lauantai 29. elokuuta 2020

Baby and the sun shines every day.

 Kesä osoittaa merkkejä loppumisestaan. Työn tekeminen tuntuu taas järkevältä tavalta viettää aikaansa ja energiaansa. Ilmassa on se haikea puraisu niin kuin aina. Toivottavasti tulee pitkä, kaunis syksy. Talvet ovat alkaneet vähän pelottaa minua pimeydellään. 

Ennen en ehtinyt ajatella vuodenaikoja. On usein ollut tilanteita, joissa en ole yhtään tiennyt mikä vuodenaika on. Työterveyslääkärin vastaanotolla, kun hän ensin kysyi  kuka on presidenttinä. Ja olenko jo pitänyt loman. Ja milloin pidin sen. Presidentin muistin. Vuodenajan kohdalla yritin tihrustaa tiheiden sälekaihtimien läpi ulos paremman arvauksen luodakseni. 

Tuosta on jo aikaa. Politiikkakin on nykyään kiinnostavampaa kuin ennen.

Kuuntelen musiikkia, siirtelen tavaroita paikoilleen. Pikkuhiljaa siirryn kohti sitä hetkeä, että käynnistän imurin. Ehkä moppaankin vähän. Illalla turvanaisia ja jotain ihmisten seurassa muutenkin. Olen kaivannut sitä.

Takapihalla on Lidlin Kalamata-oliviipurkki puolillaan tupakannatsoja. Tunnen sitä kohtaan hellyyttä. En millään raaskisi laittaa sitä roskiin. Vaihdoin jo lakanat ja tietokoneeni salasanan. Tämä on se lasku jonka vihdoin maksan. Sanoisin, että kesän alennusmyynneistä tämä oli paras löytöni.


2 kommenttia:

  1. Stevie Ray <3
    Mutta ei kai teillä ole pimeä talvi? Luntakin lienee. Täällä ei joka talvi tuu lunta, ja syksy jatkuu kevääseen, se on kamalaa.

    Hukkasin eilen purukiskoni, se on jo toinen vakava hukkaus lyhyen ajan sisällä, edellinen hukattu oli puoli kiloa lähituotettua naudanlihaa, joka siis löytyi kyllä viimein, mutta purukiskoja ei. Ja nyt on migreeni. No, mietin just eilenillalla, kun yritin nukahtaa ilman "tuttiani", että pitäs kai mennä muistitestiin. Siellä sit kysytään "monesko päivä tänään on" ja tietysti sen muistaa, kun sillon on aika muistitestiin, mutta enhän mie yleensä muista päivämääriäkään, tai viikonpäivää.

    VastaaPoista
  2. On se kuitenkin vähän pimeä ja niljaskainen, kun vertaa kesään :-)

    VastaaPoista