When the levee breaks, mama, you got to move.

 Tiedättehän tämän hymiön: 

Tiedättehän varmaan, että minulla on ikänäkö. Ja olen 47-vuotias, ja sometus, semmoinen whatsappaus, instaus, facebookitus ja tinderöinti ovat minusta ihan ok ja vähän jänniäkin, mutta en ehkä edes kuvittele saavani kaikkia homman hienouksia enää haltuun tältä takamatkalta. 

Tulee joitakin noloja hetkiä. Niin kuin se ihan ensimmäinen facebook-postaukseni, jossa vuosien ujon muiden postausten tykkäilyn jälkeen vihdoin päätän julistaa jotain koko someyhteisölleni (62 ystävää taisi olla siinä vaiheessa). Jaoin linkin, jossa kerrottiin Coop-extra pitsaraasteen sisältävän 0% juustoa. Luonnollisestikin tämä oli vahinko. Jota en osannut heti perua.

Sitten kerran yritin lähettää miehelle kuvaviestiä tinderissä. Jotain ihan neutraalia, en mitään itsestäni otettua maisemakuvaa siis. En millään löytänyt äpistä siihen sopivaa toimintoa. Keskustelukumppanini sitten hyvin kauniin sanankääntein kertoi, että tuollainen toiminto ei taitaisi edes olla kamalan käytännöllinen tällaiseen tarkoitukseen kehitetyssä virtuaaliympäristössä.

Messengerissä olen siis soittanut vahingossa videopuhelun. Tilanteessa jossa sellaisen soittaminen kyseenalaisti viileän välinpitämättömyyteni toisen henkilön olinpaikasta ja aikeista ajankäyttönsä sekä minun suhteeni. Alasti.

Sitten on nuo hymiöt. Tai siis emojit. Kuten Whatsappissa. Ne ovat pieniä, enkä saa ilman laseja tihrustettua keltanaamojen mikroilmeitä, enkä siis useinkaan keksi käyttää mitään erityisen omaperäistä kuvaketta korostamaan viestiäni, vaan tyydyn siis vain viileyttä jäljitellen matkimaan tyttärieni omaksumia, nerokkaan oloisia kuvakeilmaisuja suurinpiirtein vastaavissa sarkasmia vaativissa olosuhteissa kuin mitä he.

 Joskus toki olen kiusannut ihmisiä ensin käyttämällä hymiöitä (käytännössä luontainen repertuaarini on hymy, nauru, itkunauru ja pohdinta, 1-2 per viesti) ja sitten, kohtuullisen pitkän keskustelun jälkeen lakkaamalla täysin käyttämästä hymiöitä pehmentämään viestejäni. Mies kuin mies menee paniikkiin 4-7 karun hymiöttömän viestin jälkeen.

No, en siis oikeasti fyysisesti itse näe mitä teen somessa hymiöiden suhteen. Ja olen vähän kärsimätönkin. Tuo yllä kuvakaappaamani hymiö on tähän päivään asti näyttänyt minusta (kaiken tämän Eskimo-Geisha-Pingviini-Turkkilainen partaäijä -keskustelun lomassa) hämmentävän rasistiselta. Minusta se on näyttänyt sellaiselta alkuperäiskansojen poppamiesten taidokkaaseen kansanperinnetapaan osittain kutistetulta kallolta, jota koristaa hieno harmaantunut käkkärä hiustupsu punaisella paksulla koristenauhalla. Mahdollisesti siinä on lasihelmiä ja muuta kehittynyttä käsityötä. Sellainen 70-luvun mustanaamiolehtien heimopäällikönkampaus.

Aina välillä olen laiskasti ihmetellyt tuon emojin sijoittelua Whatsappin hymiölistassa. Se on tunne-ilmausten rivillä, ei siellä missä on huivikasvoisia ihmisiä, palomiehiä, joulupukkeja, kuningattaria ja yksisarvisia ilmentämässä monimotoisuuttamme. 

Vähän isompaa hämmennystä tuntien olen laiskasti ihmetellyt niitä tilanteita, joissa kanssaihmiseni tuota hymiötä ovat käyttäneet. Ne ovat tuntuneet jotenkin rotusopimattomilta tai ajastaan jääneiltä. Että jos on Mustanaamion paras kaveri, Bengalin viidakon kova kingi, niin hänkö juuri sitten olisi mielestäsi aivan ymmällään tämänkin mainitsemasi asian kohdalla? Millä perusteella? Ja niin monet ihanista, fiksuista, tiedostavista ja kanssaihmisiään kunnioittavista ystävistäni ja tuttavistani ovat käyttäneet tuota hymiötä, niin monissa hämmentävissä tilanteissa! Mitä heillä on alkuperäiskansojen heimopäälliköitä vastaan?

Tänään sitten vastaanotin tuon hymiön ihan vain yksistään, jolloin näin sen läppärin ruudulta isokokoisena. Siinä onkin keltainen naamapallo, jonka päälaki on räjähtänyt pois! Mindblow 😲💨

Bloggerissa on sentään oltu korrekteja ja poistettu tuo emoji. 

Kuuntelin tämän eilen ja tänään. Se kuullostaa erilaiselta nyt.