sunnuntai 24. syyskuuta 2017

The words she knows, the tune she hums.

Etsin elämänhaluani. En ole tajunnutkaan, miten vaikeaa sen etsiminen on. Kaikki, mitä olen tähän mennessä tehnyt, tai luullut tekeväni asian eteen, vaikuttaa nyt amatöörimäiseltä räpistelyltä.

Yhtenä päivänä seisoin kaupungilla, kahden hetken välissä, ja mietin, mitä minun pitäisi haluta, jotta voin paremmin. Ruokaa, päättelin. Terveellistä ruokaa. Mikään ei ole oikein maistunut miltään. Jäätelö maistui kylmältä, mutta ei juuri muulta. Pinnistelin muistiani, mitä niitä erilaisia ruoka-aineita olikaan. Mieleeni juolahti kukkakaali. Se ei ole pahaa, raakana tai kypsennettynä, ja nyt on satokausi.

Lähestyin keskustassa sijaitsevaa hyvinvarusteltua ruokakauppaa kuin vihollisten miehittämää sotilastukikohtaa. Varovasti ja epäluuloisesti. Olen onnisteesti vieroittanut itseni siitä toiminnosta, jossa marssin markettiin, nappaan ison kärryn, (sellaisen, jonka pohja on niin matalalla, että sinne kurotellessaan aina saa hirtettyä takinnappinsa ristikkoisiin seiniin, ja ne poksahtelevat irti), kävelen ripeästi myymälän joka hyllyvälin läpi huolellista siksakkia, ja poimin kärryyn jokaisen elintarvikkeen ja muun tuotteen, jota arvelen kotitaloudessani käytettävän seuraavan kuukauden aikana. Totaalivieroitus. Olen viime viikot käynyt kaupassa hakemassa vain ennalta suunnitellut, puuttuvat ja elintärkeät ainekset, kuten kahvin. Lopetin kahvimaidon juomisen, koska se on elintarvike, joka on aina joko loppu tai vanhaa. Ja kahvi on ihan hyvää mustanakin.

Löydettyäni valiomuotoisen kukkakaaliyksilön, punnittuani sen ja sujautettua matalapohjaiseen, kevyeen ja sulavalinjaiseen ostoskärryyni, muistelin nähneeni evästauolla kollegalla ruokaa, joka oli valmistettu lähinnä kukkakaalista ja jauhelihasta. Uunissa. Se tuntui järkevältä ratkaisulta, koska olen vastikään, n. puolitoista kuukautta sitten tärvellyt molemmat paistinpannuni, ja ollut siitä lähtien paistinpannuttomassa tilassa. Jauhelihan saa hätätilanteessa paistettua teflonkattilan pohjalla.

Juustoa. Uuniruoissa on usein juustoa pinnalla. Juustoa voi myös käyttää moneen muuhun tarkoitukseen, jos oikein muistan. Valitsin kärryyni edullisen, merkittömän sulatejuustotuotteen, jossa juustosiivut ovat yksitellen käytettävissä, ja näin ollen juuston säilyvyys on taattu pidemmälle kuin vastaavassa purkkituotteessa. Sitten en ihan tarkkaan tiedä mitä tapahtui. Muistan ystävällisen vanhemman herran, suikka päässä, ojentamassa minua kohti tarjotinta, jolla oli paistettua halloumia. Maistoin sitä, enkä mitään muuta elämässäni halunnutkaan, kuin lisää paistettua halloumia. Kotona ostoskärrystäni löytyi halloumiköntin lisäksi myös kolmionmuotoinen kelmuun pakattu pala Vintage Luomu Goudaa, sellaista kiteistä, täyteläistä, vähän äitelää, joka maistuu jumalaiselta mustan kahvin kanssa aamuisin.

En ehkä löytänyt elämänhaluani tuolla reissulla, mutta löysin ainakin juustoa.

Toisena päivänä menin oikein ajatuksen kanssa kauppaan, ja ostin itselleni suklaata. Ihan kuin olisin joku muu, jolle ostan suklaata, ilahduttaakseni häntä. Olisi ehkä pitänyt ostaa vaikka kukkia eikä suklaata. Suklaa herätti sisuksissani uinuvan sokerimonsterin. Eilen seisoin Lidlin kassajonossa. Katseeni osui siinä oikealla olevaan hyllyyn, johon on kasattu kaikki viime hetken heräteostokset. Tulitikut, kondomit, salmiakin, purkan, heijastimet, Tupla, Snickers, Fazerin sininen, Geisha, Fazerina, Iso Pätkis, Kismet. Tuijotin niitä aikani, ja sitten tyynen rauhallisesti poimin hihnalle yhden kaikkia. Suklaita.

En usko, että tuokaan vielä ilmensi elämänhalua, mutta ehkä jotain sinnepäin. Toiselta kantilta tarkasteltuna toimintani on sangen itsetuhoista.

Aivan sama.

Ilmoitin tyttärilleni teurastavani juottoporsaan sunnuntaina, jos haluavat tulla syömään. Eivät tulleet, lääketieteellisesti hyväksyttävistä syistä. Ja voihan se olla, ettei kutsuni kovin paljon houkutellut vegaania.

En valita. Nyt minulla kuitenkin on runsain määrin mainiota pulled porkia (lykkäsin varmuuden vuoksi kaslerin uuniin aamuseitsemältä), ja ämpärillinen tunteja ihan omaan käyttööni. Vaikka salsan tanssimiseen. Koska en oikeastaan kunnolla toimertunt miettimään ateriakokonaisuutta mitenkään viimeisen päälle, oloni on vähän helpottunutkin. Paitsi sen verran, että ajattelin possun hiljalleen kypsyessä valmistaa porkkanakakkua jälkiruoaksi. Sitten tajusin, että uunissahan on haiseva sika, eli eihän se maailma niin toimi, ei vaikka olisi kiertoilmauuni.

Pukkasin Spotifyhini hakusanaksi Fleetwood Mac, ja se johdattelee minua kiemurrellen 70 ja 80 -lukujen musiikissa. Pidän vanhasta musiikista. Se sepii päälleni juuri nyt. Siinä on taukoja, kaikki ei ole valmista ja täyteen ahdettua. Loppuun tuotettua.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti