Nukuin yön yli, toisenkin. Nyt ehkä olen valmis kohtaaman ne tunteet, joita UMK-finaalin aloitusnumero minussa herätti.
Antti Tuiskun ja Erika Wikmanin biisejä yhdistettynä oikeasti aivan kiinnostavalla mukaansatempaavalla tavalla. Kyllä, tuo oli tavallaan ihan kutkuttavaa, rohkeaa, häpeämätöntä, jopa kunnoitusta herättävää.
Antti Tuiskun olemus, tanssi, koreografia ja näkemys siitä mitä teki, tekivät oikeasti vaikutuksen.
Ja sitten iski kognitiivinen dissonanssi. Huomasin ajattelevani, onko Erika Wikmanin ihan pakko käyttää alusvaatteita. Ja sitten mietin, että tuo on kovin kummallinen asia tunnettavaksi näin suureksi epäkohdaksi tässä maailmassa, ja syyt, miksi koen asian epäkohdaksi eivät ehkä ole ihan niin yksiselitteiset kuin voisi ajatella.
Musiikillisesti näiden artistien tuotantojen yhdistäminen toimi hämmästyttävän hyvin. Mutta siinä missä Tuisku on jotenkin yliluonnollisen viimeistelty, hehkuu mystistä itseluottamusta ja itseironiaa, Erikasta eniten jää mieleen futuristisen esiintymisasun housuosan alta pilkottavat puuterinväriset pikkuhousut.
Erikan rooliksi tanssikoreografiassa oli lähinnä kiemurrella ja konttailla lattialla ja aina välillä levittää haaransa yleisöä kohden provosoivasti. Ymmärrän kyllä provokaatioiden ja häpeämättömyyden tarpeen, ja siitähän tuossa numerossa oli kyse, ja ehkä se, että koin tilanteen jotenkin kiusalliseksi kertoo enemmän omasta estyneisyydestäni kuin mistään muusta.
Mutta silti. Jos pukeutuu tolppakorkoihin, sarviin ja ihonmyötäiseen kimaltelevaan haalariin jossa tirkistysaukkoja siellä täällä, jotenkin olettaisi, että kyseinen hahmo tavoittelee jotain yliluonnollista hipovaa seksin ja emansipaation ilmentymää, täysin tästä maailmasta pois olevaa täydellistä ilmestystä.
Ne vilahtelevat kalsarinlahkeet todellakin rikkovat ylimaallisuuden illlusion. Tulee mieleen Tokmannin Female Passion -alusvaatesarja. Tulee mieleen, että eikö kukaan puvustuksessa ollut hoksannut, tai kehdannut sanoa artistille, että oikeasti, ei ehkä kannattaisi laittaa alusvaatteita lainkaan tämän asun kanssa. Että Tuiskukin esiintyy ihan kommandona, ettei kalsarinrajat vilku. Vai onko artisti ihan itse vaatimalla vaatinut, että ei, kun minä olen kunnon tyttö ja kunnon tytöt pitävät pikkuhousut jalassa myös silloin, kun levittelevät jalkojaan televisiossa ja julistavat olevansa toosi syntisiä ja elävänsä ihan kuin italialainen pornotähti.
Tämä ajatuskulku ei ole sellainen, että haluaisin viettää tässä enää kovin montaa hetkeä. Mutta ehkä tämä on vain nerokas tapa, jolla Erika jättää minuunkin, joka olen aika paljon sivuosuma jos mietitään hänen genrensä kuuntelijoita, lähtemättömän muistijäljen. Ehkä hän on medianero, joka tietoisesti varastaa huomion olemalla ärsyttävän epätäydellinen.
Kukin tavallaan. Arvostan artisteja, se on kovaa työtä, huomioarvon saaminen.
Tämä alla oleva biisi on taas jotain vain kaunista, tunne johon on hyvä antautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti