Tää kaikki vie mut takaisin alkuun.

Vuosia vierähti tuosta vain. Olen yhä täällä. Pahoittelisin, jos olisin niin itsevarma, että ajattelisin tämän olleen jollekulle menetys.

Pitäisi lukea itseäni taaksepäin, ja miettiä olenko samanlainen vai erilainen, mutta juuri nyt en jaksa. Olen ainakin suorempi ja kärsimättömämpi, näistä jälkimmäinen kehityssuuntana yllättää minua, lähestyessäni seesteistä vanhuutta. Olenhan jo viisikymmentä ja kaksi vuotta vanha. Toisaalta minussa on ainakin hetkellisesti räjähtävää naisenergiaa. Hetkellisyyden oletus juontaa juurensa siihen, että epäilen vaihdevuosien vaikuttavan ajoittain tapoihin reagoida kanssaihmisiini.

Teenkin niin, että en lue itseäni taaksepäin vielä, vaan kirjoitan ensin pätkän sokkona, ja sitten menen ja vertailen käsialaani ja kuin grafologi, onko kyseessä sama persoona vai olenko suorittanut huikean metamorfoosin tässä välissä. Ehkä joitain asioita minussa on tosiaan muuttunut, mutta hieman jännittää, olenko tyytyväinen muutoksen suunnasta. Ihana sisäänpäinkääntymys jota kukaan ei voi estää minua harjoittamasta.

Eilinen ilta oli mukava, yllättävä keikka klubilla, turvaihmisiä seurana, tunsin oloni jotenkin kevyemmäksi kuin aikoihin. Join siis tänään keskipäivällä toista mukia aamukahvia, suunnitellen, että kohta poistaisin silmieni ympäristöstä maskaran jäänteet ja ehkä laittaisin pyykkikoneen pyörimään, sisältäen aamutakkini, jonka rinnuksilla oli jälkiä muutamien mainioiden aamupalojen juoksevasta kananmunankeltuaisesta (kyllä, kolestoroliniarvoni ovat edelleen mitä mainioimmat). Ovikello soi. Varpu, your friendly neighbourghood christian halusi antaa minulle käyntikortin, jossa oli QR-koodi, jota seuraamalla voisin vaikkapa tutustua lapsille suunnattuihin opettavaisiin tarinoihin hyvistä arvoista, kuten rehellisyydestä. Otin kortin vastaan vähän hämmentyneenä, mutisten ihan vain hiljaa liikaleukaani kohden, että en ehkä ole kohderyhmää, mutta samalla jotenkin positiivisesti yllättyneenä teknologian suomista uusista mahdollisuuksista myös herätysliikkeille.

Taannoin vastaaville mormoneille kerroin reippaasti olevani perinteinen suomalaiskansallinen luonnonuskova ja että en pidä järjestäytyneistä uskonnoista. Heillä ei ollut siihen paljoakaan lisättävää.

Nukuin ylenpalttisen valvomisen ansiosta miellyttävät päiväunetkin. Jätin tekemättä monta reipasta asiaa, joihin hetkellisesti tunsin kiihkoa tarttua jonkin aikaa aamukahvien jälkeen. Olin jossain vaiheessa oikein reippailuhousut jalassa pihalla asti, aikeenani käyttää moottoroituja laitteita mutta siimaleikkurin käynnistämisen sijaan päädyin korottamaan ainakin henkisesti ääntäni naapurille, jälleen, koska hänellä oli kanssani eriäviä mielipiteitä. Ja päädyin melko pian sisätiloihin, keitin kahvit ja nukuin nämä minulle harvinaiset päiväunet. Nurinkurisesti mutta ongelmattomasti.

Minulla on aiempaa enemmän eriäviä mielipiteitä aiempaa useampien henkilöiden kanssa. Epäilen, että minulla on vain enemmän mielipiteitä kuin aiemmin, ja siinä määrin kuin mielipiteeni koskevat omia asioitani, en pitäisi tämänsuuntaista muutosta huolestuttavana.

Muutamia viikkoja sitten päädyin jonkinlaisille hyvän olon messuille. Tiedättehän konseptin, kristalleja, koruja, tarot-kortteja, yrttivoiteita, luentoja ja meditaatiota, analyyseja siitä montako prosenttia syntiä veresi ehkä sisältää, maadoittavia pyramidirakennelmia. Oloni oli nostalgisen kotoinen, ja samalla tunsin itseni jotenkin ankealla tavalla tavalliseksi. Aika harvoin koen olevani niin tavallinen, ja se oli vähän kummallinen tunne, tavallaan ankea, mutta toisaalta oloni oli hyvin vapautunut. Sain joka tapauksessa kaipaamaani energiaa ja hyvää oloa. Itse Ganesh-jumaluus ilmestyi hoitamaan energioitani, kerrottiin. Intialaiset jumaluudet ovat itse asiassa hyvin kohtuuhintaisia, vain 25 eur/30 minuuttia, ja minusta laatu oli aivan ok. En kyllä ole selvittänyt esim. Tellervon tai Liekkiön tuntitaksoja, ehkä näillekin voisi olla joku Autojerryn tyyppinen sovellus?

Toisaalta olen alkanut pelätä muistuttavani Colin Robinsonia, ja alkanut miettiä, pitäisikö minun vain puhua vähemmän, totaalisesti.

Muutan ehkä. Kauaskin. Maailmankaikkeus, joka on hitaasti kierähtäen lipunut suuren massansa kanssa kohti tulevaisuutta, on jäänyt helmoistaan kiinni johonkin lattianlaudan tikkuiseen reunaan tai naulaan, ja lipuvan liikkeen edelleen jatkuessa tapahtuu kohta se vääjäämätön. Kangas on hiljalleen kiristynyt, sinkunut hieman, ja kohta se repeää, toivottavasti vain hieman, ja toivottavasti ei kamalan epäsiististi ja mielellään ei mistään liian paljastavasta kohtaa. Esimerkiksi sentyylinen huolettoman rockhenkinen lopputulema, jossa on ostanut sovittamatta farkut, ja kotona todennut niiden lahkeet liian lyhyiksi, ja raksii lahkeiden alasaumat auki rispaantumaan, ja näin saa luotua 3,5 senttimetriä lisää lahjepituutta, ei olisi ollenkaan huono visuaalisesti. Aika paljon olen nyt jättänyt maailmankaikkeuden ratkaistavaksi tässä, mutta toistaiseksi olen kyllä ollut tyytyväisempi jonkun korkeamman voiman tekemiin virheisiin kuin omiini.