Enkä oo päässy siitä yli viel.

Minä haluan elää niin kuin tanssisin salsaa. Siis toki oletetaan siten, että osaisin salsaa todella hyvin, ja viejä olisi taitava. Että vaikka en koskaan tiedä, mikä kuvio, pausa, huisku, kädenalitus, korkkiruuvi, paikanvaihto tai vienti tai italialainen hiplaus tulee seuraavaksi, ei hätää, tiedän mikä on rytmi, voin levätä siinä, en kiirehdi askeleitani, luotan siihen, että riittävän ajoissa saan merkin siitä mitä on tuleva, mihin suuntaan mennä ja sievästi tikutan oikealle paikalleni viejän kylkeen tai ohi tai pyörähdän käden ali, kietoudun käsivarsiin, ja ennen pitkää tulee se turvallinen taka-askel joka kertoo, että tämä kuvio oli tässä ja seuraava tulee ihan heti, ja niin pitääkin. Vaikka eteen tulee uusia kuvioita, joita en ole ikinä ennen kokenut, olen vain rauhassa ja odotan, että ymmärrän milloin tarttua ojentuvaan käteen, milloin irrottaa, milloin pyörähtää vapaasti mutta en liian kauas.

Ja samalla soisi koko ajan ihana, pehmeä musiikki joka saa ajan pysähtymään ja kyljet liikkeelle.

Ai että se oli taas mukavaa. Aloitin rohkeasti illan toiselta tunnilta, eli vähän kuin hyppäsin keskisyvään päähän ja tikkasin kuitenkin kuvioita alkuhirvityksen jälkeen melko mallikelpoisesti, aina viejästä riippuen. Aina kun saatoin rentoutua, keskityin siihen, että yritin saada kehooni sopivaa pyörivää pehmeyttä. Kyllä se löytyy, pikku hiljaa, pala kerrallaan, ei ole kiirettä.

Nyt lonkkiani vähän särkee, kaipaan venyttelyä. Oikeastaan kaipaan hierontaa, koska olen liian laiska venymään itse.