keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Sietämätön keveys.

Eilinen oli minulle tärkeä päivä. Jännitti. Näin painajaista. Kerroin siitä. Asioita tapahtui, ja osasin olla harvinaisen asiallinen ja sellainen kuin haluaisin ollakin, kun asioita tapahtuu seurassa, jossa en halua erityisesti nolata itseäni. Olin tyytyväinen, vaikka taas menin navigaattorin retkuun, ja ajoin 181 kilometriä pitkän maaseutureitin todella kuoppaista ja mutkaista tietä, vaikka sen olisi päässyt suoraankin. No, tekevälle sattuu, ja minä teen. Kyytiläiseni suhtautui asiaan hyvin zenisti. Kiitos hänelle siitä, ja muutamasta muustakin asiasta.

En nyt halua enkä jaksa olla tarkempi.

Nyt pesen pyykkiä ja tiskaan, kone siis hurisee ja sen lisäksi astia kerrallaan rapsuttelen sellaisia esineitä joita en halua laittaa tiskikoneeseen. Jos oikein venytän kunnianhimoni äärimmilleen, tulen tänään jopa pyyhkimään hellan takana olevan välitilalasin ikkunasumutteella. Se olisi huikeaa.

Yritän saada elimistöni pysähtymään hetkeksi. Kortisolitason alas. Toisaalta, jos suhtaudun näin kiihkoisasti tiskipöydän hinkkaamiseen, se ei tule onnistumaan. En kuitenkaan pysty elämään, jos keittiöni on vielä enemmän hunningolla kuin se nyt on ollut.

Miesten havainnointini alkaa tasaantua. En jotenkin ole enää niin innostunut aiheesta kuin aiemmin. Nyt on todettu, että miehiä on kuin onkin olemassa myös normalin elinpiirini ulkopuolisessa tilassa, ja että heihin on mahdollista luoda kontakteja, jopa minun. Se on jopa hieman helpompaa kuin luulin. Asia on siis otettu haltuun, ja voin jälleen keskittyä muuhunkin.

Olen minä koko ajan keskittynytkin. Ehkä juuri siksi oloni on ollut niin sekava.

Voisin vaihteeksi vaikka keskittyä siihen, paljonko painan, ja miksi, ja mitä sille voisi tehdä. Paino. Se voisi olla pitkästä aikaa sellainen vakauttava elementti, joka toisi feng shuin takaisin siniseen huoneeseeni, jonka länsi-ikkunalla on lasiesineitä.

Ai niin, en ole excelöinyt päivään, tai pariin.

Downton Abbey. Tiesin, että kunhan tästä selviäisin, elämä palkitsisi minut jotenkin. Ruhtinaallisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti