Ulkona sataa, heräsin siihen. Menninkäinen puhelimessani oli taas lähestynyt minua viesteillä kun nukuin. Minä en herää niihin, olen Päivänsäde eivätkä tiemme ehkä kohtaa reaalielämässä tyydyttävällä tavalla, mutta poeettinen kaiho on ihan ok mauste elämääni tällä hetkellä.
Tänään minun tulee liikuttaman ruotoani jollain tavalla, mutta ajattelin myös tehdä töitä. Kun kysyin taroteiltani, mitä kivaa elämässäni olisi odotettavissa romanttisella rintamalla, vastauksena oli töitä. Work bitch. Hurvittele myöhemmin. Ok.
Olisin tietysti okkultismin sijaan voinut turvautua tarkastelemaan Outlookin kalenteriani. Ihan sama, kunhan homma toimii ja teen suurinpiirtein oikeita ratkaisuja.
Joskus tuntuu, että on oikein tehdä ihan vääriä ratkaisuja. Elokuvat ovat täynnä kohtauksia, joissa kaksi ihmistä istuu amerikkalaisen dinerin loosissa, katselee toisiaan. Toinen on aivan väärä ja se toinen vain palaa halusta hypätä autoon ja ajaa jonnekin, ihan minne vaan pois täältä sen väärän kanssa. Loppukohtauksissa ihmisiä kuolee.
Näin unia, paljon, pitkän unen. Muutin taas, jännittävään kerrostaloon jossa oli paljon naapureita. Yksi niistä oli hämähäkkihenkilö (unessani en hoksannut viittausta tosielämäni henkilöihin). Hän (hoikka nuori ihminen, ehkä tyttö) pukeutui semmoiseen kudottuun kattimatikaistyyppiseen sinipunaiseen hämähäkkimiesasuun ja nokkelasti liikutteli itseään seinään sinne tänne seinäkiipeilytyyliin laitettujen ruosteisen seitsemän tuuman rautanaulojen varassa. Tökkäsi siis naulan aina puvun silmukoiden läpi ja roikkui niiden varassa. Kädet ja jalat olivat jo aivan tauhkoontuneet hahtuvaisiksi. Talon kulmalle päästyään hän siirtyi tukevaan koivuun (aivan kuin minä lapsena kotona peltikattoa myöten kissojen perässä) ja katosi siellä oksien sekaan. Näytti onnelliselta ja vapaalta.
Kävin myös jännittävällä illallisella unessani. Tarjolla oli monenlaista kalaa ja rapujuttuja itämaiseen tapaan. Pystyin syömään kaikkea saamatta allergiareaktiota, ja nehän oli aivan hyviä. Allergioideni takia monet asiat eivät todennäköisesti edes maistu suussani lähestulkoon samalta kuin miten muut ne maistavat.
Nyt en muista, mistä halusin kirjoittaa. Kuuntelen uutta Mac-listaani spotifysta. Se on vielä vähän kesken, mutta tykkään asioista, jotka ovat keskeneräisiä, kasvavat ja laajenevat. Niinkuin elämä.
Kaunomieli lisäisi pyynnöstäni kappaleita Mac-listalleni. Kaipaan uusia vaikutteita. Kuuntelin niitä myöhemmin ja ihmettelin, miksi kaikki niistä kertoivat juuri minusta. Luulen, että se vain tuntui siltä.
Tämän voisi tanssia rumbana.
Ai niin. Netflix -Queen's Gambit. Minisarja, harmi. Visuaalisesti kaunis ja hienosti toteutettu, ihana äänimaailma. Tarinakin oli kaunis, se miten päähenkilö löysi yhteyden muihin ihmisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti