sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Tell me I'm the chosen one.

Ilmeisesti puna-musta teema sopii myös lattaritansseihin, ei vain tangoon. Tangotuntien punainen on syvää punaista, kuin viini tai tummanpunainan ruusu tai ehkä veri. Salsatunnilla on murrettua, vähän oranssiin vivahtavaa vahvaa punaista, koralliin asti. kontrasteja, väriä, säpäkkyyttä.

Palkitsin itseni kolmella tunnilla salsaa. Muuta kepeää ja pirskahtelevaa en ole tänä viikonloppuna tehnytkään. 

Tanssittajien mielestä viimeinen tunti taisi olla jotain muuta kuin kepeää. Musiikki oli sellaista autenttista väliamerikkalaista kilkatusta, josta on joskus vaikea saada rytmistä kiinni. Kuvioinna oli jos jonkinmoista kädenalilongerrusta, suurin osa jotenkin epäintuitiiviseen suuntaan tavoittaen. Selvisimme, mutta huomasin useassa miehessä turhautumisen rätinää aurassa.

Päätin, että tällä kertaa ennen tanssituntia syön kunnolla. Käyn ehkä oikein syömässä. Juhlistan viikonloppua jonkun muun tekemällä ruoalla. En ehtinyt. Ehdin juuri ja juuri käydä kaupassa mutten ehtinyt itsekään laittaa ruokaa. Olin taas vähän neuvoton, mitä kaupasta pitäisi ostaa. En oikein osaa sitä hommaa vieläkään, etenkään kiireessä ja nälkäisenä. Onneksi ostin urheilujuoman tanssituntien tauolle, sen avulla jaksoin. Starbucsin caramel latte sai nyt olla sellainen.

Mieleeni muistui tänään näky jonka näin edellisen kerran oikeissa tansseissa käydessäni. Vanha pariskunta, hauraita ja kapoisia linnunluisia 80-vuotiaita, tanssi hidasta foksia. Mies piti naisen kättä rintakehäänsä vasten, nainen nojasi valkokiharaista päätään miehen olkaan. Askeleet menivät hyvin yhteen, vaikkeivat enää pitkiä ja vakaita olleetkaan. Bändi soitti foksiversiota Scorpionsin "Still loving you"-biisistä. Se oli kaunista.

Noissa tansseissa aina biisin alussa naiset nousivat ylös ja asettuivat kainosti riviin seisomaan. Miehet sitten tulivat siitä rivistä pokkaamaan itselleen tanssitettavan, vähän kuin haukat kanaparvesta. Kaverini osasi hienosti aina väistää jos joku iljake oli hakemassa, minä en vielä osannut ja jouduin kuuntelemaan absurdit iskuhorinat jos toisetkin. Yritin kovasti hahmottaa, kehen tanssipuolijumalaan iskisin itse kiinni naisten hakuvuoron alkaessa, ja missä he milloinkin sijaitsivat, mutta en lopulta ollut juuri koskaan riittävän nopea liikkeissäni. Tuo oli kokemus, ei ehkä mitenkään hirveän mieltäylentävä, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen.

Tämä on soinut päässäni ja asunnossani. 

1 kommentti:

  1. Hyiii olin kerran tuollaisissa tansseissa, missä naiset meni riviin. En osannut silloinkaan tanssia, ja yritin maastoutua aina rivin taakse, mutta joku sieltäki minut kaivoi... kaverin seuraksi olin lähtenyt, mutta en toistanut erhettäni. Ahdistaa vieläkin ajatella asiaa. Mutta voinpahan sanoa nähneeni Kake Randelinin.

    VastaaPoista