He was a hard-headed man.

Olen yrittänyt pakottaa itseni lepäämään. Tiistaina harhautin itseni menemästä foksitunnille, koska se ei ole aivan niin koukuttava laji kuin moni muu. Keskiviikkona sivuutin mahdollisuuden buggiin, koska oikeastaan en tykkää siitä yhtään, mutta tunsin silti viehtymystä. Tänään, jo ajatuksesta humaltuneena hoipertelin korkokengissäni hitaan valssin tunneille, vihdoinkin, tätä on kannattanu odottaa!

El Maestro sanoi, että tiistainakin oli ollut hidasta valssia. Niin ainakin kuulin hänen sanovan. Luulin kuulleeni. Ei pitänyt olla! Piti olla foksia! Kiersin käsivarsilta toisille, ja tivasin jokaiselta tanssipariltani, olivatko he olleet täällä tiistaina. Mitä silloin tanssittiin? Lopulta Valssimies osui kohdalleni, hän oli tanssinut viisi päivää putkeen ja kertoi, että tiistaina oli kuin olikin ollut foksia. Olin helpottunut. Ja tajusin, minkälaisen raivon vallassa olin ollut ajatellessani, että olin missannut kaksi tuntia hidasta valssia.

Musiikit olivat kauniita. En ehkä ollut ihan tärpimmilläni kuvioiden kanssa, mutta olen myös sitä mieltä, että El Maestro ei jostain syystä opettanut, miten viennillä tehdään ero jarruttavan huiskuaskelen ja ohijuoksevan askelen välille. Hänen vaimonsa olisi niin tehnyt. Jos viejä vie ne molemmat käytännössä aivan samalla tavalla, eihän niitä erota ennen kuin on liian myöhäistä.

No, hyvin monet viejät osaavat viedä nuo ja muut kuviot siten, että seuraaja saa vallan selkeän indikaation siitä, miten päin, mihin suuntaan ja millä jalalla eteneminen tapahtuu. Ja milloin vain seisotaan vastakkain, pidätetään hengitystä ja odotetaan seuraavaa tahtia, maailma pysähtyy. Ah miten ihania hetkiä vietinkään.

Ja sitten oli niitä miehiä,  joilla oli velttoina roikkuvat kädet, lysyt hartiat jotka eivät kierrä rintakehää mihinkään suuntaan, ei mitään kallistuksia eikä kyljen venymisiä tai värähtelyjä. Ei mitään luettavaa. Vain töksähdellen etenevät jalat näkökenttäni alapuolella. Miehiä, jotka osasivat juuri opetelluista kuvioista n. puolet, jättivät toisen puolen askeleista ottamatta ja sokelsivat vain eteenpäin väärillä jaloilla. Ja sitten sanoivat minulle, että nyt taisit tanssia väärällä jalalla tuon kohdan. Siis minkä kohdan? Jos tunnistin oikein, mistä kuviosta ehkä oli kyse, niin siinä piti kyllä olla aika monta muutakin kohtaa. Mutta ah, minunhan pitäisi seurata, ihan vain minne mies vie, mutta kun ei ole mitään seurattavaa. He oikein suorittivat mansplaininkia kertoakseen, mitä kautta minun pitäisi heidät kulloinkin kiertää, kuviossa, jonka olivat ymmärtäneet aivan väärin, ja kuuntelin vain silmät suurina. Ei kannata sanoa mitään. Yksi heistä heitti minut suureellisesti täysin yllättävään kädenalipyörähdykseen aivan epäkeskossa kohdassa kuviota, peruutti itse kaksi askelta (sen sijaan, että olisimme edenneet tanssisuuntaan, kuten pyörähdyksissä on tapana), ja sanoi, että muuten hyvä, mutta askeleeni eivät menneet kohdalleen. Toisella kertaa hän katsoi minua jotenkin arvioivasti ja sanoi (ehkä tahattoman) vihjailevasti: "Ei saa karata mieheltä".  

Minä olen aina sama, samat tanssitaidot koko tunnin. Toisten kanssa osaan, toisten kanssa on noita hetkiä. Kyllä väittäisin, että vika oli tänään suurelta osin miehissä. Enkä pidä siitä, että heillä ei ole tervettä itsekritiikkiä. Tunsin suorastaan tulleeni tytötellyksi.

Ehkä tässä kohtaa puran ahdistustani siitä, että olen joutunut keskustelemaan kahden eri autokorjaamon kanssa polttoainepumpuista, tiivisteistä, kansista, jakopäänhihnoista, lisälämmittimistä. Sen lisäksi olen käyttöönottanut uuden työpuhelimen, jossa on todella paljon monimutkaisia toimintoja, jotka minun on ollut pakko implementoida vaikka en niitä tarvitse. Olen viettänyt aikaa epämukavuusalueellani, venyttänyt manlymandiscussion-lihakseni aivan äärimmilleen. Olen tullut näissä auto- ja puhelinasioissa täysin asiallisesti kohdelluksi, mutta koen aihepiirit vain jotenkin turhauttaviksi. Autoon liittyen myös kalliiksi.

Ihminen kehittyy vain epämukavuusalueensa ulkopuolella, väitti joku yrityskonsultti 2000-luvun alussa. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että lihakset, niin fyysiset kuin henkiset, tarvitsevat kasvaakseen myös lepoa. Lepo tapahtuu mukavuusalueen sisäpuolella.