lauantai 25. lokakuuta 2014

Hanging on by a thread.

Muutama päivä toimettomuutta takana. Vietän ihan oikeaa lomaa, siis sellaista, jolloin lepään. Kaksi kertaa päivässä kysyn tytöiltä pitäisikö meidän tehdä jotain, ja olen huolissani, että olen pettänyt heidän odotuksensa, mutta toisaalta, meillähän on ihan mukavaa. Ja tytöillä on kaikenlaisia omia juttujansa, ja nekin lepäävät.

En ole jaksanut oikeastaan yhtään mitään. En edes siivota komeroita. En juuri käydä lenkillä, vaikka yritinkin. Jopa ruuan laittaminen on ollut työlästä, mutta sitä olen tehnyt, koska muuten tulisi liian huono omatunto. Koskaan ennen en ole ottanut porkkanoiden sipulien ja porkkanoiden pilkkomista näin raskaasti. Kaunomieli tankkaa, tilanne pitää hyödyntää ja ruokaa on tarjolla siis koko ajan. Toissapäivänä se söi 700 grammaa lihaa kun löysin kivan sisäpaistikimpaleen tarjouksesta. Likan ruokavalio on rajoittunut, ja painon pysymisen kanssa on ollut ongelmia vuosien mittaan. Kun Kaunomieli syö, äidin sydän lepää.

Olen kyllä myös siivonnut keittiötä, ja siis ruokakaupassa mutta muuten en kamalasti ole jaksanut edes shoppailla. Lisäksi olen katsonut telkkaria vaikka huomaankin, että olen tallentanut täysin vääriin aikoihin vääriä asioita, mm. Hotelli Adlonia 20 jaksoa, vaikka se oli kolmen jakson minisarja, ja missasin ekan jakson. Olen kuitenkin sillä tekosyyllä maannut sohvalla ja naukkaillut puolisen pulloa punaviintä. Lisäksi kirjoittanut pitkästä aikaa ihan jotain muutakin kuin tätä, sähköposteja ja ohjeistuksia. Innostuin oikein lapsellisesti heti kun sain palautetta, kiitos Outo Paimen. Minulla on päässäni tarina, jota aina välillä punon, ja se pitäisi vain pulauttaa ulos kirjalliseen muotoon. Se ei varmasti ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se nyt etukäteen tuntuu. Nyt olen itselleni armollisesti vain naputellut, enkä lukenut, vaikka välillä uskon, että tulos on ihan alkeellista skeidaa. Kunhan edes kertaalleen saisin rungon kasaan.

Luen aivan liian vähän nykyään. Tuli välissä oikein paniikki, miten vuoropuhelut kirjoitetaan? Miten se kuulostaa oikealta, miten käytetään muotoiluja? Murre, puhekieli vai kirjakieli? Entä jos päähenkilöni ei vain puhuisi koskaan yhtään mitään? Haittaako, etten osaa minkään kielen kielioppia, edes suomen? Pilkkusääntöjä? Pitääkö lauseissa olla verbejä?

Mutta tämä kaikki on auttanut. Olo on kaikenkaikkiaan hullun syksyn jälkeen ollut kuin joskus nuorena ja tyhmänä vähän liian humalassa, kun huone alkaa pyörähdellä. Huone alkaa kallistua, aina oikealle, ja terästän katsetta, että pysy nyt prkl suorassa, ja kohta se karkaa taas uudestaan. Tulee meritautinen olo sellaisesta, ja pelkään että kohta oksennan. Mutta jos sinnittelee, ja antaa huoneen ihan rauhassa keikahtaa hitaasti ympäri, pahoinvointia ei ehkä tulekaan. Samalla näkee asiat uudesta perspektiivistä.

Jos nyt tekisin itselleni Tarot-pöydän, siitä löytyisi hirtetty mies pää ylöspäin. Se on ihan hyvä kortti.

2 kommenttia:

  1. Nonni. Mä arvasin että sulla on jotain.....ja nyt onkin pakko kysyä että minkälainen tarina on kehitteillä?
    Olen muuten huomannut että maailma on menettänyt monta hyvää kirjailijaa koska ihmiset ovat liian ankaria itselleen, perfektionistit varsinkin. Sinähän voisit julkaista sitä tarinaasi täällä blogissa vaikkapa muutama sivu kerrallaan?

    VastaaPoista
  2. Ehkä myöhemmin. Minä en ainakaan ole erityisen perfektionisti, joskus tuntuu, että itsekritiikkiä ja -kontrollia saisi olla vähän enemmänkin. Olen vain vähän laiska.

    VastaaPoista