maanantai 9. marraskuuta 2020

It doesn't make me nervous if anything, I'm restless.

Kun on oikein kiire ja paineistettu tilanne, pitää keskittyä siihen, mikä on fokuksessa. Mikä on se asia, jota ei saa sössiä. Minkä onnistumisesta saan eniten hyötyä/kicksejä. 

Sitten kun niitä asioita on yhtäaikaa kaksi isoa, oikein akuutisti, tilanne on kaksin verroin yksinkertainen. Keskity olennaiseen.

Silti ängen mukaan tanssin, vaikka jo ihan siihen käytetty tuntimäärä tuntuu kohtuuttomalta, ottamatta edes huomioon sitä, että aamuisin ei ole pystyä kävelemään kipeillä jalkaterillä, että elimistö on sekaisin, ei ehdi syödä eikä juoda, nukkuu huonosti ja tuntee sekavuutta myös sosialisissa lihaksistoissaan. 

Ja sitten pitää vielä samanaikaisesti suorittaa byrokratiaa ja erinäisiä toimenpiteitä vaativia toimenpiteitä, ajallaan ja sovitun koreografian mukaisesti, jotta lopulta pääsen kirurgiseen operaatioon, jonka sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri että minä itse koemme minun tarvitsevan elämänlaatuni takia, vaikka mistään kiireellisestä tai huolestuttavasti ei olekaan kyse. Asia jo kerran lykkääntyi koronan takia. Tästä johtuen saamani ohjeet, joskus vuosi sitten, eivät enää ole aktiivimuistissani ja olen ilmeisesti myös hukannut ainakin puolet saamistani ohjelappusista.

Tänään aamulla heräsin, ajoissa, pengoin kirjoituspöytääni ja vessan kaappia, pissasin kuppiin, join kahvia, peseydyin laitoin itseni ihmismäiseen kuntoon, pakkasin tavaroita läppärireppuuni, hieman epävarmana siitä mitä niillä tekisin ja milloin, ja poistuin asunnosta. Virtsanäytteitä varten on nykyään sellaisia hienoja systeemejä, että näytteenottokupista pystyy hygienisesti annostelemaan sopivan määrän nestettä näyteputkiloon, jossa on valmiina myös jauhemaista säilöntäainetta.

Ajoin sairaalan parkkipaikalle. Naputtelin itseni puhelimella mukaan palaveriin, kuuntelin työkavereideni rauhoittavia ääniä. Aina välillä siirsin itseni palvelupisteestä toiselle, juttelin kirurgin, hoitajan jos toisenkin, ilmoittautumisautomaatin, näytteenottajan ja satunnaisen taksikuskin kanssa. Näiden keskutelujen lomassa aina kuuntelin lisää koko kevään kestänyttä puhelinpalaveriamme. Pysyin kanavalla. Olin tavoitettavissa.

Avauduttuani sairaanhoitajalle reippaasti ja nolostelematta kaikista vaivaani liittyvistä ongelmista, useilla eri elämäni osa-alueilla, koska terveydenhoidon ammattilaisillehan mikään inhimillinen ei ole vierasta, eikä naisellisen ruumiini toiminnoissa ole tietenkään mitään häpeiltävää, tunsin tarvetta varmistaa, että olinhan Aivan Varmasti muistanut painaa puhelimeni punaista luuria ennen tämänkertaisen keskusteluni alkamista, vai olisivatko työtoverini kuulleet kaiken. Olin kyllä. Olinhan. Painanut. Olin. 

Heti tämän jälkeen minulta mitattiin verenpaine. Kas, se oli koholla.

Tämän jälkeen verikoe. Tuijottelin silmieni korkeudelle osuvia nallepuh- ja anime-tarroja, ja totesin, että kyllä kiitos, jonkinlainen harhautus olisi nyt paikallaan. Näytettä ottava hoitaja selitti, että katsoppa, tässä tällä nallepuhilla on pallo, ja tämä toinen tässä on varmaan kyykkypissalla.

Ei nipistänyt juurikaan.

Kotiin päästyäni, lounasaikaan, söin ihan itse eineksistä lämmittämääni lounasta. Sosekeittoa ja ryynimakkaraa. Makasin hetken lattialla äksänä. Sitten tein vielä seitsemisen tuntia töitä. Sen jälkeen päätin vihdoinkin palkita itseni Jonkun Muun Tekemällä Ruualla, laitoin kengät ja takin mutten pipoa ja hanskoja ja kipitin lähellä olevalle grillikioskille. 

Se oli kiinni, koska on maanantai. Kävelin sitten Euroopan masentavimpaan ostoskeskukseen. Oli kivan viileä ilma ja pimeää. Ostin jotain ruokaa, vaikken olisi halunnut. Kävelin kotiin. En tunne, että olen saanut vielä palkintoani vaikka keitin kupin teetä ja söin sellaisia hauskoja puolikuun muotoisia karjalanpiirakka-kananmuna-paistopistekakkaraisia. Katson Netflixistä australialaista sarjaa Glitch, jossa kuolleet heräävät eloon. Oloni on levoton, eikö saa levätä vaikka kuolisi?

Äsken muistin, että repussani on edelleen putkilollinen pissaa. Ei sitä näytettä tänään tarvinnut ottaa, vaan vasta myöhemmin. En usko, että tuo säilöntäaina on niin tehokasta, että tuota kannattaa säilyttää.


2 kommenttia:

  1. Onnittelut! Vaikuttaa siltä, että multitaskasit varsin tyydyttävästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvisin. Kun kaikki tämä on ohi, olen ansainnut muutaman viikon sairausloman jolloin en oikeastaan edes saa tehdä yhtään mitään.

      Poista