Sidekick.

Tänään, kun kohtalon koura mäiski osumia oikealle ja vasemmalle, olin nöyrän tyytyväinen siitä, että sain tyytyä ihan vain sivuhenkilön rooliin tässä saippuaoopperassa, johon aamuisin herään. Öisin on sitten eri seikkailut, eri paikoissa. Joskus saan olla ihan joku muu, ja melkein aina olen päähenkilö.

Kerran olin Karin Hansdotter. Saavuin uuteen "kartanooni", joka oli vain ummehtunut sokkeloinen maatalo. Toisessa päässä piiat ja rengit nukkuivat hevosten kanssa, siveettömästi sekaisin, eivätkä ollenkaan osoittaneet nöyrää alamaisuuttaan minulle. Minua v****i kuin pientä jänistä, ramppasin tarmokkaasti painavissa hameissani korkeiden kynnysten yli ja yritin löytää jotain arvolleni ja lapsilleni sopivaa siistiä huonetta, mutta turhaan, talo oli pieni ja ahdas ja olin sentään tottunut parempaan. Seuraneiti seurasi kintereilläni ja yritti tyynnytellä mieltäni, mikä ärsytti minua vielä entisestään, mutta olipahan joku jolle kiukutella, ainoa ihminen joka tajusi kauhistukseni.

Katselin pieneltä ovelta pihapiiriä, ei edes kunnon sisäänkäyntiä, vain ovi suoraan pihalle, ja tajusin raivoissani, että tänne minun nyt pitää jäädä. Tunsin kokeneeni suurta vääryyttä. Sadattelin mielessäni miestäni, ja sitten mietin, että ai niin, onkohan minulla miestä lainkaan, olenkohan naimisissa vai en ja kenenkähän kanssa, ja mitä sen väliä, saamattomia paskoja ovat miehet kaikki tyynni. Tiesin olevani Vääksyssä, joka on minulle tuttu paikka hereillä ollessani, mutta ihmettelin vähän unessani miten paikka jossa olin ei muistuttanut Vääksyn harjuja ja vesistöjä.

Aamulla löysin Karinin Wikipediasta, ja hoksasin, että Wääksyn kartano ei sijaitse Asikkalan Vääksyssä.



Mutta nyt minulla oli tylsä tavallinen, vähän tahmea ja tehoton maanantai, jolloin kellekään ei ainakaan vielä ehkä ole tapahtunut mitään kamalaa. Söimme pinaattikeittoa, tiskasin, pöydän ympärillä suoritetaan laskutoimituksia joita en tule tässä elämässä opettelemaan. Kiitos tästä.

Peruin varaamani joogan. Harjoitan sen sijaan sisäistä mielenvenymistä ja koitan saada elimistöni solutasolta lähtien sisäistämään muita olomuotoja kuin "suorita".

Ratas nytkähti eteenpäin. Ehkä taas muutan, jossain vaiheessa. En tiedä minne. Hyväksyn sen asian, etten tiedä minne. Se kyllä järjestyy. Yritän olla pilaamatta asioita hötkyilemällä. Se ei hyödytä.

Olen huolellisesti haarukoinut resurssini, tarpeeni, ne käytännölliset ja sitten ne toisenlaiset, ne asiat jotka tuottavat minulle iloa ja miettinyt mistä voin tinkiä ja mietin myös mitä arjessani muuttuisi ja olisiko muutos pisteessa B vai C vai F sen suuntainen kuin haluaisin.

Tulee ikävä näitä ikkunapenkkejä ja itseäni vanhempia kaapinovia. Ikkunoista näkyviä kattoja ja puluja. No ei ehkä puluja. Paksuja seiniä, keittiötä joka on kaunis kuin karkki ja jossa astiani näyttävät lystikkäiltä.

Sitten on joitakin toisia asioita, joita ei tule ikävä. Huonolaatuista laminaattia, kymmeniä ja vielä kymmeniä portaita, pientä saunatonta kylppäriä ja ahdasta parkkipaikkaa ja pölyä ja sepeliä ja sitä kohtaa minussa, josta puuttuu omenapuu ja paikka johon voi laittaa paljaat jalat suoraan maahan ja istuttaa kukkasipuleita jos haluaa.

Nyt muistin, etten ole istuttanut kukkasipuleita mihinkään lähipusikkoon tai puistoon, niin kuin suunnittelin tekeväni. Olenpas minä muistamaton.

Tai ehkä olen orava, enkä muista minne hautasin sipulit.

**

Päivitin kuvan pienemmäksi. Se on lainattu täältä.