänyt ruuanlaittoon ylipäänsä. Syöminen on edelleenkin kivaa. Joka tapauksessa päivittäinen puolisrituaalimme on vähän kokenut kovia viimeaikaisissa muutoksissa. Onneksi se ei ole heikentänyt pienperheemme vuorovaikutuksen laatua.
Pätselöri päättyi. Tyhjänpäiväinen ohjelma. Ensitreffit alttarilla on paljon parempaa viihdettä ja tirkistelyä mielestäni.
Tänä vuonna emme vietä Euroviisuvalvojaisia koko perheenä. Diiva on laulamassa Finlandiahymniä edesmenneille Herra ja Rouva Sibeliukselle heidän takapihallaan, minä mitä toivottavimmin kaupungilla hauskassa seurassa hauskuuntumassa. Kaunomieli valvoo viisuja täällä ystäviensä kanssa, oletan, että tarjolla on coctail-tikkuihin pujoteltuja asioita ja virvokkeita viisubingoa ajatellen. Ennen katsoimmme nämä aina yhdessä, ilman bingoa. En ole huolissani tästäkään, enhän?
Katsoin eilen ensimmäisen viisualkuerän siten, että aloitin keskeltä. Kuulin Suomen biisin tuossa kontekstissa itse asiassa vasta aamulla. Sehän oli ihan musiikkia. Enemmän musiikkia, kuin moni esitetyistä tönköistä voimaballadeista. Ei ehkä ihan minunlaistani musiikkia, mutta ihan tyylikäs veto. Kyllä tällä kehtaa pudota finaalista.
Excelini käyttöhintaprosentti on romahtanut. Se on nyt 7,37, eikä hevillä nouse, vaikka olen joutunut uusimaan yhden jos toisenkin vaatekappeleen ihan orgaanisen kulumisen kautta. Yksistä luottoliiveistänikin ritsahti kaarituki rikki. Changen liivejä voi näköjään käyttää keskimäärin n. 200 päivän ajan, mikä hyvin menee hyvin yksiin sen olettaman kanssa, että suomalainen nainen ostaa keskimäärin kahdet rintaliivit vuodessa.
Romahdus on johtunut pääosin siitä, että olen käyttänyt kenkiäni laajemmalla repertuaalilla. Korkeita avokkaita, kepeitä kesäkenkiä, uusia tennareita. Ostin kevättalvella tylsät, vähän tyttömäiset matalakantaiset melkein korkokengät. Riekerit. Yllättäen olen käyttänyt niitä melko paljon ja myös vaativissa olosuhteissa.
Kyllä, tämä on vähän tylsä viikko. Ehkä kaikki hauskuus on tiivistymässä sen loppua kohti.
Ruuanlaitto on ihan kamalan tylsää nykyään. Mutta eväistä tuli mieleen suloinen muisto ajalta, jolloin olin mieheni kanssa samassa työpaikassa; eväänä oli yleensä aina kolmasosa jälkiuunireikäleivästä, josta mies söi alapuolen, mie yläpuolen.
VastaaPoistaSöpöä <3
VastaaPoista