maanantai 30. tammikuuta 2017

Nuotit nuokkuvat.

Minulla on pinnallinen uudistumisen tarve. Olen kyllästynyt itseeni. En sellaisella ahdistuneella, itseinhoisella tavalla, vaan olen vain ihan perinaisellisesti vain kyllästynyt näihin samoihin hiuksiin ja vaatteisiin ja muihin esteettisiin valintoihin, joihin olen taas talven ja pimeyden mittaan jumiutunut. Asuntoon, jossa irtotavarat kertyvät kaikille tasoille ryhmääntymisleikkeihin ja muuttuvat osaksi pysyvää järjestystä.

Ja tämä tapahtuu juuri, kun ulkona ei kannata käyttää muita kuin turvallisia peruskenkiä ja parkatakkia, farkkuja ja neuletakkeja. Uudistu siinä sitten, kun olosuhteet kaventavat valinnanmahdollisuuksia vielä entisestään, aikaulottuvuuden kapeuden ja monetaaristen resurssien rajallisuuden lisäksi.

Vaikka olen ollut kovin kiitollinen siitä, että olen saanut aikaa ja tilaa sukeltaa parisuhteeseen aivan umpsukkeliin, ja että olen erityisen kiitollinen siitä, että aina välissä minulla on myös tätä omaa aikaa, olen silti vähän kyllästynyt tähän yllätyksettömään putkeen, jossa singahtelen edestakaisin. Kotiin, töihin, tanssimaan, sohvalle katsomaan Netflixiä, ruokakauppaan. Välillä aina silmiin tuijottelua. Loputtomia aamukahveja ja paahtoleipää. Olen oikeasti vähän kyllästynyt tanssimiseenkin. Olen jo alkanut jättää joitakin tunteja väliin, kiivaasti puolustaen oikeuttani olla tanssimatta buggia tai humppaa, jos en kerran halua.

Ehkä minun vain pitäisi tilata kampaaja-aika. Siivota irtotavarat pois hyllyistä ja ikkunalaudoilta. Muuttaa huonekalujen järjestystä. Pestä kylppäri kunnolla. Riidellä jostain mitättömästä asiasta ja sopia. Kävellä auringonpaisteessa paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt. Syödä viikon ajan vähän kevyemmin.

Vielä hetki sitten halusin vain lopputtomasti tehdä palapeliäni. Nyt siinä on enää tylsiä vaaleita karttapaloja jäljellä koottavaksi.

Tein nakkikastiketta. En pitänyt niistä nakeista kovin paljoa, ne maistuivat teeltä. Muistaako joku muu teemakkaran? En tiedä saako sitä enää. Se on kuin lauantaimakkaraa, mutta siinä on hitusen eri maku. Se olisi varmasti hyvää porilaisen välissä.

Kävin viime viikolla lounaalla Kaappimiehen kanssa. Pyysin häntä viemään minut sille grillille, jossa käy lähinnä vain raksa- ja rekkamiehä. Nytkään, lounasaikana, jonossa ei ollut lisäkseni ketään muita naisia. Tilasin, rallilautasen, mutta kokolihapihvin ja makkaran sijaan kahdella balkanmakkaralla. Jono nyökytteli arvostavasti.

Diiva kävi kotona, kylässä, ihan vain pelaamassa korttia kanssani. Ja vähän syömässäkin.

2 kommenttia:

  1. Muistan teemakkaran. "Sipuliteetä 300g" luki äidin mullekirjoittamassa kauppalapussa (olin jotain 10 ja 12 välillä iältäni) ja mie silmäilin K-Pietarin teehyllyn moneen kertaan, enkä löytäny sipuliteetä. Sitten menin ujona sanomaan myyjälle, jonka löysin lihatiskin takaa, että ku mun pitäs saada sipuliteetä, ja se reippaana kysyi että no paljonko laitetaan. Olin huojentunut siitä, että typeryyteni ei sillä kertaa paljastunut.

    Omat lapset ei oo koskaan joutunu äidin kirjoittaman kauppalapun kanssa yksin kauppaan ostoksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulitee! Sen olin jo unohtanut.

      Poista