Tyydymme vain nippusiteisiin.

Elämäni muistuttaa hetkellisesti sitä aikaa, kun vielä olin perheenäiti. Tai ei elämäni, juurikaan, mutta viretilani ja suoritusmoodini. Perhevastuullisena suorittajana multitaskasin, pidin narut hyppysissäni, tein nerokkaita yhdistelyjä ja niputuksia, joilla hoidin monta asiaa samalla reissulla. En oikein ehtinyt pysähtyä miettimään mitään tai hengittää.

Eilen aamulla heräsin, join aamukahvin ja olin hetken kovin zen. Tuossa kohtaa homma oli vielä jotenkin hanskassa. Avasin tietokoneen. Tajusin, että minun pitäisi olla verikoikeissa vähän reilun tunnin kuluttua. Tein töitä, pyörittelin kasvoihini toisella kädellä virvoittavia aineita, niputin hiukset poninhännälle. Luin sähköpostin, ja totesin, että tuon ja tuon asian hoidan samalla reissulla kuin verikokeen. Hoidin pari muuta asiaa. Ajoin väärälle parkkipaikalle. Kävelin oikeaan kohteeseen. Vartija oli pelottava, mutta sain luvan mennä odotushuoneeseen. Tajusin unohtaneeni virtsanäytteen, sen jonka erehdyksessä otin jo kuukausi sitten. Tai siis se originaali ei ole enää tallessa, mutta minun olisi pitänyt aamulla herätessäni ottaa uusi. En ollut ottanut.

Selvisin verikokeesta, vaikka toimenpidekammoni jotenkin oli hieman enemmän voimissaan kuin hetkeen. Singahdin Prismaan, ostin sekä kahvimaitoa, 2 herkullista vastapaistettua sämpylää, myös käsittämättömän määrän suklaata. Vein suklaat töihin. 

Valkealinnan lippukauppa soitti. Isäntämiehen kanssa ostamani lippu Maanalaisen Armeijan keikalle on minulla vieläkin voimissaan. Päivämäärä siirtyi taas, nyt ensi vuoden syyskuulle. Sanoin lippukaupan tädille edelleen haluavani keikalle sen sijaan että olisin vieläkään ottanut rahani takaisin. Haluan olla ihminen, jolla on edes yksi keikka tiedossa tulevaisuudessa.Tulee vielä se normaalimpi aika, koska olen ostanut sinne lipunkin. Pyysin varmaan nimelläni toisenkin lipun. Tulee vielä sekin aika, että menen jonkun kanssa yhdessä jonnekin.

Ajoin kotiin. Suoritin 3 palaveria, yhden niistä puoli tuntia myöhässä. Murskasin yhden ihmisen elämänilon. Suoritin vielä 2 palaveria. Tein töitä. Joulusiivosin. Pesin ruokailutilan maton pesukoneessa, koska se mahtui sinne. Märkänä ja painavana vastaava, n. 2,5*3,5 m kokoinen matto yhdistettynä pesukoneeseen simuloi hyvin hirven perätilasynnytystä. Väänsin, ähkin, kiskoin taittelin, taivuttelin, lopulta sain maton pois koneesta. Kynteni olivat vääntyneet nurinpäin ja pitkät selkälihakseni kivettyneet napsahtamispisteeseen asti. Viestittelin. Lifecoachasin, koska nuorten miesten elämänvalmentajana toimiminen on minulle mielekäs harrastus. Ystäväni ja minä olemme huomanneet, että usein käsittelyjemme jälkeen miehet löytävät jonkin kiltin, elämään positiivisesna yllätyksenä suhtautuvan naisen, ja kummallisesti mekein kaikilla niillä on aina sama nimi.

Ruokin itseni viidettä kertaa samalla makarooni-jauheliha-aurajuusto-lämmityksellä.

Vai oliko se tänään? Olen ruokkinut itseäni lukemattomia päiviä sillä samalla lämmityksellä kyseenalaistamatta valintaani kummoisestikaan, mutta asia taitaa vaikuttaa ajantajuuni rapauttavasti.

Labrassa kävin tänään, päättelen nyt kyynärtaipeessani olevasta harmaasta nöyhdästä, jonka aiheutti laastarin liimapinta. Hirven kätilöinti tapahtui eilen, koska matto retkottaa enää puolimärkänä saunassani. Eilen oli tietysti myös vastaavanlainen työpäivä singahduksineen. Kuten oikeastaan joka päivä viime ja tällä viikolla. Ja ehkä aiemminkin. Tätä asiantilaa aiemmat viikot olivat ratkaisevasti kiireisempiä.

Tänään olen käynyt kaupassa, mahdollisesti kahdesti, vaihtanut taas yhden loisteputken, mikä sai minut tuntemaan itseni voittamattomaksi, leiponut jääkaappin paistovalmiiksi piirakan, tiskannut kohta hinkkaan kylpyhuoneen ja saunan edustuskuntoon. Vai hinkkaankohan? Tavoiteeni on huomenna simuloida baari-iltaa. Juomme olutta ja punkkua, laulamme karaokea (singstaria), vaikka versiossani on vain 2000-luvun alun korneimpia ja mieleenpainumattomampia hittejä ja huteja. Baarien vessat eivät ole kovin siistejä. Ehkä ripottelen lattialle vessapaperinriekaleita, ja illan mittaan jompikumpi oksentaa nurkkaan.

Päiväni ovat nivoutuneet yhteen notkeaksi, loputtomaksi ja migreeninkirjavaksi punokseksi, jossa eri suoritelinjat pujottelevat lomittain kuin makrameen narut. Työ, siinä oikeastaan monta linjaa jo itsesään. Miesoletetut. Asiat, joita minun pitää tehdä tullakseni kirurgisesti operoiduksi. Jouluvalmistelut, kuten perinteisten vävypoikapullojen hankinta. Normaalit elintoimintojani ylläpitävät asiat, kuten ruokailu ja siihen liittyvät valmistelut. Kunnostani huolehtiminen. Asiat. Ihmiset.Tanssi loppui, ja vaikka aikatauluni on edelleen ratketa, tuntuu kuin minusta oltaisiin amputoitu osa.

Olen kuitenkin aika hyvä multitaskaamaan. Pohdiskelin ääneen, että voisinko olla polyamorinen. Jostain syystä huomaan reagoivani kiemurtelemalla karkuun aina jos joku yrittää lähestyä minua vakain ja vilpittömin monogamistisin aikein, joten minun täytynee ehkä omaksua uusia lähestymistapoja aiheeseen, tai saan viettää aikani aivan yksin. Ystäväni huomautti, että polyamoriseen järjestelyyn kuulunee täysi avoimuus eri osapuolten kesken. Mietin, onko se oikeastaan tarpeen, jos ketään ei kiinnosta. Toistaiseksi pohdintani aiheen suhteen on kuitenkin akateemista hypoteesia, ei empiiristä tutkimusta.