maanantai 28. heinäkuuta 2014

Back in Black.

Keskitytäänpä vaihteeksi positiivisiin asioihin.

Olen hyvin perusteellisesti möyhentänyt ajantajuisuuteni kentän tunnistamattomaksi turpeeksi. En tiedä, onko arki vai pyhä. Tuntuu myös olevan n. vuosi siitä, kun olin viimeksi töissä. Ja lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä, joten tämä on enimmäkseen positiivinen asia.

Olen muutaman viime vuorokauden aikana hikoillut enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä. On ollut niin kuuma. Katselin Kaunomielen jäljiltä pannulle jäänyttä pekoninrasvaa, ja mietin, että nyt olisi hyvä hetki tehdä kotikonstein rasvaimu kun kaikki muhkurani ovat pehmeässä ja nestemäisessä tilassa. Toisaalta vähän huolestuttaa, mitä tapahtuu sitten kun taas jähmetyn?

Lisäksi olen hikoillut yhteisöllisesti musiikkia kuunnellen. Ihmiset lämmittävät toisiaan kuin pingviinit, myös silloin kun ei tarvitsisi. Mutta ei se mitään. Minulla oli mustat vaatteet joissa hiki näkyi mahdollisimman vähän, ja Michael Monroe näytti mallia; rokatessa pitääkin hikoilla. Jos Miikkael joskus kyllästyy laulamiseen, hän voi alkaa Iron Maidenin maskotiksi.

Logistisista syistä ja osittain myös jalkojeni väsymisen vuoksi en nähnyt ihan kaikkia tilaisuuden (Qstock) kohokohtia, mutta löysin sentään jonkinlaisen sisäisen rauhan Apulantaa kuunnellen, sekä vielä vähän lisää Megadethin parissa. Siinä vasta mainio bändi. Kaljuuntuvia äijiä, jotka seisoa tököttävä, soittavat tosissaan, mossaavat välillä tyylikkäästi ja ovat hyvin, hyvin vakuuttavia. Mikä ihme meidän suomalaisilla esiintyjillä nykyään on, kun niiden pitää olla niin yliyleisöystävällisiä, että lässyttävät joukoille kuin päiväkodin tädit, (toosi kiva olla täällä tänään, siis hei, aivan mahtavaa, muistakaa juoda paljon vettä) heiluvat aivan yli äyräidensä täyttääksen lavan jotta varmasti antavat itsestään koko rahan edestä, ja suorastaan ylinäyttelevät asennettaan aina kun muistavat. Jos on rock, ei siinä sen kummempaa tarvitsisi.

Suomessa työkseen esiintyvä henkilö ei missään nimessä saa olla ylimielinen. Ylimielisyydeksi tulkitaan pienikin varauksellisuus, itseironian puute, maatalaahaavan nöyryyden puute. Tuntuu melkein, ettei artistit meillä saa edes nousta täyteen mittaansa. Pitää koko ajan olla valmiina tempaisemaan takataskusta pellenaamari. Tätä taustaa vasten Cheekin kiiltokuvamainen tyhjän pullistelu sitten yhtäkkiä viehättääkin, kunhan hän ensin antaa riittävän monta haastattelua naistenlehdille ja itkaisee telkkarissa Kaija Koota kuunnellen.

Hups, taidan taas nillittää. En kuitenkaan tee sitä vaikuttaakseni kriittiseltä, valikoivalta ja elitistiseltä, kunhan marisen. Aina ei viitsi muutakaan.

Megadeth ei suostunut aloittamaan soittamista ennenkuin Kuusisaaren toisen laidan rytmiryhmä oli lopettanut. Heiltä sitten katkesi äänentoisto käytännössä kesken biisin, kertoi Diiva, joka on nyt aivan pilattu kaikella tuolla musiikilla.

Hikoiluhan korvaa liikunnan, eikös? Vaakani ainakin meni halpaan, ja kadotti jonnekin taannoisen insomnian kerryttämät kaksi kiloa. Toisaalta olen myös rampannut edestakaisin Converseissani pientä ympyrää varmaan 12 kilometriä.

Muuta positiivista: Nukun nyt jo normaalimmin. Join siiderin hyvässä seurassa. Ja yöllä satoi, eikä ole enää niin kuumakaan. Ja olen alkanut juomaan taas kahvin mustana. Se tarkoittaa vuositasolla todella montaa kaloria.




2 kommenttia:

  1. Mulla on loman aikana hävinnyt kolmisen kiloa yrittämättä. Todennäköisesti pelkkään nestettä, sillä hikoilen vähintään diljoona litraa päivässä.

    VastaaPoista
  2. Täytyy tehostaa nesteytystä. Jossain terassilla vaikka.

    VastaaPoista