Tangovalssi on tanssin turhake. En jaksanut innostua. Jos haluaa hiipiä kuin tangossa, vaarallisesti kohti kohtaloaan soljuen, pitää musiikissakin olla vaaraa ja kohtalokkuutta. Iloinen Amsterdam ei oikein nappase.
Jotenkin viime aikoina on tuntunut, että osun tunneille, jossa tanssista opetetaan jotenkin nurinkuruisia asioita. Vaikeita. Että nainen määrää rytmin, tai että älä tanssikkaan valssia ajatellen kolmiaskelrytmiä, tai että tee salsassa tämä pyörähdys todella hitaasti ja rauhallisesti, mutta olekin sitten perillä miehen kainalossa jotenkin taikavoimaisesti ajoissa ja valmiina seuraavaan rundiin.
Toisaalta olen kai oppimiskäyräni siinä notkahduksessa, jossa olen tajunnut, että on asioita joita en osaakaan perinpohjin hyvin, ja ihan nöyrästi haluan ne oppia oikein kunnolla. Siinä missä aloittelevana tanssituntikävijänä harpoin aina vain vaikeampia tunteja, säästin jalkojani ja aikaani kurotellakseen uteliaana jonnekin vielä pidemmäs, nyt tuntuukin ihan hyvältä vaihtoehdolta tampata peruskäännöksiä ja rytmejä miettien erityisesti liikkeen dynamiikkaa ja jalkojen niputuksia.
Oulussa on myrskynnyt kahtena päivänä. Puita on hujan hajan. Ilma ei ole enää painostava.
Eilen, ennen myrskyä ja ehkä vähän siihen liittyenkin, koin sekavan migreenin. Olin valmistautunut maanantain viikon aloitukseen huolella. Hitusen liian vähän unta kahtena yönä. Aamuinen kotiinkävely paksupohjaisissa sandaaleissa, nopea suihku, 2 tuntia salsaa, huikea nestehukka, valtavasti valkosipulista ruokaa (bruscettoja lasten kanssa), 8.30 maanantaiaamuksi epäkohteliaan lyhyellä varoitusajalla varaamani palaveri Kiireiseltä ja Tärkeältä ihmiseltä, paljon Minulle Tärkeitä asioita, jonka jälkeen tunto vasta palasi päähäni ja vartalooni. Tuosta taisin silti selvitä ihan kunnialla.
Tämän jälkeen tunsin melko voimallisesti voivani huonosti. Keskittymiskykyni oli huono, mahassa väänsi, suussa maistui metalli ja äänet kaikuivat korvissa. Notkuin teams-palaverissa tajuamatta, etten oikein ymmärrä jaossa olevaa kirjoitettua tekstiä. Yritin korjata tilannetta syömällä, sitten kahvilla, sitten sokerilla, sitten nukkumalla. Siirryin kotiin, nukuin lisää, laitoin aina kellon herättämään viittä minuuttia ennen kuin seuraava palaveri alkaisi ja väänsin itseni istuvaan asentoon hullu-kissanainen-kaftaanissa, puhua pölötin maanisesti asioita joita en enää muista, kunnes lopulta kuukahdin nukkumaan kolmesta viiteen, mennäkseni tämän jälkeen tunnollisesti rautakauppaan ostamaan 1000 kiloa sepeliä, 900 kiloa hiekkaa ja 132 betonilaattaa, koska olin niin myyjälle nimeltä Jani luvannut tekeväni.
En oikein tunnista migreejejäni kun ne ovat päällä, koska olen jotenkin vajaakykyinen niiden vallassa. Luulen vain, että jokainen erillinen asia on erikseen juuri nyt huonosti, ja kaikki on vaikeaa koska karma, ilkeät muinaisjumaluudet tai väärä asenteeni elämään.
Seuraavan kerran kun minulla on migreeni, voisin yrittää olla ajamatta autoa myrskyssä tai ilman tai kommunikoimatta ihmisten kanssa.
Tänään, kun menin töihin, ja tajusin osaavani jälleen esimerkiksi lukea, oloni oli aivan hekumallinen. Voiko työnteko olla näinkin vaivatonta ja helppoa? Kas, viesti, johon voin vastata näin naputtelemalla näppäimistöltä kirjaimia peräjälkeen. Ja tässähän on dokumentti, jonka voin lukea ja siten hahmottaa, mitä siinä yritetään sanoa.
Sunnuntai-aamuna join litran kahvia, nyhjäsin sohvalla kainalossa ja katsoimme vanhoja Hittimittareita, tunnelma oli pehmoinen. Mikko Alatalo ei kuullostanutkaan minusta enää yhtään tuomitsevalta ja epäreilulta naisia ja ei-kavereitaan kohtaan. Suorastaan ihmettelin, miten olin niin hänestä aiemmin ajatellut. Tunsin myös olevani todellinen musiikkitietäjä, kun tunnistin tosta vaan mm. bändit Tanna ja Psyyke. Asiaan saattoi vaikuttaa, että olin katsonut samat jaksot vain muutamia kuukausia aiemmin yksin, mitä seikkaa en erityisesti tässä yhteydessä mainostanut.
Tämä helmi jäi soimaan päähäni niin paljon, että kuuntelin sitä myös töissä luurit korvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti