perjantai 25. huhtikuuta 2014

Haastattelua.

Korjaus eiliseen, olin vähän huolimaton ilmaisussani. Mitään dramaattista tai suureellista ei ole tapahtunut, mutta ja lähinnä vain lajityypillistä käytöstäni tarkastelemalla huomaan, että jotain on silti tekeillä. Ja siitä, että nyt työviikon, grillinsytyttämisen (ilman sytytysnestettä), keittiön siivoamisen ja takan lämmittämisen jälkeen väsyttää niin, että jalkojeni takajänteitä riipoo.

Olen facebookissa, koska en kehdannut kieltäytyä kutsusta. Koen sen vähän kiusalliseksi, en jaksa/viitsi/halua avautua siellä mistään, ja koen olevani epäkohtelias tirkistelijä, kun tiirailen muiden päivityksiä, enkä jaksa edes tykätä kaikesta.

Ja nyt sitten se arkihaaste. Olen täysin tumpelo älypuhelimen käyttäjä. En osaa käyttää facebookia kännykän kautta, hädin tuskin nettiä lainkaan. Minulla on vain ja ainoastaan työkännykkä, tietoturvaan liittyvine rajoitteineen, tällä hetkellä peräti vara-sellainen. Ei ole tullut hankittua omaa, koska olen niin onnekas, että olen saanut tehdä töitä taukoamatta nuijasodasta lähtien.

Yritin, ja epäonnistuin, useasti. Turhauduin. En halua! Anteeksi!

Voinko anekaupanomaisesti sen sijaan nyysiä tämän haasteen TIINALTA?

Haasteen säännöt:

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Hirveän pitkä ja työläs lista. Oikeasti minun pitäisi siivota, ja kertoa arjestani facebookissa, joten ilman muuta valitsen tämän!

1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)

Tehdä asioita ilman kiirettä. Aion opetella sen, hosumattomuuden. Ehkä myös teen asioita vain yksi kerrallaan. Tämä on minulle hyvin vaikeaa. Toisaalta, nopeus ja multitaskaus ovat useissa tilanteissa edukkaita tapoja toimia.

2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …

Juuri nyt minusta tuntuu, että olen tehnyt tältä erää jo kaiken rohkeutta vaativan. Lisää myöhemmin tarpeen mukaan.

3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?

Rocky-elokuvat. Gleen tyyppisissä ohjelmissa ja elokuvissa ne kohdat, joissa vastahakoinen yleisö innostuu ja alkaa taputtaa mukana. Diivan esiintymiset, ja niissä ihan pienetkin Glee-hetket. Puulaakijalkapallo. Autolla ajaminen ja ajattelu. Säkkipillin ääni. En oikein hyvin osaa itkeä normaaleista asioista niinkuin surusta tai ikävästä, koen ne yleensä kiukun kautta. Tai ruuanlaiton.

4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?

Flamenco-tanssia. Ja montaa muutakin tanssilajia. Pitää järjestää niitä mahdollisuuksia.

5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä myönteisemmäksi suhtautumiseni muuttuu. Ennen katselin julkkiksia, että kamalaa, tuokin on leikkauttanut naamansa. Nyt katson, että tuon operaatio on onnistunut hyvin, tuon huonosti. Kasvojen rupsahtaminen on kamalaa. Suun ryppyjä voisin kuvitella joskus kaukana tulevaisuudessa oikovani. Mutta ei täytteitä poskiin!

6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?

Tämä. En tykkää, menee Emma hukkaan. Saako vaihtaa tähän?
Ja tämä on ihan Miljoonasateen Marraskuu-rip off. Joo, tarvitsen kovasti päähäni uutta musiikkia, jotain hyvää ja kunnollista.

7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?

Olen juuri ostamassa nauhoittavan digiboksin. Edellisen tilalle, joka muuttaa meiltä pois, joten ehkä sitä ei lasketa. Läppärin ja siihen hyvät kaiuttimet. Mietin myös IPadia, mutta kirjoittaminen on mulle ykkösjuttu, ja haluan siis näppäimet. Mutta siis jos ja kun on varaa.

8. Opiskeluhaaveita, mitä?

Joo, on. Kunhan tyttäret elättävät itsensä, jatkan opintojani. Filosofian Maisteri kuulostaisi hienolta ja sopivan hyödyttömältä.

9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?

Tää on vaikea. Onnellisuus kai, mutta mistä se minulla koostuu? Vapaus on tärkeä, se ettei ole riippuvainen vääristä asioista. Onnellisella on hyvä omatunto. Ei kun Rakkaus, se se on. Kun rakastaa tarpeeksi, mitä tahansa ja itseään, tietää mitä pitää tehdä ja on vapaa ahdistuksesta. Ja onnellinen.

10. Riitätkö itsellesi?

En ole varma, en ole ehtinyt olla riittävästi itseni seurassa nyt aikuisena. Ruuhkavuodet ja sen sellaista, lapset joille on riitettävä. Luulen, että riitän, kunhan minulla vain on riittävästi aikaa.

11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?

Tykkään neuloista ja muista kädenmukaisista työkaluista, terävistä veitsistä, saksista, istutuskuokista, pensasleikkureista. Tykkään pilkkoa vihanneksia ja asioista joista lähtee kiva ääni. Maalaaminen on kivaa, varmaan kaikista.

Haastan...

Pirjon ja Purjon (saatte vastata yhdessä)
Kirsun
Beedeen
Villa Töllin asukkaan
ja Zepan.

Kamalaa miten syyllinen olo haastamisesta tulee. Ei ole pakko haastua!






2 kommenttia:

  1. Kiitos. Vastailen kohta.

    iPadiin saa Bluetooth-näppiksen, ja onkin viisasta ostaa samalla kertaa kun ostaa vehkeenkin. Viiskymppiä lisää tunnu missään enää siinä kohtaa. iPad on kyllä kiva lelu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Äänestys suoritettu, dammit!

    VastaaPoista