sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Elämän rystyset silittää lastaan.

Perjantainen baari-ilta-simulaatiomme oli menestys. Jos olisimme vielä silpunneet seteleitä pieniksi palasiksi ja ajelleet taksilla turhia ympyröitä, kokemus olisi ollut kaikenkattavan aito. Menetin ehkä hetkittäin muistini ja aivan varmuudella arvostelukykyni. Katsoimme Erika Wikmanin musiikkivideoita, ja muistan ajatelleeni, että ei tämä aivan kamalan huono ole. Parketissa on lommoja. Lauloin varmasti huonosti karaokea. Tanssimme Agentsien tahtiin.

Ansaitsin jotain juuri tuollaista. 

Viime yönä näin painajaisen, pahan sellaisen. heräsin kahdelta. Hämähäkkimies oli hereillä, kuten aina, ja hän jutteli minulle musiikista, kuolemasta, päiväkirurgisista operaatioista ja nukutusaineista, siitä miten google kuuntelee. Rauhoituin. Vittumaiseksi ihmiseksi hän on hyvin kiltti.

Itsenäisyyspäivä. Olen yksin, koska päivään liittyy toimenpiteitä, jotka valmistavat minua huomiseen operaatioon, ja jotenkin kokisin hankalana nuorisoni seuran tilanteessa. Harvinaisesti käynnistin television, ja halusin tuntea jonkinlaista yhteenkuuluvuutta muiden suomalaisten kanssa.

Kovasti he ovat yrittäneet saada sekä etkot, juhlat että jatkot toimimaan etänä, ilman, että kukaan kohtaa ketään. Toivottavasti vuoden, tai muutaman vuoden kuluttua näitä juontajia haastatellaan, ja he kertovat, miten kauhean kiusallista kaikki oli, epätoivoista, ja sitten ollaan onnellisia siitä, että enää ei tarvitse tehdä koosteita nauhoituksista, joissa ihmiset pitävät etäpalavereita, haastattelevat toisiaan maskit naamalla, artistit laulavat yksin tyhjässä studiossa. Ja kukaan ei taputa. Ihmiset lähettävät kuvia kotoaan, koiristaan, siitä, miten heillä on harmaat kollegeverkkarit jalassa. Kaikilla.

Jenni ja Sauli olivat urheita. He katsoivat läpi arvostaen ja asiallisesti mukanaeläen kaikki monipuoliset ja eri ikäryhmät huomioonottavat esitykset ja klipit, ja muistivat kehua kaikkia tasapuolisesti. Loppulähetystä kohden heidän silmänsä lasittuivat selvästi. 

Miksi ihmeessä nuo juovat alkoholittomia drinkkejä. Paikassa on enemmän baarimikkoja kuin asiakkaita, ja he heittelevät pulloja jotta näyttäisi siltä, että joku on elossa. Jos en olisi huomenna menossa leikkaussaliin, ottaisin jotain ihan myötätunnosta. 

Sotaveteraanit saivat minut vähän itkemään silti.

Spotify sanoi, että olen ollut edelläkävijä vuonna 2020. Streamasin tämän ensimmäisten 50000 kerran joukossa:

  

Vasta eilen tajusin mikä on miekkataksi. Olen ehkä elänyt omituisen suojattua lintukotoelämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti