Sisälläni taas jokin liikahtaa.

Suomalainen terveydenhoito on ihanaa. 

Oys tuntui olevan jotenkin sekavassa tilassa sisustuksellisesti, istuessani 45 viisi minuuttia pienehkössä odotusaulassa sairaalan leikkauspaidassa ja olkapäistä kinnaavassa haaleanpunaisessa lypsytakissa, ehdin laskea, että Iskun tai Askon mallistoon kuuluvia jykeväistuinosaisia 90-luvun moduulisohvanpätkiä, joissa pyökin- tai mahonginväriset kevyet taivutetut selkäosat oli samasaa tilassa sekä oransseja, keltaisia, harmaita että likaisen vaaleansinistä sävyisinä. Myös irtotuolit olivat kaikki keskenään erilaisia. Tyhjiä lehtitelineitä, joissa siis muulloin olisi ollut vuosikertavalikoima Apu, Kotiliesi ja Hyvä terveys ja Eeva-lehtiä, oli kolme. Nyt niisä oli esitteitä seksuaalisen väkivallan uhreille, eri kategorioittain.

En osannut päättää, oliko osittain kuivunut ja sekava peikonlehti muovinen vai aito. Sen lehdet näyttivät muovisilta jatkopaloineen, mutta varresta tökötti myös aidonnäköisiä kuihtuneita tikkuja. 

Ovien lukitukset ja rivat olivat myös hellyyttävän erilaisia, selvästi oltiin korjattu jotain aina tarpeen mukaan. Tarkoituksenmukaista, niin kuin moni hyvä asia Suomessa.

Pitäisi olla usein ilman puhelinta ja tarkkailla ympäristöään. Se on yllättävän elämyksellistä.

Huone, jossa olin vaihtanut vaatteeni sairaalan lainaunivormuun oli myös sekava, ihmettelin joka paikassa olevia sipsipusseja. Sitten kuin sain valkoisen muovimukillisen sipsejä heräämössä, en enää ihmetellyt, loistava ajatus.

Henkilökunta oli erityisen ihanaa. Erityisesti oma hoitajani oli kiva, asiallinen ja äidillinen nainen. Toi minulle lisää kahvia kun join ensimmäisen kuin vieroitusoireinen kameli. Olen vuosien mittaan ollut sairaalassa oman osani, eri operaatioissa ja joskus osastoillakin. Nyt kun toimenpidekammoisena kävelin leikkaussaliin, siellä oli kolme naista, jotka saivat oloni kotoisaksi. Tähän voit jättää vaatteesi, tule sitten tähän, näinpäin, laita jalat tähän. Heti minun kriittiset paikkani peiteltiin fiksusti ja sain vielä lämmitetyn viltin päälleni. Joskus muullon olen joutunut makaamaan alasti loputtomalta tuntuvan ajan kandiryhmän kikatellessa omia juttujaan huoneen toisessa päässä. Nyt oloni oli turvallinen ja tervetullut. Ei yhtään nöyryyttävä, mikä näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu kummalliselta, että on joutunut kokemaan tulevansa nöyryytetyksi esimerkiksi synnyttäessään.

Operaatio oli kai sinällään oli melko yksinkertainen ja vaaraton. Näin jälkeenpäin ajatellen ihmetyttää, miksei sitä olla tehty minulle aikaisemmin, esim. 15 vuotta sitten. Tai mahdollisuudesta oltaisiin ainakin voitu kertoa minulle. Nyt asia lähti liikkeelle omasta tahdostani, ja moneen kertaan piti sitä tahtoa vakuutella matkan varrella. Ehkä sillä ei ole niin väliä yhteiskunnallisesti, jo veronmaksajansa tehneiden naisten elämänlaadulla. Vähän kiukuttaa suorastaan, ei vain ihmetytä.

Olo vaihtelee paljon, välillä voihkin ja valitan kun sisäelimeni hakevat uusia muotojaan ja taistelevat uudelleen organisoidusta elintilastaan, välillä (Ibuxinin vaikutuksesta) on hetkellisesti ihan mukava olo. Jaksoin käydä suihkussa ja laittaa kasvorasvaa. Kaunomieli oli seuranani yön ja tämän päivänkin, nyt hakee minulle kahvipullaa kaupasta. Ja eilen toi tobleronea. Se oli ensimmäinen ajatukseni kun heräsin, haluan tobleronea.

Kesäheinä soitti pianoa ja lauloi minulle puhelimessa. Hän työstää asioita, ne pulpahtavat lauluiksi ihan kuin ennenkin. Aivan pelottavan suoraan sanottuja asioita siitä, miten hän on elämänsä kokenut. Se on upeaa ja itkettävää. 

Minä nyt jatkan musiikillisesti tällä linjalla. Tästä biisistä tulee mieleen Ismo Alangon Rakkaudesta. Mutta ei se haittaa. Rakkaus ja musiikki ovat meille kaikille yhteistä.