Ensimmäinen viikonloppu töiden aloituksen jälkeen. Se on ollut huikaisevan pitkä, koska se ei ole jakaantunut kellon mukaan, ja tähtivuorokaudet kirjautuvat avaruuslaivani lokiin valonnopeudella.
Kun työt loppuivat perjantaina, oli ensin se hetki kun kuuntelin musiikkia, viikkasin pyykkiä, haahuilin huoneesta toiseen ihastellen sitä miten vähän minulla on huonekaluja ja sitä tunnetta että olen kotona ja yksin.
Sitten alkoi seuraava vuorokausi; soitin puhelun joka aiheutti minulle yllättävän mutta ilmeisesti jollain tasolla hyvinkin ennalta suunnitellun suunnitelmanmuutoksen. Singahdin autoon toimittamaan unohtuneet silmälasit Kesäheinälle, kauppaan palauttamaan kesän aikana kertyneitä tölkkejä ja pulloja, koska nythän alkoi arki jolloin ei juoda punaviiniä ja olutta kynttilänvalossa takapihalla öisin eikä saunota kahdelta yöllä tai syödä päivän pääaterioita viideltä aamulla tai kuunnella musiikkia aamupalaksi, ja ostamaan kaikkea muuta kuin sitä mitä alun perin menin sinne ostamaan (konetiskiainetabletteja).
Sitten himmailin yksin illan, ja mietin, että kas, tällaista on leijua hiljaa kuin avaruudesta tipahtava höyhen. Jotkin pitävät sellaisia odotettuina viesteinä ja armonosoituksina ylemmältä taholta.
Nukuin varmaan vuorokauden, pitkään ja hartaasti. Melkein myöhästyin tapaamisesta johon viime hetkellä olin singahtanut mukaan takavasemmalta kuin 20 pennin kolikko pajatson voittoaukkoon. Se oli pitkä ja opettavainen tapaaminen, jossa sain niskani vähän jumiin.
Sitten taas tipahtamista taivaalta, aivan yksin, höyhenenä ja mietin tuntuuko tämä hyvältä vai huonolta. Kyllä se tuntui ihan hyvältä.
Selvänäköisyyteni sai minut odottamaan viestejä, joihin vastailin, vaikka hän on sitä mieltä, että on outoa jos vastaan. Kuuntelin paljon. Kuuntelin, kun en muutakaan voi, mutta kummasti kuuntelukin on jollain tapaa arvokasta kuunneltavalle. Kyllähän minä olen tuon tiennyt, mutta on eri asia osata asia kuin tietää se.
Kuuntelimme musiikkia, poltimme kynttilöitä, joimme punaviintä, saunoimme kahteen, söimme juuressosekeittoa jossa kivoja paahdettuja makkaranpalasia aamuviideltä, kuuntelimme Kim Lönholmia ja Led Zeppeliniä aamupalaksi. Siihen mahtui ainakin kaksi tai kolme päivää.
Nyt olen nukkunut taas, ja herännyt uuteen vuorokauteen, joka on laskujeni mukaan kymmenes tänä viikonloppuna.
Ehkä palautan pullot ja tölkit ja ostan konetiskikainetabletteja. Leikkaan nurmikon ja takapihan lystikkäät lahottajasienet. Kiskoimme yöllä yhden perunanvarren ylös penkistä todetaksemme, että perunoita ei vielä kannata nostaa. Laitoin ne maahan hyvin myöhään tänä vuonna.
Huomenna hän lupasi vaihtaa pyörääni kumin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti