tiistai 27. joulukuuta 2016

I did it my way.

Hykertelin etukäteen käsiäni yhteen tyytyväisenä oveluudestani - jekuttaisin tänäkin vuonna joulua, enkä viettäisikään sitä tiettynä aikana, tietyllä tapaa, perinteisen joulustressin kiristäessä päätäni marttyyrikruunun lailla.

No eihän se ihan niin mennyt. Tyttäret lähtivät joulunviettoihinsa kauas pois, ja varustauduin olemaan suurelta osin yksin. Olin haaveillut glögilasista (tai punaviinistä), pipareista ja aurajuustosta, suklaarasiasta, viltistä ja Netflixistä. Aina kun ajattelin joulustressiä, yritin siirtää ajatukseni tuohon kuvitelmaan. Enkä sitten tehnyt mitään järjestelyjä. Koska eihän minun tarvinnut, ja nehän olisivat aiheuttaneet joulustressiä. Minulla olisi aikaa, ihan vain itselleni, pitkiin kävelylenkkeihin, kaappien siivoamiseen, varjojoulun järjestämiseen aikanaan kotiinpalaavia tyttäriäni varten. Tekisin asiat sitten kun olisi aikaa, ei töitä ja samaan aikaan kamalaa kiirettä kuten kaikilla muilla ennen joulua.

Sainkin sitten kutsun viettää joulua Valssimiehen kanssa. Kiitin kauniisti ja toki myös menin paikalle. Ahdistuin, odotetusti, koska joulu, ja ihmisiä, ja pinnistelin, etten näyttäisi sitä. Hymyilin ja yritin olla rento, ja pinnersin niin suorituskykyni rajoilla, että henkinen kitka aiheutti ylikuumenemistilanteen, ja minulle kihahti kuumetta. Flunssa. Yhden vieraissa lakanoissa heittelehdityn ja hikoillun yön jälkeen huokasin helpotuksesta ja siirryin hyvän syyn perusteella kotiini sairastamaan.

Kolmen päivän sairastamisen jälkeen olen juonut 1/3 -tölkillisen hieman sameaa glögijuomaa, joka minulla oli jäänyt jääkaappiini. Olin syönyt kuivahkot joulutortut. Minulla ei ole ollut lainkaan joulusuklaita, eikä aurajuustoa, enkä jaksanut mennä kauppaan. Kahvimaito on ehtinut loppua. En ole jaksanut tehdä mitään niistä hienoista ajanvietteistä, joita aina suunnittelen harjoittavani sitten, kun minulla on rajattomasti tilaa ja vapautta ja yksinäisyyttä.

Olen maannut sohvalla, kehittänyt elimistössäni verrattoman määrän räkää, hikoillut, ja antanut Netflixin kielikylvettää minua belgianranskassa ja ranskanranskassa (nyt ymmärrän niiden eroja paremmin), sitten norjassa ja tanskassa. Unskuld. Olen ollut täysin hyödytön itselleni, läheisilleni ja yhteiskunnalle. Olin ihan päivän saikullakin. Kävin läpi korvasäryn, kurkkusäryn, kutinan nenän limakalvoilla, valtaisan nuhan, röhisevän yskän. Kuumehuiput ja ne hetket, kun itkettää, kun on niin voimaton. Näin painajaisia, joissa yritin ratkaista kaikkea parisuhdeahdistustani ranskankielisten palapelien avulla, ja se oli melko vaikeaa. Valveilla mietin, että kyllä minulla on varmaankin syitä, miksi voin ahdistua, mutta aivan sama, en jaksa ajatella niitä. Katsoin lisää Netflixiä.

Kylpyhuonettakaan ei ole vielä joulusiivottu. Pidän suurimpana henkilökohtaisena saavutuksenani viimeisten kolmen päivän ajalta sitä, että pesin äsken hiukseni.

Kaunomieli tuli käymään. Hän toi minulle litran maitoa, ja keitin kahvia. Heitin homeiset leivät menemään. Kaunomieli saattoi minut kauppaan, ja osasin sieltä itse pois, mutta hikoilin paljon. Diiva soitti, ja kertoi hänkin olevansa tulossa tänään Ouluun. Kysyin puhelimessa monta kertaa, että jos hän tulee myöhään, tuleeko hän silti käymään täällä, minua katsomassa. Diiva ei ymmärtänyt kysymystäni, ja hetken tankattuamme tajusin kommunikaatio-ongelmamme johtuvan siitä, että olin unohtanut, että Diiva asuu edelleenkin täällä. Eli että kun hän sanoo tulevansa kotiin, se tarkoittaa tänne, minun luokseni. Hän on ollut poissa aika pitkään.

Minulla on silti ollut ajoittain joulustressiä. Se on kai väistämätöntä. En vain ole niitä ihmisiä, jotka sytyttävät kynttilöitä, ja huokaavat, että ihana, kun on tunnelma. Minulle joulu on suorittamista, paitsi se hetki, kun on suorittanut jo riittävästi, ja saa ehkä hetkeksi vetäytyä yksin leikkimään menninkäistä. Jos ei suorita läheskään riittävästi, tuleeko sitä hetkeä joulunakaan.

Goblin. Niin Kaunomieli nimitti minua tänään.

Ai niin. Varjojoulu on huomenna, koska mikään muu aika tällä viikolla ei käy. Järjestelyni asiaa varten ovat säälittävän huonolla tolalla. Minun on nyt pakko parantua. Sirinä ja kivulias humina päässäni ja valtava raajojen särkeminen helpottivat hieman, kun tajusin tämän.





4 kommenttia:

  1. Piti googlettaa Goblin, kun ainoa, mikä tuli ajatuksiin, oli pieni suloinen simpanssinpoikanen Jane Goodallin kirjasta. Pidän mieluummin sen mielikuvan kuin sen, mikä löytyi Googlesta...

    Mulla on vissiin kans alkamassa gobliniksi muuntautuminen. Parane sie pian!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ja onnea omaan metamorfoosiisi!

    VastaaPoista
  3. Flunssaa on liikkeellä sillä olen täällä Blogspheressä törmännyt pariinkin eri tyyppiin jotka viettivät joulunsa sairastamalla. Kurjaahan se on, varsinkin kun sairastamiset sattuvat vapaille jostain syystä...

    Toivotan paranemista ja ennenkaikkea sitä etteivät mitkään ikävät jälkitaudit iske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, luulen, että se parin ensimmäisen päivän totaalikieltäytyminen elämää muistuttavista toimenpiteistä oli oikea ratkaisu. Eli nyt toipuminen on lähtenyt käyntiin ilman mitään ikävän kaihertavia jälkitauteja.

      Poista