Tämä ei ole euforiakrapula. Sellaisiakin joskus on. Alkoholin sijaan taisin siemailla varomattomasti liikaa keskusteluja, katseita, tahoja joihin huomioni suuntautui. Kompastelin ihmisiin jotka olivat juuri ryömimässä koronaeristyksen kivenkolosta keskiyön auringonvaloon.
Tärähdän kun hän sanoo ääneen nimeni. Että tämä oli nyt se ensimmäinen kerta kun hän sanoi sen. Ehkä hän ei sano sitä toista kertaa. Ehkä tämä ei ole juttu. Mutta tuollaisena yönä kaikki rinnakkaistodellisuudet ovat olemassa yhtä aikaa.
Joki oli yöllä niin kaunis kun pyöräilin kotiin höpötellen. Tulin maisemareittiä, ja nyt toinen polveni on hetkellisesti sitä mieltä, että liikuntoa on tullut riittävästi. Se antoi minun tanssia yhden biisin parketillani, sitten linkutin sohvannurkkaan kokemaan lisää itsesääliä.
Eddie Vedderin ääni kuullostaa vanhan miehen sumentuvalta hauraudelta ja tekee mielestäni hellän. Kaivan kaapistani kaikki vaaleanpunaiset vaatteet ja puen ne päälleni. Minulla on yksi vaaleanpunainen säkinmuotoinen luolanaiskotimekko, alusvaatteita ja villasukat. Takapihan pelargonit ovat myös vaaleanpunaisia. Muistan, että musta, mukava paitamekkoni on toiselta sivultaan camparipohjaisen drinkin kyllästämä. Sekin on nyt tavallaan vaaleanpunainen. Haisee vaaleanpunaiselta. Ehkä myös käsilaukkuni sisältö ja mustat, kavalat niittisandalini. Ne näyttävät aika rock-henkisiltä mutta ovat siihen aivan liian mukavat ja kantapään kohdalta iskuavaimentavat.
Levitin tarotit pöydälleni. Neljä kuningasta, sauvat, maljat, kolikot, miekat, nimesin heidät. Kahdella on sama nimi (useammallakin, mutta kaikki heistä eivät ansaitse paikkaa pöydälläni), mutta sitten menin kuitenkin sekaisin kahden toisen suhteen, ja olin hetken ymmälläni. Kuka olikaan kukin. Kenen kohdalla mustasukkaisuutta, kenen kohdalla turhaa toivoa? Tulkitsenko kortit niin, että niiden viesti kohdistuu siihen henkilöön, jonka alun perin pöytään nimesin, vai siihen, joka oli mielessäni kun käänsin kortit?
Luulen, että sillä ei oikeataan ole väliä, kohtalon sushilinjasto erilaisine annoksineen pyörii vielä. Mikä tahansa rinnakkaistodellisuus on yhtä mahdollinen tai mahdoton. Uskon, että ilkikuriset ystäväni ja oppaani siellä jossain huolehtivat, että mitään kamalaa ei tapahdu, pallokalat on leikattu oikein. Olen oppinut luottamaan, että heillä on huumorintajua ja armollisuutta.
Tunnen suorittavani agility-rataa jossa opettelen olemaan paremmin minä. Tässä kohtaa se mitä opettelen, on pysyä kaiken ympärillä pyörivän keskellä itse tiiviinä nippuna, minä olen minä. Erottaa, mikä on sellaista vetoa, jonka minä tunnen, ja mikä on sitä mikä minuun kohdistuu. Tästä lähtien on minun vuoroni päättää. Asioita lipuu ohitseni, kaikkeen en tartu.
Isäntämies ilmiintyy edelleen lähelleni musiikkina tämän tästä. Mielessäni näen hänen katsovan minua kulmiensa alta ja sanovan "no", sillä tavalla kuin hän sanoi. Tai sen miten hänen vanhan miehen kasvonsa sulivat pikkupojaksi kun hän hymyili minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti