Suosikki-ihmiselläni Rick Gervaisilla on Instagram-tili, johon hän postaa kuvia kissastaan. Myös karvaisesta navastaan, sekä saamistaan palkinnoista.
Sen jälkeen, kun Kesäheinä poistui Instagramista, olen ollut vähän kahden vaiheilla Instagramin suhteen. Poistuako, kun en mitään sinne postaa, kun otan todella huonoja valokuvia kännykällä. Ne postaukset, joista olen kiinnostunut itse, löytyvät facebookistanikin, jota käytän melko lailla yhtä vähän.
Ehkä nyt ainakin hetken jaksan katsella Rick Gervaisin napaa.
Olisipa David Bowie vielä elossa. Seuraisin häntäkin. Rick ja David olivat kavereita. En ollut aiemmin tajunnut, että David Bowie on niin hauska, karismaattinen ja yksinkertaisen upea. Hänen musiikkinsa ei aivan täysin aina välitä tätä mielikuvaa hänestä, hän on ehkä enemmänkin persoona kuin muusikko, tai sitten en ole vain ihan vielä uppoutunut riittävästi tuohon genreen.
Ehkä teenkin sen seuraavaksi. Ei tässä paljon muutakaan ole tekemistä.
Talvi on varmaankin siinä hankalassa vaiheessa, jossa yleensä valitan sitä, että kaikki on jäässä, autonovet eivät pysy kiinni, talvitakkini on masentava ja ihoni hilseilevä. Nyt en ole käytännössä poistunut kotoani viikkoon, joten olen ehkä ajankohtaan nähden keskivertoa tyytyväisempi elämään. Talven selkä, härkäviikot jne.
Naamastani näkee kyllä, että on talvi. Ihan kuin ihoni olisi jotenkin turvoksissa, pöhöttynyt kaikesta tästä kylmyydestä, olen jotenkin henkisen kohmeinen, ja se ilmentyy fyysisinä oireina, kuten silmieni katoamisena jonnekin ryppyjeni taakse.
Silläkin voi olla vaikutusta, että makuuhuoneessani on n. 13 astetta. Patteri ei jotenkin reagoi komentoihini. En jaksaisi kommunikoida henkilöiden kanssa, joiden oletan olevan tekemisissä patterieni toimivuuden kanssa. Huolehtivaisen naapurini. LVI-asioita osaavien ihmisten, äärimmäisenä vaihtoehtona kaukolämpöasiantuntijuutta omaavat miehet. En jaksaisi keskustella näistä jutuista, enkä etenkään haluaisi keskustella kenenkään heidän kanssaan mistään asioista makuuhuoneeni hyytävässä ilmapiirissä.
Mutta nukun oikein poikkeuksellisen hyvin ja sikeästi. Oikein innolla iltaisin menen nukkumaan, viileä ilma on ihana nukkua. Lapsena nukuin teltassa tai muussa ulkomajoituksessa suurimman osan kevättä, kesää ja syksyä.
Näen unia. Vihdoinkin on Firman Bileet, musiikki soi, ihmiset halailevat toisiaan ja puhuvat mitäänsanomattomia asioita. Jostain paikalle raahautuu hidas lauma zombeja. Siirrymme bilettämään vähän kauemmas, tajuamme toki, että kyllä, koko maailma on zombiapokalypsin kourissa, eikä asialle enää mitään voi, mutta biletetään nyt kun vielä on mahdollista. Yksi kerrallaan joukkomme laitimmaiset päätyvät erittäin hitaiden mutta tehokkaiden zombien hampaisiin.
Olen viimeisimpiä eloonjääneitä. Kaunis nainen, persikanvärisessä mekossaan pyytää minua tanssimaan kanssaan salsaa. Eloonjääneissä olisi toki pari miestäkin jäjellä, mutta he eivät osaa salsaa. Terästäydyn, toki, osaan salsaa, ja voin ihan koettaa toimia viejänä tässä tanssissa. Tanssin, kuin se olisi viimeinen tekoni, mikä se tietysti tuossa skenaariossa onkin.
Ah, kohta Kesäheinä ja Poika 2 saapuvat ja tuovat minulle ruokaa. Miten ilahduttavaa. Tänäänkään en poistu kotoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti