I got a name for that kind of game.

Takaovi on auki, seison ovensuussa, luurit korvillani, johto johtaa työläppäriin siinä vanhapiikakansakoulunopettajattarentyöpöydällä, joka markkeeraa kotitoimistoani olohuoneen paraatipaikalla. Kuuntelen, osallistun, nyökkäilen tomerasti, vaikka kukaan ei näe. "Kyllä kyllä, koronakorona." "Kyllä, käsihygienia, kyllä." "Turvavälit, kylläkyllä." "Varovaisuusperiaate Hetemäki korona kyllä." "Yhteisöllisyys." "Eristyneisyys, riskit, kyllä kyllä."

Tuijottelen syreenipensaan takana olevaa ammukasteista nurmikenttää, valtava tuomi tuoksuu huumaavasti ja heiluu tuulessa hidastettua liikettä. Kaksi sepelkyyhkyä pyrähtää lentoon edestäni, kannatellen välissään ruusuketta jossa julistetaan koronan helpottavan edes hetkeksi. Puhaltelen saippuakuplia aamuilmaan (sellainen kuplispuhallusjuttu on aina käden ulottuvilla), ja odottelen, että yksisarvinen tulisi vielä tepastelemaan ja syömään kädestäni ruohotuppoja. Syön nutellaa suoraan purkista lusikalla kun en enää jaksa suorittaa, taukojumppia, järkeviä ja monipuolisia lounaita, palautumista edistäviä liikuntaharjoitteita, unirytmin vaalimista ja kaikkea kivaa mitä voi tehdä virtuaalisti.

Ihan hetken haluan leijua saippuakuplassa kaupungin yllä, olla kuin ennenkin, kevyt ja elämä lipuu eteeni arvaamattomana ja tuttuna, pehmeänä, turvallisena, vaarallisena.

No en minä harrasta vaarallisia juttuja kumminkaan.

Vieno tupakansavu, huono musiikki, hieman nyhjäinen baarinhaju, juopunut tatuoitu nainen joka julistaa baaritiskillä, että "yhtä suurta huijausta koko korona" (se en siis ollut minä). Monikansallinen nyrkkitappelu josta tyynesti luikahdan läpi naistenhuoneeseen. Venäjäksi huutava merimies jolla on kuuma villapusero puhuttelee minua ladyksi ja olen liikuttunut saamastani huomiosta. Olen vielä olemassa, joku näkee minut. Poliisit pukevat kertakäyttöhansikkaat ennen kuin suorittavat pidätyksen.

Puhun Waltarista, kitaroista (Kyllä, se oli hieno kitara se. Ai millainen? Musta.), autoista, aate- ja oppihistoriasta, elektromagnetistamista, ammattiyhdistystoiminnasta. Pyöräilen yöllä, aurinko korventaa järven yllä kuin kaiken näkevä Mordorin silmä ja minä tunnen jo ne kaikki oikotiet ja pienet polut joita myöten on lyhyin matka kotiin.

Nyt on lauantai. Pitää muistaa pestä pyykkiä ja laittaa se kuivumaan. Syödä rautalisä ja D-vitamiini, joka kuulemma suojaa koronalta. Olla ihan hetki yksinäni, ihan vain vaniljakiisseliä. Tai ehkä Kaunomieli, mutta hän ei ole oika ihminen, mikä on kohteliaisuus.

Takaovi on auki ja joku leikkaa nurmikkoa.