Hämmentävää, mutta en ole tänään joutunut ensiapuun. Aamulla mietin, että tänään olisi se päivä, jolloin väistämättä jossain vaiheessa retkottaisin jossain ensihoitajien käsissä, armollisen tiedottomana tai piinallisen tietoisena, tilanteessa, jossa musta, nokkelasti ei-pyykissä olevista vaatteistani koostettu melkeinn järkeenkäypä mustanpuhuva vaatekerta (mustat eigenuiininnahkaiset legginssit, t-paita, josta en ole vielä varma onko se hauska vai ei, ja puoliasiallinen muhkurainen pehmeä jakku) leikattaisiin saksilla yltäni, niittikoristeillaan hämäämävät mutta järkevät talvikenkäni irroitettaisin jaloistani, ja viime aikoinen aivojeni hataruus paljastuisi, koska minähän olen vain huijari joka huijaan olevani järkevä aikuinen.
Järkevät aikuiset eivät unohtele näin paljon asioita. Ja suorittavat loppuun aloittamansa askareet, kuten pakkaamisen, ja jos pakkaavat, pakkaavat tavarat laukkuun eikä laukun viereen.
Elämässäni on ollut paljon pakkaamista, kun siirryn tämän tästä toiseen ulottuvuuteen viettämään aikaa mielenkiintoisen henkilön kanssa, ja sitten siirryn pois sieltä. Yhtään shampoopulloa, hiukrenksua tai korvakorua en ole sinne jättänyt, periaatteesta, koska olenhan itsenäinen ja itsellinen ihminen ja yritän säilyttää edes rippeet vaikeasti tavoiteltavuuden illuusiosta. Sen sijaan olen unohtanut sinne mm. kännykänlaturini ja toisena päivänä kännykkäni. Ja ei, minulla ei ole avainta ko. residenssiin, jotta voisin diskreetisti noutaa unohtamani asiat.
Eilen muistin lähtiessäni pakata mukaan ko. nokkelan vaatekerran seuraavan päivän työrupeamaa varten, mutta unohdin puhtaat alushousut ja ohuet, asialliset nilkkasukat, jotka näyttisivät järkeenkäyviltä toimistoloafereissani.
Olin sitten nokkela ja sisäisesti iloisen 1920-lukuinen, ja mahdutin nahkalegginsseihini alusvaatteiden sijaan yöasuni alaosan, pitsillä koristellut lahkeelliset lohenpunaiset satiinibokserit. Sellaiset, jota mummoni olisi käyttänyt 20-luvulla, ja niissä on vallan riittävästi kangasta verhoamaan tuhdimpikin flapper-girl. Ehkä hän käyttikin juuri tuollaisia. Ja sitten koko päivän pelkäsin sitä ambulanssikeikkaa. Jaloissani minulla oli, mustiin housuihin, mustiin kenkiin, mustaan t-paitaan (jossa on Marie Antoinetten kuva ja teksti "messy hair don't care") ja mustaan muhkuraiseen jakkuuni sopivasti paksut valkoiset puuvillanilkkasukat, joissa jalkaterän päällä vaalenpunainen sydän ja teksti "äiti".
Mutta ei, minulla ei ole mitään syytä valitta asioiden tilasta.
Paitsi että tänään valssitunnilla oli tahmeaa opetusta, lähdin pois yhden tunnin jälkeen.
Juu olen jakanut tämän ennenkin.
Itse odotan joutuvani ambulanssihenkilöstön käsiin nukkuessani päälläni ainoastaan teepaita, joka on leikattu kainaloiden alta poikki. Koska hartioille ei aina riitä peittoa ja ne palelee.
VastaaPoistaAika nokkela ratkaisu :-D
PoistaMä en ole vielä päässyt ambulanssiajatuksiin, mutta sen sijaan olen monesti tajunnut kesken päivän, että mulla on jotkin (kylläkin kauniit, mutta) täysin sopimattomat alushousut fysioterapiaan.
VastaaPoistaKerran kävin ostoksilla juuri ennen fyssaria, mutta muilloin olen kärvistellyt häpeässä.
Tunnistan tilanteen! Olen alkanut ottaa fyssarille mukaan jumppatrikoot (minulta ei yleensä hierota jalkoja). Ja sitten aina unohdan ottaa ne mukaan. Tänään olisin unohtanut kännykänlaturin hotelliin (jos Isäntämies ei olisi hoksauttanut) ja eväskassini taksiin (jos taksitäti ei olisi hoksauttanut). Unohdin myös kotiosoitteeni. Juuri nyt en jaksa harmitella asiaa.
Poista