Eilen ajoin Prisman parkkipaikalle ostamaan itselleni einesjoulukalenterin* ja mietin, että kas, en ole vieläkään päässyt siihen vaiheeseen talvea, härkäviikkoihin, joissa olen perinjuurin kyllästynyt koko talveen. Talvikenkiin, pimeyteen, liukkauteen, talvitakkiini, siihen että iho on kuiva ja kelmeä. Tuollainen hetki on tähän asti tullut joka talvi, vähän kuin joulumörkö aina ennen joulua tai viimeistään aattona.
Ehkä tämän talven oudot säät eivät ole vakuuttaneet sieluani siitä, että kyseessä on pitkä ja sitkeä talvi. Ehkä minulla on kolme kivaa talvitakkia joita voin vaihdella, eikä minun ole tarvinnut käyttää erityistilannelämmintä Didrikssonin ikuisuusparkatakkia ollenkaan tänä vuonna. Se on erityisen järkevä ja masentava. Kengissäkään ei ole erityisesti vikaa; jos alkaa kyllästyttää, laitan jalkaani ne joissa on huisin korkoea korko mutta silti ihan kohdillaan olevat talvikäyttöominaisuudet. Ne kyllä narisevat kävellessä, mutta kukaan ei ole täydellinen. Tai sitten härkäviikottomuuden syynä ovat rautakapselit, joiden ansiosta minulla ei ole ollut suuria atopialaikkuja jaloissani, aivosumua tai ylenpalttista selittätöntä vitutusta.
Näissä mietteissä olin eilen lounasaikaan Prismassa. Söin evääksi Prisman setien ja tätien tekemää pyttipannua. Päivä kääntyi iltaan, havaitsin olevani nälkäinen. Söin lautasellisen omituisen hyvää ja ravitsevaa sipuli-porkkana-kana-nuudeli-jotain, jonka ihan itse valmistin, ihan itselleni. Olin voitonriemuinen ja sekoitin tämän tunteen nälkään ja söin toisen lautasellisen, mikä saattoi olla virhe. Sitten Whatsappiini kilahti viesti - tule syömään makaroonilaatikkoa. Tokihan minä nyt noin kuumottavaan bootie calliin vastaan myöntävästi (nämä seurustelun alkumetrit ovat sitten eksoottista ja värisyttävää aikaa, koskaan kun ei tiedä mitä jännittäviä piirteitä ja tapoja toisesta paljastuu).
Nukahdin sohvalle kesken elokuvan. Siitä asti olen haukotellut armottomasti. Ehkä tämä on talviväsymystä. Karhutkin nukahtavat talviunille ämpättyään itsensä ensin täyteen ruokaa.
*Einesjoulukalenteri. Tyypillisesti Prismasta intuitiivisesti sumeaa logiikkaa käyttäen metsästäja-keräilty lajitelma eineksiä ja mikroaterioita (koriin kerätään harkitsematta yksi kaikkea, joka herättää positiivisia tuntemuksia) jota tarkastellaan tarkemmin vasta työpaikalla, kunkin lounastauon alkaessa. Eri lounasvaihtoehdoista syödään kerran päivässä se, jossa on lyhyin päiväys. Tätä menetelmää käyttäen henkilön ei tarvitse itse aina päättää mitä syö, kun se on tylsää, yksineläjän puuhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti