perjantai 16. lokakuuta 2015

Criminal minds.

Olen syönyt liikaa sokeria viime viikkoina. Syytän siitä toki muuta tahoa kuin itseäni. Vaihto-Oppilasta. Hän tajusi jo toisena vierailupäivänään, että syvä huokaukseni, jota en itse aina edes tiedosta päästäväni ilmoille, tarkoittaa "miksi lapseni eivät syö pullaa, oi miksi?". Ja sitten me syötiin pullaa.

Söin myös suklaata, koska sain sitä tuliaisiksi. Ja vähän muutenkin. Ja jopa ihan karkkeja. Kakkua.

Eilen sitten päätin, että entä jos hölläisin vähän sokerin kauhukahvasta. En eilen syönytkään, paitsi ihan vähän hilloa lounaspaikan jälkiruokalettujen kanssa. Ne olivat sydämenmuotoisia. Ympärilläni ruokaili n. 20 eri-ikäistä virkapukuista poliisia (osa moottoripyörätamineissa), ja tunsin vakavaa tarvetta tehdä jotain harkitsematonta. Ehkä jopa rikollista.

Illalla sokerin sijaan hukuttauduin juustoon. Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuusto on yksi heikkouteni. Sitten minulla oli myös vuoristojuustoa, Rainbown, se on halpaa ja hyvää. Koko kämppä on kyllästyi vuoristojuuston paksulla hajulla. Kaunomieli on kovin allerginen maitoproteiinille, mutta selvisi vakavemmitta komplikaatioitta. Sain yllättävän paljon yksityisyyttä ja rauhaa, kun söin ja säilytin juustoa makuuhuoneessani. Kutsuivat minua haisevaksi juustonaiseksi. Toivottavasti nimi tai haju eivät tartu. Illalla köllittiin taas magnusteina. Tulee ikävä Diivaa, kun hän lähtee sukuloimaan.

Katsoin toisen jakson Downton Abbeyta. Onhan se ihastuttavaa, mutta minua hitusen häiritsee se kiire, jolla kyhätään loppuasetelmia, joissa kunkin päähenkilön onnelliset(?) loput näyttäisivät erityisen suloisilta.

En ole liikkunut riittävästi tällä viikolla. Eilinenkin meni ruokakaupassa ja muuten asioidessa. Tänään juoksentelen kyllä paikasta toiseen, mutta en niin tervehenkisesti, kuin olisi suositeltavaa. Jaksan sen kyllä, enkä missään tapauksessa valita. Alan kuitenkin ihan vähän kaivata jotain kuria ja järjestystä.

Excelini on pysähtyneisyyden tilassa. Pikkuhiljaa käyttöhintaindeksi matelee kohti lukua seitsemän, enkä tee mitään muuttaakseni tilannetta. Juuri nyt on hyvä. Kosminen tasapaino järkkyy kuitenkin heti, kun yksikään musta paita kulahtaa liikaa, tai yhdetkään farkunperseet hiutuvat puhki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti