Päivät ovat asettuneet jälleen normaaliin mittaansa. Puhun siis työpäivistä, jotka välissä hujahtivat pituutta kuin Jukolan veljekset murrosiässä. On mukavaa ehtiä aamulla haistella syysilmaa ja käydä katsomassa onko edellisen päivän postien joukossa mitään mielenkiintoista ja jättää ne postit edelleen laatikkoon. Vaikka en ole vieläkään ehtinyt lenkille. Töiden jälkeen hakea Diiva ja Kaunomieli kouluiltaan, sekä ystäväni Zalandon minulle lähettämä pikkupaketti Siwasta. Laittaa ruuaksi ihan keitettäviä ja paistettavia asioita, pestä koneellinen pyykkiä, ja ihan oikeasti ja itse siivota keittiö melkein perusteellisesti.
Tarjosin myös perheelle reipasta ulkoilmaelämää kenenkään poistumatta kodin mukavuuksien ääreltä. Laitoin liesituulettimen päälle vaikka takka oli vasta syttymässä, ja ilma oli sakeanaan leiritulien tunnelmaa. Oloni on vieläkin eräjormainen ja tuoksuni miehekäs.
Kaiken kaikkiaan mukava päivä.
Jotkin ilmiöt toistuvat sarjoina. Vähän kuin se, että yleensä kodinkoneita särkyy kolme yhtä perään. Tai autossa tulee kolme remonttia. Nyt minulla on kassahenkilösarja meneillään. Vasta kaksi, mutta putki on selvästi päällä.
Tapaus yksi: Lidlin kassa alkoi jutella jonossa takanani olevalle henkilölle lemmikkinsä hiivatulehduksesta. En kuullut aivan kaikkea, mutta hyviä neuvoja annettiin puolin ja toisin. Keskustelusta kuulemani pätkät saivat minut kainosti toivomaan, että hiivatulehduksia voi lemmikeillä olla muuallakin kuin lisääntymiselimissä.
Tapaus kaksi: Eilen kassa alkoi haistella leipäpussiani. Se oli toki kovin tuore ja tuoksuvainen, siksi sen ostinkin.
Kassarouva rutisteli leipiäni kaihoisasti, ja surkutteli, että oli unohtanut lompakkonsa kotiin, ja joutuisi olemaan päivän ilman eväitä siis. En kokenut omaavani sopivaa käytösetikettiä. Olisiko minun pitänyt tarjota hänelle yksi sämpylöistäni? Mieleni teki tehdä niin, mutta en sitten kuitenkaan. Sitten tuli taas se jonossa seuraava asiakas. Hänelle kassarouva kertoi, että viikonloppuna oli taas lähtö lähellä. Tuli monta kohtausta peräjälkeen. Hän pyöräytti silmiään ja tärisytti olkapäitään. Olin hyvin huolissani, eikö jo yhden kohtauksen huomatessaan kannattaisi soittaa ambulanssi! Sitten selvisi, että se olikin “Muppe” *(nimi unohdettu), jolla oli lähtö lähellä. Sitten puhuttiin peräpuikoista, ja niiden annostelemisen vaikeudesta. Hyviä neuvoja jaeltiin puolin ja toisin.
Siitä huolimatta hyviä päiviä nämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti