Keskustelin Hämähäkkimiehen kanssa pihaprojektistamme chattaillen. Kyllä, olen vakaasti sitä mieltä, että myös minun ikäiseni työssäkäyvän ja kiireisen sinkkunaisen olisi täysin oikeutettua saada iloa puutarhastaan, oli se sitten miten pieni, vaatimaton ja ränsistynyt hyvänsä. Kesä ilman oman puutarhan verheydessä vietettyjä hetkiä on surullinen ajatus, hukkaanhan menisivät kaikki nämä ihanat, hikiset päivät ja valoisat yöt.
Yritin sanoin kuvailla tekeillä olevaa projektiani, parannustöitä joita on jo tehty ja työvaiheita, joihin tarvitsisin apua henkilöltä jolla on sekä fyysistä suorituskykyä, teknistä taitavuutta, kokemusta ja näkemystä. Hahmottelin erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita, heitin ilmaan rohkeitakin ideoita joita olen mielessäni pyöritellyt. Lähetin jopa valokuvia selventääkseni sanomaani, mutta ne olivat kuulemma liian suttuisia ja vain suuntaa-antavia, kamerakännykkä vääristää perspektiiviä eikä hän oikein osannut edes hahmottaa mistä kulmasta kuvat on otettu vaikka on kyllä aiemmin nähnyt maaston. Olimme lopulta molemmat samaa mieltä, että tarvitaan konsultaatiokäynti.
Käväisin vain ihan nopean bugg-tunnin siinä välissä, en jäänyt toiselle tunnille vaikka minua pyydeltiin. -"Voi, nyt en voi kun puutarhasuunnittelijani tulee konsultaatiokäynnille!" sanoin ja punastuin kiusallisesti.
Hän saapui, mittaili ensin silmämääräisesti aluetta, jossa ennen rehotti villiintynyt perennapenkkini. Tarttui kätevästi käden ulottuvilla olevaan työkaluun (Fiskarsin pistolapion) ja upotti sen muhevaan, hedelmälliseen multaan määrittääkseen tilanteen tarkemmin, että kuinka syvälle pitää kaivaa ennen kuin löytyy hiekkaa, mikä oli kuulemma oleellinen asia. Oli puhetta routaeristyksestä, sepelistä, asennushikasta, tasoitehiekasta, eri kokoisista ja muotoisista laatoista. Hänellä oli pari hyvinkin toteuttamiskelpoista ideaa. Keitimme potut ja grillasimme makkaraa. Se oli mukavaa.
Kaivoin siivouskomerosta tyhjän lasipurkin hänen tupakannatsoilleen. Olin jemmannut kaappiin muutaman pestyn punajuurisäilykepurkin, alitajuisesti ehkä juuri jonkin tällaisen leppeän kesäillan toivossa.
Hassua, vain muutamaa päivää sitten toivoin elämääni jotain samanlaista mutta kuitenkin erilaista kuin Hämähäkkimies. Nyt en ole oikein varma miten suhtautua, kun hän on tietenkin ihan sama Hämähäkkimies kuin ennenkin, mutta jotenkin kummasti eri ihminen. Pitäisikö minun nyt haluta tätä? Entä jos hän yhtäkkiä muuttuu takaisin? Entä jos hän jää tuollaiseksi?
Kyllä hän muuttuu takaisin ennen pitkää. Se on sen ajan murhe. Kyseessä on nyt vain satunnainen planeettojemme kiertoratojen ajoittain sivuuttaminen, joita näkyy tapahtuvan avaruudessamme.
Mutta kuitenkin, konsultaatiokäynnin jälkeen tilanteet ovat eskaloituneet huimaa vauhtia, ja pelkään, että olen jo alle vuorokaudessa saavuttanut suomalaisen parisuhteellisuuden lakipisteen ilman edes varsinaiseen parisuhteeseen ryhtymistä.
Otteita päivästämme.
-"Läksin nyt töistä, olen ihan paskainen enkä käy suihkussa." -"Ok, laitanko makaroonilaatikon jämät uuniin? Kaatopaikka on auki kasiin."
-"Mitenkä niin nämä ei ole puutarhajätteitä? Eikö nämä nyt nimenomaan ole puutarhajätteitä?" -"Mähän sanoin, että maa-ainesta ei saa viedä puutarhajätteeseen, olisi pitänyt siinä vaa'an päällä kutsua paikalle henkilökuntaa siitä napista, mutta sä vain ajoit eteenpäin."
-"Eikö tässä autossa ole jotain nappia josta saat bluetoothin pois päältä, ei ole mitään järkeä, että tää puhelimen kaiuitin huutaa mun vasempaan korvaan ja sinä oikeaan."
Kahvit Nesteen huoltoasemalla, jonka jälkeen käynti Bauhausissa vertailemassa erilaisia pihalaattoja. Ostin hortensian, jonka väristä hänellä ei ollut mitään sanottavaa.
Oloni on kuitenkin 960 kiloa kevyempi. Se 960 kiloa on entinen perennapenkkini ja pätkä nurmikkoa. En olisi mitenkään pystynyt tuohon ilman hänen apuaan. Hän ihmetteli, enkö muka osaa ajaa autolla kärry perässä (strong independent woman osaa yleensä mitä vain). Osaan toki, mutten osaa peruttaa kärryn kanssa, enkä edes olisi saanut yli tonnin painoista kärryä itse kiinnitettyä autooni. Kerroin hänelle kaikki muutkin kohdat joihin en olisi pystynyt itse, ja sitten tuhahdin, että mitä, luulitko muka että yritän keksiä tekosyitä sinut tavatakseni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti